Kehysriihessä tehtiin viime viikolla päätöksiä, joilla osaltaan pidetään huoli Suomen taloudenpidon uskottavuuden säilymisestä. Vaalikauden ajalle sovitulla neljän miljardin säästöuralla pysytään tarvittavien lisätoimien ansiosta. Kokonaisveroaste ei nouse eikä työn verotus kiristy. Kokoomuksen vaatimuksesta koulutukseen ei tehdä enää uusia säästöjä. Aikaansaatuun ratkaisuun voi siis olla tyytyväinen vaikka ei säästäminen ja niukkuuden jakaminen koskaan helppoa tai saatikka mukavaa olekaan.
Säästöjä ei siis tehdä luottoluokittajien tai rahoitusmarkkinoiden mieliksi. Ne tehdään itseasiassa juuri siksi, että myös tulevaisuudessa sairaat pystyttäisiin hoitamaan, lapset kouluttamaan ja asiallinen toimeentulo turvaamaan niille, jotka eivät siihen pysty omalla työllään. Tämän eteen teemme eduskunnanssa ja myös hallitus tekee töitä joka päivä, jotta velkaantuminen saadaan taitettua ja talouden pyörät pyörimään oikeaan suuntaan.
Riihen yhteydessä tehtiin linjauksia myös sosiaali- ja terveyspalveluiden ja aluehallinnon uudistuksesta. Myös näissä ratkaisut ovat kokonaisuutena hyviä. Sote-ratkaisua ei tehdä järjestelmän tai hallintohärveleiden takia. Keskiössä – toimenpiteiden kärkenä – on jokaisen suomalaisen oikeus hyviin ja laadukkaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Uudistus siis tehdään, jotta ihmiset saisivat hyvää hoitoa ja apua silloin kun tarvitsevat. Tätä tukee myös meidän ajama valinnanvapaus: Kun palveluiden käyttäjä itse valitsee, tuottajien on oltava tehokkaita ja palveltava laadukkaasti.
Veronmaksajan edusta sote-ratkaisussa huolehditaan erottamalla palveluissa järjestäjä ja tuottaja selkeästi toisistaan. Ei pääse syntymään rahaa tuhlaavia monopolimöhkäleitä. Veroeurolla saa maksimaalisen määrän sitä, mitä sillä on tarkoituskin saada: Laadukasta ja oikea-aikaista palvelua. Tätä tulemme valvomaan tarkasti myös varsinaisessa lainvalmistelussa.
Tulevaisuudenuskoa luovat monet positiiviset linjaukset, joita riihessä tehtiin. Riihen jälkeen julkistettiin jo lisää uusia työllisyystoimia sekä yrittäjyyttä edistäviä ratkaisuja. Työttömyysetuuksien aktiivikäyttöä laajennetaan siten, että jatkossa työttömyysetuutta voidaan käyttää myös palkkatukena tai yrittäjäksi ryhtyvän starttirahana. Kannustinloukkuja puretaan, jotta työnteosta tulisi entistä kannattavampaa. Työllisyyttä lisäävät uudistukset ovat kaiken talouspolitiikan kulmakivi. Kuvaavaa on, että yhden prosenttiyksikön nousu työllisyysasteessa tarkoittaa noin 600 miljoonan positiivista vaikutusta julkiseen talouteen.
Rahaa saa moni tärkeä ja kasvua tukeva liikennehanke. Erityisen tärkeitä ovat kasvukeskusten kehitystä tukevat hankkeet kuten Raide-Jokeri, Lahden eteläinen kehätie, Tampereen raitiotie sekä Turku-Helsinki –välin nopea raideyhteys. Listalle mahtui myös isoja, elinkeinoelämälle tärkeitä tiehankkeita. Lahden eteläisen kehätien mahduttaminen niukkaan ja tiukkaan raamiin oli työn takana ja sen eteen kävimme useita erilaisia neuvotteluja ja palavereja. Tässä ratkaisussa isoimman kiitoksen ansaitsee erinomainen ja aikaansaapa kollegani Kalle Jokinen Orimattilasta. Kalle toimii meidän valtiovarainvaliokunnan vastaavana ja johtaa myös liikennejaostoa. Sieltä ratkaisun avaimet löytyivät yhteistyöllä, mutta Kallen johdolla. Ja tästä ratkaisusta hyötyy Lahden seutu ja koko Päijät-Häme, mutta myös Kanta-Häme. Yhden tulpan poistaminen maamme tärkeimmältä itä-länsi-suuntaiselta reitiltä läpi Päijät- ja Kanta-Hämeen lisää alueemme vetovoimaisuutta myös yritysten sijaintipaikkana entisestään. Ratkaisu on pääradan remontin rinnalla koko maammekin kannalta yksi keskeisimmistä.
