Ruuan alkuperämerkintöjen näkyvyys paranee – Vaatimuksen tulisi koskea myös tuontiruokaa

Blogi, lauantaina 03.12.2016

Ruuan alkuperämerkinnät ottavat jälleen yhden askeleen oikeaan suuntaan.Valmisruuissa käytetyn lihan ja maitotuotteiden alkuperä tulee jatkossa ilmoittaa. Valitettavasti vaatimus koskee vain Suomessa valmistettua ruokaa. Vaade pitäisi ehdottomasti saada ulotettua kaikkeen Suomessa myytävään ruokaan jo yksin ruokaturvallisuuden takia. Raaka-aineet pitäisi pystyä jäljittämään suomalaiseen tapaan on ruoka sitten valmistettu missä tahansa.

Atria vastaa kuluttajien vaatimuksiin ja panostaa tilakohtaisesti jäljitettäviin Atria Perhetila -tuotteisiin.  Atria on jäljitettävyyden edelläkävijä niin Suomessa kuin maailmalla. Merkittävä osa Atrian broileri-, porsas- ja nautatuotteista on tilamerkittyjä. Helmikuussa kauppoihin saapuu ensimmäinen jäljitettävä naudan jauheliha.

Atria on erinomainen esimerkki hyvistä ja reiluista alkuperämerkinnöistä. Tässä esimerkkinä jopa tilakohtaisesti jäljitettävä Atria Perhetila -jauheliha. Atria onkin ollut jäljitettävyyden edelläkävijä niin Suomessa kuin maailmallakin ja merkittävä osa Atrian broileri-, porsas- ja nautatuotteista on tilamerkittyjä. Tämä ei ole maksettu mainos vaan kotimaisen ruuan ystävän huomaama tosiasia.

Nyt tuleva muutos ei siis lopulta ole kovin merkittävä eikä siis ainakaan riittävä. Ruuan vapaaehtoiset alkuperämerkinnät ovat nimittäin meillä jo varsin kattavasti käytössä. Ongelmia on nimittäin erityisesti tuontiruuan kanssa. Muutama vuosi sittenhän paljastui mm. tapaus missä hevosen lihaa oli käytetty Finduksen lasagnessa naudan lihan sijaan. Ranskalainen Spanghero osti eurooppalaista naudanlihaa Romaniasta ja toimitti sitä edelleen Findusin valmisruokavalmistajalle. Liha ei ollutkaan nautaa vaan hevosta. Hevosenlihahan on aivan erinomaisen hyvää jos se puhdasta ja valvottua, mutta huijauksissa on aina se vaara, että hevosenliha pitää sisällään lääkkeitä esimerkiksi kipulääkkeenä käytettyä fenyylibutatsonia.

Nyt siis lopultakin työ tuottaa tulosta ja valmisruuissa käytetyn lihan ja maitotuotteiden maidon alkuperän ilmoittamisen tiukentaminen etenee. Uuden asetuksen mukaan ainesosana käytettävästä lihasta tulee jatkossa ilmoittaa kasvatusmaa ja teurastusmaa. Tapauksissa missä samassa tuotteessa on monia lihalajeja tulee ilmoittaa kaikkien alkuperämaa. Maidon kohdalla ainesosana käytetystä maidosta tulee ilmoittaa lypsymaa. Uudistus lähtisi liikkeelle nyt kahden vuoden kokeilulla ja koskisi vain Suomessa valmistettuja elintarvikkeita.

Päivän ruoka näytti tältä ja jatkossa haluan, että myös ravintoloissa ruuan alkuperämerkinnät on avoimesti esillä ja näkyvissä.

Päivän ruoka näytti tältä ja jatkossa haluan, että myös ravintoloissa ruuan alkuperämerkinnät on avoimesti esillä ja näkyvissä.

Kun vaatimus kohdistuu vain Suomessa valmistettuun ruokaan niin siinä voi piileä se vaara, että joitain tuotteita tehtäisiin suomalaisille merkeille tämän takia ulkomailla. Siis vain Suomessa tehtyjä ruokia koskeva sitova lainsäädäntö voisi siis pahimmillaan heikentään kotimaisen ruuan kilpailuasetelmaa jos uudistus lisää kustannuksia. Näin ei saa pästä käymään. Vaade siis tulee saada koko EU:ta koskevaksi ja tässä Suomen täytyy olla aloitteellinen ja aktiivinen. Onneksi meidän lisäksi vastaavia ruuan alkuperämerkintäkokeiluja suunnitellaan ainakin Kreikassa, Italiassa, Liettuassa ja Portugalissa. Ranska on jo päättänyt aloittaa kokeilun vuoden 2017 alussa.

Askel on siis hyvä ja tärkeä ruokaturvallisuuden näkökulmasta ja myös tärkeä meille joille kotimainen ruoka on puhtauden lisäksi myös arvovalinta. Nykyisinhän meillä toimii Suomessa myös yrityksiä, jotka valmistavat elintarvikkeita Suomeen tuoduista raaka-aineista, kertomatta liharaaka-aineen alkuperää. Räikeimmissä tapauksissa paketti on sinivalkoinen ja kuvassa vielä kaunis suomalainen perinnemaisema tai jussipaita tai vastaava.

Mutta hyvä, että asiassa edetään ja toivottavasti sellaisella siirtymäajalla mikä mahdollistaa jo tehtyjen ja painettujen pakettien ja rasioiden poiskäyttämisen. Sen hetken me voimme ja maltamme vielä odottaa eikä suomalaiselle elintarviketeollisuudelle saa näin tehdä kallista lisälaskua.

Oma tavoitteeni on, että jatkossa myös esimerkiksi jauhojen viljan alkuperä tulisi merkitä niin pusseissa kuin leivissäkin ja myös ravintoloissa pitäisi aina olla vähintäänkin saatavilla tieto lihan ja muun ruuan raaka-aineiden alkuperästä ruokalistasta katsottuna. Mutta askel askeleelta eteenpäin.

Kello 19.57 ja mukava vapaapäivä pitkästä aikaa ja nyt jo lähes takana. Hämeenlinnassa heiman ostoksilla eli eurot jätetään kotimaakuntaan ja hyvällä ruualla myös parempi mieli. Illalla vielä ulkoilua ja kotisohva. Hyvältä tuntuu.

Kommentit