Blogillani on synttärit :) Tästä on tullut melkein jo perheenjäsen

Blogi, torstaina 23.02.2017

Kotisivut 2006 blogini aloittaessa

Tasan 11 vuotta sitten aloitin tämän blogini kirjoittamisen. Sen jälkeen olen kirjoittanut blogiani joka ikinen päivä 365 eli yhteensä 4015 päivää ja päiväkirja-avausta. Välillä ollaan oltu maapallon toisella puolella ja joskus erämaassa, mutta aina blogi on tullut ja tarinoita ja menoa kerrottu. Ja isoin kiitos kuuluu teille blogini ahkerille lukijoille. En aikanaan uskonut, että tämä tulee saavuttamaan tällaisen suosion ja näin pitkän iän. Viime vuonna ”juhlistimme” jo kymppisynttäreitä ja kohti ripari-ikää mennään jo kovaa vauhtia. Tälläkin viikolla ”paras” blogini keräsi lähes tuhansia lukijoita täällä ja kymmeniätuhansia jakoja Iltalehden ja Uuden Suomen kautta. Kiitos kaikille.

Ja tältä näyttää blogini nyt jo murrosiän kynnyksellä.

Tänään aamusta ensin kahvilaparlamentiä Lopen Shellillä ja aamuruuhkien ohiodottelua ja sitten eduskuntaan puolustusvaliokuntaan ja nyt viimeistelyjä MRP- ja asunto-ohjelman parissa ja muutama kuntavaaliehdokassoittelukin vielä edessä. Eilen illalla sain hienon ehdokkaan Janakkalaan ja Hausjärvelle nyt pari vielä neuvottelussa ja keskustelussa ja Hattulaankin puolenkymmentä. Jaksaa jaksaa.

….

Tämä HS:n kuva kertoo, että ei Malmin Lentokenttä todellakaan ole ainoa tyhjäalue edes tällä samalla alueella. Ja vaihtoehtoja on paljon jos nyt vain olisi myös pääkaupungilla haluja.

Nyt kello 21.21 ja joku aika sitten eduskunnan täysistunto päätökseen. Sain tänään ilon pitää ensimmäisen puheenvuoron Lex Malmin lähetekeskustelussa ja puheenvuoroni keräsikin niin salissa kuin muutenkin runsaasti kiitosta ja huomiota. Olen siis ehdottomasti Malmin kentän jatkon kannalla ja tyytyväinen olin myös siihen, että nyt pääministeri Juha Sipilä kertoi myös hallituksen kannattavan Malmin lentokentän jatkoa. Tämän jälkeen tärkeintä on nyt löytää Helsingin kanssa ratkaisu miten asiassa edetään ja itse uskon, että myös Helsingillä on tähän valmiutta sillä pääkaupunki tarvitsee ihan yhtälailla eriasioissa valtiota kuin valtio pääkaupunkiakin. Ja vaihtoehtoisia alueita Helsingistä löytyy paljon ja pääministeri Sipilä lupasi, että maanvaihdolla asia voidaan ratkaista helpolla ja niin että kaupunki saa itselleen samat asunnot 25 000 ihmiselle. En nyt itse kannata Viikin alueen vaihtoa siihen sillä sitäkin tarvitaan nyt muuhun, mutta on totta, että peltokäyttöön kyllä alueita löytyy muualtakin, mutta lentokentälle ei uutta paikkaa löydy eikä sellaista ole mitään järkeä muualle rakentaa. Laitan tuon puheenvuoroni kokonaisuudessaan joku päivä myös Youtubeen ja Facebookiin.

Kokoomuksen MRL- ja asunto-ohjelma hyväksyttiin myös ryhmäkokouksessa ja ensi viikolla se etenee sitten taittoon ja tavoite julkaista ohjelma viikolla 10. Iso kokonaisuus ja suuri työ näin minun osalta valmiiksi. Päivällä ehdin myös muutamia ehdokaspuheluitakin soittelemaan ja ei päivää ilman kalaa. Nyt uusia ehdokkaita hieman kauemmaksi tuonne pohjoisempaan Suomeen. Huomenna jatketaan. Ja illalla ehdin vielä ipadilta hieman Lahdenkin tunnelmiin ja sielläkin hieno talvinen tunnelma ja henki ja toivottavasti pian myös meidän mitalitili avattuna.

Kommentit