Ajattelin tänään palata myös täällä blogissani hieman tuohon eiliseen Lex Malmi keskusteluun ja siihen mitä itse keskustelussa esille nostin. Itse olen kuulunut Malmin ystäviin pitkän aikaa ja olen sitä mieltä ollut pitkään ja olen edelleen, että jos Malmin lentokentän lopettaminen nyt etenee, niin olemme tekemässä peruuttamattoman virheen.
Uusi ilmailuteknologia on nimittäin maailmalla palauttamassa aktiiviseen käyttöön juuri Malmin tyyppiset lentokentät, jotka ovat kaupunkirakenteen ympäröimiä. Myös tällaisia vastaavia lakkautustuomion saaneita niin sanottuja citykenttiä on otettu uudelleen lentoliikenteen käyttöön kaikkialla maailmassa. Tukholman keskellä sijaitsevan, myös lakkautustuomion aikanaan saaneen, Bromman kentän avaaminen uudelleen ja nopea suotuisa kehitys on erinomainen esimerkki siitä, mikä on se kehitys, mihin maailma on tällä hetkellä menossa. Sen takia olen huolissani siitä, mitä nyt Suomessa ollaan Malmin osalta tekemässä.
En näe yhtään järkevää syytä, miksi tällainen — itse asiassa Helsingin ainoa — lentokenttä haluttaisiin lopettaa. Helsinki-Vantaan kansainvälinen reittiliikennelentokenttä toki toimisi jatkossakin, mutta Malmin lopettamisen jälkeen kaupunki olisi kokoluokassaan ainoa ilman Malmin kaltaista kenttää. Myös Helsinki-Vantaan päälentokenttä menettäisi varakenttänsä.
Malmin lentokenttä on tarjonnut yli miljoonan asukkaan Suur-Helsingille kevyen liikenteen kansainvälisen lentokentän, aktiivisen virkistys- ja harrastekeitaan, paikan ilmailutapahtumille sekä mahdollisuuden kouluttautua ilmailun ammatteihin. Vain 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitseva Malmin lentokenttä on palvellut myös Rajavartiolaitosta, pelastuslaitosta, Ilmavoimia ja myös poliisia.
Eilen lähetekeskustelussa olleella kansalaisaloitteella säädettävän lain myötä Helsinki-Malmin lentopaikka säilytettäisiin kokonaisuutena, joka mahdollistaisi kaupallisen ja ei-kaupallisen siviili-ilmailun, ja sitä kehitettäisiin lentopaikan oheistoimintojenkin osalta ja säilytettäisiin lentopaikan kulttuuriympäristön arvot. Aluetta olisi myös mahdollista käyttää valtion ilmailuun sekä sotilasilmailuun. Aloitteella säädettävällä lailla säädettäisiin myös kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien omistussuhteista, siten kuin niillä on yhteys Helsinki-Malmin lentopaikkaan. Itse kannatan tätä.
Mielestäni lopettamiselle ei ole olemassa mitään järkevää perustetta. Lopettamista on perusteltu ennen muuta sillä, että rakennusmaasta on Helsingissä pulaa. Se on totta. Kannattaa kuitenkin kurkata vaikkapa lentokoneesta ulos, kun Helsinki-Vantaalta vielä ilmaan pääsee tai jos Malmilta nousee: vihreää ja maata on paljon. Ja Malmille suunniteltu asuntotuotanto on itse asiassa helppo saada korvattua niin, että lentotoiminta voisi jatkua ja kehittyä myös Malmilla. Tässä mallissa, joka on ollut esillä, on esitetty, että suunnitellusta 25 000 ihmisen asuntotuotannosta tehtäisiin Malmin kentän alueelle puolet ja sen jälkeen kiitoradat ja lentokenttä jäisivät toiselle puolikkaalle. Toisen, rakentamatta jäävän osuuden valtio korvaisi maanvaihdolla muualta Helsingistä valtion maista niin, että kenttä siirtyisi tämän kautta Suomen valtion omistukseen. Tätä mallia itse kannatan.