Oppositio on pyrkinyt luomaan kuvaa siitä, ettei tässä mitään hätää olisi, ja että säästäminen ei olisi ollenkaan tarpeen. Näin voi todeta ainakin eduskuntakeskusteluiden pohjalta, viime vuoden kesästä tähän hetkeen saakka. Ei tule mieleen yhtäkään säästöä, jota ei olisi läpikotaisin haukuttu ja tarpeettomaksi leimattu. Jokaista säästöä riepotellaan ikään kuin kyse olisi pahantahtoisesta arvovalinnasta. Tällaisten puheenvuorojen esittäjät sopivasti unohtavat, että tänäkin vuonna pelkästään valtionvelan korkoihin menee puolitoista miljardia euroa. Vertailun vuoksi voi todeta, että koko poliisitoimen määrärahat ovat hieman alle puolet tuosta summasta. Säästöjä, ikävä kyllä, tarvitaan. Tätä tosiasiaa yksikään rehellinen päättäjä ei pääse karkuun.
Kuitenkin valtaosa meistä suomalaisista on järkeviä ja arvostelukykyisiä. Kaikissa kyselyissä kansa on osoittanutkin realistista tilannetajua. Suomalaiset kyllä ymmärtävät, että vaikeina aikoina ei ole helppoja ratkaisuja. Kehysriihen ratkaisuilla hallitus jälleen näytti, että sillä on selkeä tahtotila viedä ohjelmaansa eteenpäin. Sitä meiltä odotetaan: vaaleissa saadun vastuun kantamista ja tarvittavien päätösten tekemistä. Linja pitää, ja sitä viedään eteenpäin.
Tänään torstaina siis takaisin eduskunnan sorvin ääressä. Takana jo puolustusvaliokunnan kokous ja yksi tv-haastattelu ja kello 15.30 vielä suorassa Ylen nettilähetyksessä Kyselytunnin etkoilla.
…
Kello 22.23 ja tänään sitten ryminällä eduskunnassa takaisin töiden pariin. Pitkä ja antoisa päivä takana ja salissa tänään keskustelussa mm. Irakin sotilaskoulutusoperaatio ja paljon muutakin. Ja mahtuihan päivään kolme haastatteluakin niin tv:hen kuin nettiinkin.
Tässä vielä kaikki Afrikan matkani kuvat: Etiopia & Tansania ja yritän saada matkavideoni myös jakoon tässä lähipäivinä.

JUKKA RINTALA aloittaa 40-vuotistaiteilijajuhlavuoden juhlinnan Sinun omasi – konserttikiertueella. Huippuartistit Angelika Klas, Maria Lund ja Pentti Hietanen esiintyvät Jukka Rintalan upeissa uniikkipuvuissa, jotka juhlistavat konsertteja sekä Jukka Rintalan 40-vuotista taiteilijajuhlavuotta.
Illalla vielä upea Sinun omasi -konsertti Kulttuuritalolla. Upea ja ihana Maria Lund, taitava Angelika Klas ja vahva, taitava ja osaava Pentti Hietanen ja 2,5 tunnin konsertti. Niin ja vielä maestro Jukka Rintalan kymmenet unikit iltapuvut. Olipas ilta taas… Jos vielä saatte tälle konserttikiertueelle lippuja niin menkään ihmeessä. Mahtava.
Eli vielä kolme kertaa: Sinun Omasi
pe 15.4. klo 19 HYVINKÄÄ-SALI
la 16.4. klo 16 TURUN KONSERTTITALO
su 17.4. klo 15 SIBELIUSTALO, LAHTI
Mutta vielä hieman univajetta pitkän matkan jälkeen. Nyt laitan pään tyynyyn ja huomenna nuoria tapaamaan kun eduskunnassa perinteinen Nuorten Parlamentti.