Tagi: Ylioppilasjuhlat

Tänään 24 700 nuorta painaa päähänsä valkolakin ylioppilastutkinnon merkiksi. Samaan aikaan noin 40 500 nuorta valmistuu ammattiin. Ja peruskoulunsa päätökseen saa noin 60 000 nuorta! Onnea kaikille! Kaunis helteinen kesäpäivä helli meidän valmistuneita nuoria ja kaikkia kouluvuotensa päättäneitä. Upea päivä, vaikka korona edelleen meitä kiusaakin. Lakitukset ja todistusten jaot hoidettiin striimattuina, mutta onneksi sentään pääsimme… [ Lue lisää ]

Ensimmäinen vuosi Covid-19 kurimuksessa on lusittu. Onhan tämä ollut aikamoinen. Me aikuiset tämän varmaan kohtuu hyvin kestämme ja siedämmekin, mutta täytyy kyllä myöntää, että olen ollut monen monta kertaa surullinen ja harmissani pienten lasten, isompien lasten, nuorten, sairaiden tai korona-aikana sairastuneiden ja myös ikäihmisten sekä vanhusten osalta. Lista on siis pitkä, mutta jotenkin tuntuu, että… [ Lue lisää ]

Tänäänkin oli erityinen päivä. Hyvä ystäväni ja kokoomuskollegani Elisa Hyvärinen sai itsenäisyyspäivänä valkolakin ja tänään Iittalan Pirttikosken vanhalla koululla juhlimme tuoretta ylioppilasta. Huikean kovat paperit Elisa kirjoitti Kaurialan lukiosta. Muistan, kun joskus sanoi, että paremmat paperit hän aikoo kirjoittaa kuin Suomen pääministerillä on. En tiedä millaiset pahvit nyt jo tehtävänsä jättäneellä Antti Rinteellä lukiosta on,… [ Lue lisää ]

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen Nyt siunausta suopi taas lämpö auringon. Se luonnon uudeks luopi, se kutsuu elohon Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa Se meille muistuttaapi hyvyyttäs Jumala. Ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Myös eikö Herran kansa luojaansa kiittäisi? Mun sieluni… [ Lue lisää ]

Upea päivä. Tänään oli ilo saada olla mukana monen nuoren juhlassa. Onnea vielä kaikille valmistuneille ja tuoreille ylioppilaille ja myös kaikille kouluvuotensa päättäneille! Ja suuri kiitos ja arvostus maailman parhaille opettajille! Teette yhdessä muun koulujen henkilökunnan kanssa tärkeää ja hienoa työtä. Olette kesälomanne ansainneet! Tänään päivä alkoi tärkeällä tehtävällä kun yli 20-vuotisen perinteen mukaan sain… [ Lue lisää ]

Tänään juhlitaan opiskelijoita ja koululaisia! Onnea siis kaikille ylioppilaille, ammattiin valmistuneille ja myös kaikille koululaisille päättyneestä kouluvuodesta. Ja totta kai kiitos myös opettajille! Teette maailman parasta työtä ja arvokkainta työtä ja olette nyt kesälomanne ansainneet! Koulujen päättäjäispäivä alkoi tänään jo 20. kerran osaltani kunnialla saada jakaa Kunnon Kaveri -palkinto vanhalla omalla koulullani. Kirkonkylän koulussa aikanaan… [ Lue lisää ]