Uskomattomat Kevätjuhlat Vähikkälän Seurantalolla – Olavi Uusivirta hurmaantui ja hurmasi pienen kylän

Blogi, perjantaina 31.05.2019

Olavi Uusivirran kahdeksas albumi ”Skorpioni” julkaistiin tänään missäpä muualla kuin meidän naapurikylässä Vähikkälässä. Uusivirran Julkkaribileitä vietetään peräti kolmena iltana putkeen näillä erikoiskeikoilla Vähikkälän Seuratalolla!

Olavi Uusivirta etkoilla Vähikkälän koululla ennen varsinaista levynjulkistuskeikkaa Vähikkälän Seuratalolla.

Uusivirta kertoi, että ”Edellinen kiertueemme päättyi monien sattumusten kautta yhteen erityisimmistä ja mieleenpainuvimmista paikoista, missä olemme koskaan esiintyneet. Päätimme juhlistaa uuden albumin julkaisua ja aloittaa Skorpioni-kiertueemme samoista idyllisistä maisemista. Vähikkälän perinteikäs Seuratalo Janakkalan kunnassa vihittiin käyttöön vuonna 1939. Nyt, tasan 80 vuotta myöhemmin siellä juhlitaan kesän alkamista ja odotetun tulokkaan syntymää kolmena peräkkäisenä iltana suuren Kevätjuhlan merkeissä.”

Olen artistin kanssa täysin samaa mieltä, että toisin sanoen, luvassa oli maailman sympaattisimmat minifestarit luonnonkauniissa maalaismaisemassa!

Tällainen ilta voi tapahtua vain kolme kertaa elämässä! Oli kunnia ja ilo saada olla niistä yhdessä mukana. Kiitos kutsusta Ari ja Taina Laivola ja isoin kiitos ihanan kylän upea väki. Hienoa yhteishenkeä ensin vanhalla kyläkoululla ja sitten tunnelmarikas keikka Vähikkälän risteyksen vaiheilla.

 

Kommentit