Lupasin eilen vielä palata hieman eiliseen eduskunnan talouskeskusteluun. Tilannehan on nyt aivan toinen kuin tämän hallituksen aloittaessa ja myös aivan erilainen kuin silloin, kun valtiovarainministerinä aloitti Petteri Orpo. Stubbin ja… [ Lue lisää ]
Tagi: kehysriihi
Tänään eduskunnassa keskustelimme hallituksen talouden kehysriihen ratkaisuista. Paketti on hieno kokonaisuus vastuunkantoa, välittämistä ja ratkaisuja. Hallitusohjelmaneuvotteluissa keväällä 2015 sovittiin viisi tavoitetta talouden näkökulmasta. Takana oli silloin jo monta velkaantumisen vuotta ja… [ Lue lisää ]
Kehysriihessä panostuksia osaamiseen, työllisyyteen ja välittämiseen
Hallitusohjelmaneuvotteluissa kolme vuotta sitten sovittiin viisi tavoitetta talouden näkökulmasta. Takana oli silloin jo monta velkaantumisen vuotta ja Suomi oli käytännössä ns. Kreikan tiellä. Vaikka muun maailman ja Euroopankin talous jo… [ Lue lisää ]
Eilen ja tänään on hallitus käynyt puolueiden puheenjohtajien kanssa neuvotteluja ns. kehysriihessä. Talous kasvaa ja työllisyys paranee ja työttömyyskin helpottaa, mutta edelleen joudumme hieman ottamaan arjen pyörittämiseen velkaan. Siksi vielä… [ Lue lisää ]
Tänään neuvotellaan hallituskauden ns. puolivälinriihen pöydissä. Paljon on tällä kaudella tehty ja saatu aikaankin. Uskallan sanoa, että jopa enemmän kuin julkisessa keskustelussa ja jopa mediassa annetaan ymmärtää. Ja mikä tärkeintä… [ Lue lisää ]
Tarvitsemme väistämättä lisäpanostuksia maamme sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistamiseksi huomenna alkavassa puolivälinriiheessä. Tämä vaatii lisäresursseja niin poliisille kuin puolustusvoimillekin, mutta myös toimivaltuuksien ja lainsäädännön ajanmukaistamista. Eikä unohtaa pidä turvallisuuden kannalta… [ Lue lisää ]
Takaisin sorvin ääressä – Kehysriihi hallituksen vastuullisuuden merkki
Kehysriihessä tehtiin viime viikolla päätöksiä, joilla osaltaan pidetään huoli Suomen taloudenpidon uskottavuuden säilymisestä. Vaalikauden ajalle sovitulla neljän miljardin säästöuralla pysytään tarvittavien lisätoimien ansiosta. Kokonaisveroaste ei nouse eikä työn verotus kiristy.… [ Lue lisää ]