Mielenkiintoista on sekin, että eivät edes helsinkiläiset halua kenttäaluetta asuntotuotantoon. Tässä hetki sitten tehdyn TNS Gallupin kyselyn mukaan vain 13 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista haluaisi Malmille asuntoja. Alue ei siis ole asumisen näkökannaltakaan vetovoimainen eikä edes raideliikenteen varressa. Sen asuinkäyttöön ottaminen ei siis ole myöskään järkevää.
Myös Finavia on nostanut esille asioita, jotka puoltavat vahvasti Malmin kentän säilymistä. Heidän lausunnoissaan on tuotu esille vahvoja puoltoja kentän puolesta. Myös Rajavartiolaitos, pelastuslaitos, Medi-Heli, poliisi, Finavia ja monet myyt ovat olleet tärkeitä toimijoita kentällä, ja heidän kaikkien lausunnot ovat olleet toiminnan jatkon kannalla. Malmin lentoasema on ollut esimerkiksi Helsingin pelastuslaitoksen lentotoiminnan päätukikohta, ja se on palvellut erinomaisesti myös lääkärikopteri Medi-Heliä. Malmi on ollut tukikohta myös poliisikoptereille ja voisi jatkossa kehittyä näilläkin tehtäväalueilla merkittävästi.
Myös ympäristökysymyksenä Malmin lentokentän tulevaisuus on erittäin tärkeä. Se on ainutlaatuinen viheralue Helsingin läheisyydessä. Siksi hämmästelen, että Vihreät ovat olleet innokkaimpina ajamassa kenttää alas ja rakentamassa alueelle taloja. Siis kauaksi raideliikenteestäkin. Malmin kentän alueella tavataan nimittäin useita EU:n lintudirektiivissä mainittuja lajeja. Siellä pesivät kansainvälisen IUCN-uhanalaisluokituksen mukaan silmällä pidettäviin lajeihin kuuluvat ruisrääkkä, pensastasku, pensaskerttu ja pikkulepinkäinen. Malmin lentokentän lakkauttamista ovatkin lausunnoissaan vastustaneet myös Suomen luonnonsuojeluliitto ja lukuisat muut luonnonsuojeluyhdistykset ja paikalliset luontoyhdistykset. Malmin lentokenttä on myös kulttuuriaarre. Lentoaseman päärakennus täytti hetki sitten 80 vuotta, ja toivottavasti nuo juhlat eivät olleet samalla kentän hautajaiset. Sulkemispäätöstä kaduttaisiin vielä myöhemmin, ja siksi meidän on nyt eduskunnassa mielestäni toimittava.
Joku varmasti kysyy, että voiko kansalaisaloitteella kävellä kaupungin oman kaavoituspäätöksen yli. Minusta tässä ei nyt ole kyse vain Helsingin asiasta vaan koko maata koskevasta asiasta ja siksi tässä pitää myös valtion olla roolissa. Ja olen varma, että Helsinki tarvitsee myös jatkossa valtiota kumppaniksi erilaisissa isoissa hankkeissa ja pääkaupungin kehittymisessä ja siksikin uskon, että myös heillä on halu löytää tässä koko maan kannalta paras ratkaisu.
Itse toivon, että se säilyy myös tuleville sukupolville. Pääkaupunki tarvitsee myös varakentän. Siinäkin Helsinki-Vantaalle Malmi on ainutlaatuinen mahdollisuus, jota ei pidä tuhota. Näillä perusteilla siis itse kannatan vahvasti siis Malmin kentän jatkoa ja tulen eduskunnassa myös sen jatkon ja säilyttämisen puolesta äänestämään.
….
Kello 20.56 ja eduskuntaviikko paketissa. Tänään eduskunnassa minulla vain valtiovarojen kokous ja täysistunto ja sitten yksi kuntavaalitapaaminen. Päivän jälkeen Riihimäen kautta koti-Lopelle ja täällä illalla kuntavaalien Vaalikahvilan valmisteluja ja hieman ensi viikon työasioitakin.
Huomenna Lahden kisoihin ja mukava lähteä koko perheen voimalla. Omatkin lapset saavat samanlaisia muistoja mitä minullakin lapsuudesta Salppurin kisoista. MM-kisahuumaa!