Paljon onnea uudet ylioppilaat ja ammattiin valmistuneet – Ja kiitos maailman parhaat opettajat!

Blogi, lauantaina 01.06.2019

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen

Nyt siunausta suopi taas lämpö auringon. Se luonnon uudeks luopi, se kutsuu elohon

Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa

Se meille muistuttaapi hyvyyttäs Jumala. Ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta

Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Myös eikö Herran kansa luojaansa kiittäisi?

Mun sieluni sä liitä myös äänes kuorohon. Ja armon Herraa kiitä kun Laupias hän on.”

Tänään on juhlittu koulujen päättäjäisiä. Moni nuori on painanut päähänsä valkolakin ja moni saanut käteensä todistuksen ammattitutkinnosta. Myös monen kouluvuosi on päättynyt ja monien eskarivuosi ja kesän jälkeen edessä on koulutie.

Tänään siis onnea teille kaikille! Ja kiitos maailman parhaille opettajille, jotka teette tärkeää ja tuloksekasta työtä. Olette kesälomanne ansainneet!

Itse sain ensin aamulla osallistua entisen oman lapsuuden kouluni ja myöhemmin myös sen koulun missä opettajanakin sain toimia kevätjuhlaan. Nyt siellä oma esikoiseni kakkosella ja ensi syksynä jo kolmannella ja pienempi sitten ekalla. Niin se aika rientää. Oli kunnia jakaa jo 24. kerran myös koulun Kunnon Kaveri -palkinto ja tänä vuonna se meni hymyilevälle ja reilulle kaverille yläkouluun seuraavaksi suuntaavalle Stiinalle. Kaunis kevätjuhla ja hienoja lapsia.

Sitten Lopen Lukion lakkiaisiin missä tänä vuonna iso ryhmä uusia ylioppilaita ja tässä porukassa rakas kummityttöni Venla. Hieno tilaisuus ja tunnelmarikas nuorten juhla. Venla ja Toivosen Jonna lauloivat upeasti ja alempien lukioluokkien bändi soitti. Ja kaunis on myös perinne miten Lopen lukiolaiset laskevat jokainen yhden saamansa ruusun Sankarihautausmaan Sankariristille. Ilman heitä ei meillä olisi vapaata Isänmaata missä kasvaa ja elää ja opiskella.

Päivä jatkui sitten Venlan juhlissa Kanttorilassa. Minulle sellainen juttu, että olin onnekas, että sain juhlia pitkän kaavan mukaan ja olla rauhassa mukana. Venla on kuin oma tyttö! Onnea vielä Venski ja kiitos Eeva ja Jarno upeasta juhlasta. Yhdessä ❤️

 

Kommentit