Voisimmeko vielä onnistua pelastamaan 80-vuotiaan – Malmin Lentokentän pelastamiseksi kerätään kansalaisaloitetta

Blogi, keskiviikkona 17.08.2016

Myönnän, että allekirjoiti kansalaisaloitteen.

Kyllä ja tein sen mielelläni ja toisaalta pakotettuna. En ole emmekä ole onnistuneet pelastamaan Malmin Lentokenttää muilla keinoilla ja nyt itsekin toivon, että kansalaisaloitteen kautta suomalaisten joukkovoima ja tahto pelastaisi upean kentän. Kansalaisaloitteen Malmin Lentokentän säilyttämiseksi on nyt lisäkseni allekirjoittanut 14 796 suomalaista ja toivottavasti saamme vaaditun 50 000 allekirjoituksen rajan täyteen.

malmiKansalaisaloitteella säädettävän lain myötä Helsinki-Malmin lentopaikka säilytetään kokonaisuutena, joka mahdollistaa kaupallisen ja ei-kaupallisen siviili-ilmailun, kehitetään lentopaikan oheistoimintaa ja säilytetään lentopaikan kulttuuriympäristöarvot. Aluetta olisi myös mahdollista käyttää valtion ilmailuun sekä sotilasilmailuun. Lailla säädettäisiin myös kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien omistussuhteista, siten kuin niillä on yhteys Helsinki-Malmin lentopaikkaan.

Toivon, että kaikki käytte aloitteen allekirjoittamassa: Kansalaisaloite Malmin Lentokentän pelastamiseksi.

Ja voin todeta, että lopettamiselle ei ole mitään järkeviä perusteita. Lopettamista on perusteltu sillä, että rakennusmaasta on pulaa. Kannattaa kurkata vaikka lentokoneesta ulos kun Helsinki-Vantaalta tai Malmilta ylös nousee – vihreää ja mataa on paljon. Ja Malmille suunniteltu asuntotuotanto on helppo saada korvattua niin, että lentotoiminta voi jatkua ja kehittyä. Tässä mallissa puolet suunnitellusta 25 000 ihmisen asuntotuotannosta tehtäisiin Malmin kentän alueelle ja näin kiitoradat ja lentokenttä säilyisi. Toisen rakentamatta jäävän osuuden valtio korvaisi maanvaihdoilla muualta Helsingistä niin että kenttä siirtyisi tämän kautta Suomen valtion omistukseen.

Viime keväänä tehty TNS Gallupin kyseky paljasti, että vain 13 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista haluaa Malmille asuntoja. Ja samaan aikaan muistamme hyvin, että Malmin lentoaseman säilyttämistä vaativan adressin on allekirjoittanut nyt jo lähes 80 000 kansalaista. Adressi luovutettiin eduskuntaryhmien edustajille marraskuussa 2014.

Lentoaseman päärakennus täyttää 80 vuotta joulukuussa ja toivottavasti juhlat eivät ole samalla myös hautajaiset. Sulkemispäätöstä kaduttaisiin vielä myöhemmin ja siksi nyt meidän kaikkien tulee toimia!

Kello 21.45 ja olympialaisia ehdin tänään illalla jännittämään. Harmilliset tappio niin painissa kuin nyrkkeilyssäkin ja Mira Potkosen mitali jäi pronssiseksi ja Petra Ollin tie nousi yllättäen pystyyn jo ennen mitalivääntöjä. Karvaat tappiot ja harmin paikka vaikka Miran semifinaalipaikka varmistikin mitalitilin aukeamisen. Itse uskon, että mitalimme eivät tähän jää ja onneksi on kesää ja kisoja vielä jäljellä.

Nämä luumupuut ja kriikunat sain aikanaan ensimmäiseltä johtajaltani. Riihimäen Aimo palkkasi nuoren opettajan erityisopettajan hommaan ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. Maukkaita ovat nämäkin jos elämänkin hedelmät.

Nämä luumupuut ja kriikunat sain aikanaan ensimmäiseltä johtajaltani. Riihimäen Aimo palkkasi nuoren opettajan erityisopettajan hommaan ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. Maukkaita ovat nämäkin jos elämänkin hedelmät.

Päivällä yksi yritysvierailu ja sitten ystävän kanssa vielä hyvä lounas. Antoisa päivä ja kirjoitustyötkin sain hengähdystaukoa vaille valmiiksi. Oma tyylini on kirjoittaa puheet ja kolumnit kahdessa erässä eli ensin raakatyö ja sitten pieni funtsaus ja päivän parin päästä hionta. Hyvä tästäkin tulee ja deadline kuitenkin vasta syyskuun alussa.

Illalla vielä pieni pyörälenkki perheen kanssa ja ensimmäiset luumut omasta pihasta tältä syksyltä. Näiden luumujen taimet sain aikanaan ensimmäiseltä pomoltani Aimo Riihimäeltä joka luotti nuoreen opettajaan ja palkkasi minut suoraan vaativaan erityisluokanopettajan tehtävään. Muistoja paljon ja paljon opin itsekin ja ikuisesti kiitollinen niille oppilaille, työparilleni Marjo Frimanille ja ehdottomasti Aimolle. Siitä on menty ja monenlaista koettu ja nähty.

Huomenna Hämeenlinnaan ja työpäivä.

 

Kommentit