Tagi: kehysriihi

Yllätävän pienelle huomiolle jäi pääministeri Sanna Marinin hallituksen puolivälinriihessä tekemät ratkaisut yrittäjyyden hyväksi. Toisaalta niistä ei paljon haluttu puhua, sillä yrittäjyyttä tukevia toimia ei tehty ja tehdyt ratkaisut vain näyttävät edelleen ajavan yrityksiä ja suomalaisia työpaikkoja tukalampaan tilanteeseen. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikael Pentikäinen (kesk) kommentoikin riihen tuloksia paljon puhuvasti: ”Tulos on kovin vaatimaton. Velkaantuminen jatkuu,… [ Lue lisää ]

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaavan Timo Heinosen mukaan hallituksen puoliväliriihen merkittävin päätös oli hallituksen omien alimitoitettujen tavoitteiden täydellinen vesittäminen. -Valtiovarainministeriön arvion mukaan työllisyys vahvistuu riihen päätöksillä reilulla 10 000:lla. Julkinen talous vahvistuu noin 150 miljoonalla. Hallitus siis lisäsi miljardeilla menoja veronmaksajien piikkiin jo vaalikauden alussa luvaten, että ne rahoitetaan työllisyyden vahvistumisella. Tästä lupauksestaan hallitus ei… [ Lue lisää ]

Perustuslakivaliokunta päätti eilen, että EU:n elpymisrahaston hyväksyminen vaatii eduskunnalta 2/3 -enemmistön. Ratkaisu on siirtämässä päätösvaltaa Suomesta ja muilta EU:n jäsenvaltioilta Euroopan Unionille ja tämä siirto vaatii perustuslain mukaan kahdenkolmasosan enemmistön eduskunnassa. Pääministeri Sanna Marininin (sd.) ja vasemmistohallituksen keskustan tuella neuvottelema elpymisrahastopaketti on sanalla sanoen kelvoton. Sille ei edes soisi nimeä elvytyspaketti, sillä se ei yksinkertaisesti… [ Lue lisää ]

Lupasin eilen vielä palata hieman eiliseen eduskunnan talouskeskusteluun. Tilannehan on nyt aivan toinen kuin tämän hallituksen aloittaessa ja myös aivan erilainen kuin silloin, kun valtiovarainministerinä aloitti Petteri Orpo. Stubbin ja Orpon johtama talouspolitiikka on siis toiminut ja laiva on saatu kääntymään. Puhun tästä aiheesta ja myös eri puolueiden talouspoliittisesta linjasta myös Youtube-kanavallani. Ohjelma julkaistaan huomenna… [ Lue lisää ]

Tänään eduskunnassa keskustelimme hallituksen talouden kehysriihen ratkaisuista. Paketti on hieno kokonaisuus vastuunkantoa, välittämistä ja ratkaisuja. Hallitusohjelmaneuvotteluissa keväällä 2015 sovittiin viisi tavoitetta talouden näkökulmasta. Takana oli silloin jo monta velkaantumisen vuotta ja olimme käytännössä kohti konkurssia ja tilannetta missä emme enää voisi edes itse asioistamme päättää vaan ne saneltaisiin ulkopuolelta Kreikan tapahtumien tapaan. Vaikka muun maailman ja itseasiassa… [ Lue lisää ]

Hallitusohjelmaneuvotteluissa kolme vuotta sitten sovittiin viisi tavoitetta talouden näkökulmasta. Takana oli silloin jo monta velkaantumisen vuotta ja Suomi oli käytännössä ns. Kreikan tiellä. Vaikka muun maailman ja Euroopankin talous jo kasvoi, niin meillä talous junnasi paikallaan ja työttömyys paheni. Suomen kuntoon laittamiseksi päätettiin, että velkaantuminen taitetaan suhteessa bruttokansantuotteeseen, velanotto täytyy saada loppumaan, työllisyysaste nousemaan 72%,… [ Lue lisää ]

Eilen ja tänään on hallitus käynyt puolueiden puheenjohtajien kanssa neuvotteluja ns. kehysriihessä. Talous kasvaa ja työllisyys paranee ja työttömyyskin helpottaa, mutta edelleen joudumme hieman ottamaan arjen pyörittämiseen velkaan. Siksi vielä ei ole mitään jakovaraa vaan tarvitaan toimia talouden kuntoonsaamiseksi. Valtiovarainministeri Petteri Orpon johdolla tiukasta talouspolitiikasta pidettiinkin kiinni ja kohdennukset tehtiin sinne missä eniten on tarvetta.… [ Lue lisää ]

Tänään neuvotellaan hallituskauden ns. puolivälinriihen pöydissä. Paljon on tällä kaudella tehty ja saatu aikaankin. Uskallan sanoa, että jopa enemmän kuin julkisessa keskustelussa ja jopa mediassa annetaan ymmärtää. Ja mikä tärkeintä käänne taloudessa on nyt väännetty ja vuosien jälleen talous kasvaa, työllisyys paranee ja samaan aikaan myös työttömyys helpottaa. Tavoitteisiin ei kuitenkaan nykymenolla vielä päästä eikä… [ Lue lisää ]

Tarvitsemme väistämättä lisäpanostuksia maamme sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistamiseksi huomenna alkavassa puolivälinriiheessä. Tämä vaatii lisäresursseja niin poliisille kuin puolustusvoimillekin, mutta myös toimivaltuuksien ja lainsäädännön ajanmukaistamista. Eikä unohtaa pidä turvallisuuden kannalta tärkeitä pelastustointa, rajavartiolaitosta eikä tulliakaan. Kokonaisturvallisuus on juuri niin vahva kuin tämän kokonaisuuden heikoin lenkki on. Turvallisuustilanne on nimittäin  muuttunut nopeasti ja myös meitä mahdollisesti… [ Lue lisää ]

Kehysriihessä tehtiin viime viikolla päätöksiä, joilla osaltaan pidetään huoli Suomen taloudenpidon uskottavuuden säilymisestä. Vaalikauden ajalle sovitulla neljän miljardin säästöuralla pysytään tarvittavien lisätoimien ansiosta. Kokonaisveroaste ei nouse eikä työn verotus kiristy. Kokoomuksen vaatimuksesta koulutukseen ei tehdä enää uusia säästöjä. Aikaansaatuun ratkaisuun voi siis olla tyytyväinen vaikka ei säästäminen ja niukkuuden jakaminen koskaan helppoa tai saatikka mukavaa… [ Lue lisää ]