Koronavuosi on lisännyt valtavasti ulkoliikunnan määrää – Tänä viikonloppuna päästiin nauttimaan retkiluistelusta

Blogi, sunnuntaina 07.03.2021

Ensimmäinen vuosi Covid-19 kurimuksessa on lusittu. Onhan tämä ollut aikamoinen. Me aikuiset tämän varmaan kohtuu hyvin kestämme ja siedämmekin, mutta täytyy kyllä myöntää, että olen ollut monen monta kertaa surullinen ja harmissani pienten lasten, isompien lasten, nuorten, sairaiden tai korona-aikana sairastuneiden ja myös ikäihmisten sekä vanhusten osalta. Lista on siis pitkä, mutta jotenkin tuntuu, että nämä kaikki ovat tässä koronakuurissa joutuneet kohtuuttomiinkin tilanteisiin.

Miettikääpä ensin vaikkapa vuoden ikäistä lasta päiväkodissa. Puolen elämänsä aikana hän ei ole nähnyt hoitajiensa kasvoja – ei ilmeitä ja sitä kautta isoa osaa hoitajiensa persoonasta varhaiskasvatuksessa. Tai miettikää pieniä koululaisia, joilta on laulaminen ollut koulussa vuoden pannassa. Tai nuoria, joilla tähän aikaan on osunut murrosikä, ensimmäiset ihastumiset, rippileiri – peruuntunut sekin – tai sitten hieman vanhemmilla vanhojentanssit, penkkarit, yo-kirjoitukset ja vielä ylioppilasjuhlatkin. Kaikki käytännössä peruttu.

Tai sitten johonkin muuhun korona-aikana sairastuneet ja tietenkin erityisesti vielä ikääntyneet. Pääministeri Sanna Marinin hallitus laittoi viime keväänä terveet yli 70-vuotiaat ihmiset käytännössä kotiarestiin. Monelle tuli tunne, että siksi, että muut voivat jatkaa aikalailla normaalia elämää. Terveet aktiivista elämää ja monet vielä työtä ja yrittäjänäkin toimineet seiskakymppiset siirrettiin sryjään.

Ja edelleen mieli tulee murheelliseksi, kun muistelen niitä yhteydenottoja ja viestejä, joissa omaiset ovat surreet hoivakotiin ”teljettyjen” omaistensa puolesta. Taisi moni dementiaa sairastanut tämän myötä menettää viimeisenkin muistikuvan puolisoonsa, lapsiinsa ja läheisiinsä. Moni ehti myös kuolla ilman läheistensä vierellä oloa. Ja edelleen saan viestejä missä ollaan käytännössä järkyttyneitä siitä, että tässä maassa ei voida järjestää edes viimeistä hetkeä, hautajaisia, läheisille kuin kuuden ihmisen saattamana. Ja olen kyllä samaa mieltä, että kyllä tällaiset tilaisuudet pitäisi voida koronaturvallisesti nytkin järjestää. Mallit pitäisi luoda yhdessä ja tukea myös niin läheisensä nyt menettäneitä.

Ja sitten tietenkin he kaikki jotka ovat menettäneet työpaikansa ja myös elämäntyönsä esimerkiksi yrityksen konkurssin takia. Vuosi sitten keväällähän vielä pääministeri Sanna Marin lupasi, että hallitus ei anna yhdenkään yrityksen koronan takia ajautua konkurssiin. Lupausta ei pidetty ja nyt konkurssiaalto on pyyhkinyt viikko toisensa jälkeen yli maamme. Työttömyys kasvaa rajua vauhtia ja monen elämässä tulevaisuus näyttää synkältä.

Korona-aika on lisännyt siis yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia, kotiväkivaltaa ja monenlaista muuta. Tätä laskua muuten maamme maksaa pitkään ja olen varma, että seuraavan kriisin iskiessä jälleen todetaan, että ”Ei tehdä nyt samoja virheitä mitä Sanna Marinin vasemmistohallitus teki 2020-luvun koronakriisin kanssa. Sen laskua maksamme edelleen”. Näin ehkä vielä 2030-luvullakin puhutaan?

Nyt olisikin tärkeä tehdä pikaisesti toimia, että kolhut ja osumat eivät enää syvenisi. Nuorten mielenterveyspalveluihin pitäisi nyt panostaa, nuorten ja lasten tukeen ja moneen muuhunkin. Nyt tarvittaisiin pikaisia toimia eikä ideologisia sote-uudistuksia ja oppivelvollisuuden pidentämisiä. Nämä panokset pitäisi laittaa nyt koulukuraattoreihin, psykologeihin, nuorisotyöhön, harrastustoimintaan ja kaikkeen mikä auttaa tässä ja nyt. Yhtenä aivan konkreettisena esimerkiksi nuorten Terapiatakuu. Se maksaisi noin 35 miljoonaa euroa. Siihen ei kuitenkaan Marinin hallituksella ole ollut varaa tai siis halua. Rahaa nimittäin on käytetty nyt jo pian 30 miljardia tämän koronakriisin hoitoon. Tästä 30 000 000 000:sta eurosta ei siis ole löytynyt 35 000 000 euroa nuorten mielenterveyspalveluihin?

Mutta jotain hyvääkin tässä ajassa on ollut. Perheet ovat saaneet enemmän yhteistä aikaa. Ei ole ollut kiirettä jokaisen omiin touhuihin. Ja onneksi valtaosassa perheitä tämä aika on mennyt hyvin. Ei toki kaikilla eikä kaikissa. Ja täytyy olla kiitollinen siitä, että nyt edes tämä talvi on ollut kunnon talvi myös täällä Etelä-Suomessa. Ulkojäät on saatu kuntoon, latuverkostot ovat olleet laajempia kuin miesmuistiin ja lapset ovat saaneet sellaisen lapsuuden talven, mitä sitten aikuisena voivat miettiä ja muistella päivitellen, että ”Kyllä silloin lapsuudessa ne talvetkin olivat talvia. Oli lunta ja jäätä”. Näinhän se taitaa meidänkin kohdalla jo olla. Aika kultaa muistoja ja ne parhaat hetket muistamme.

Meidänkin perhe on nyt nauttinut ihan eri tavalla ulkoliikunnasta. On hiihdetty ja luisteltu. Pari viikkoa sitten lumikenkäilimme tutuissa metsissä ja viime viikonloppuna laskettelimme. Ja nyt tänä viikonloppuna olemme matkaluistelleet. Lumet jäiltä sulivat ja tekivät pinnasta aikalailla hyvän matkaluisteluun. Jäät meillä hyvässä ja paksussa kunnossa ja naskalit kaulassa on hyvä antaa mennä. Mutta muistutan totta kai täälläkin jälleen kerran, että joka kerta järvenjäille mentäessä ja lähdettäessä tulee jäiden paksuus varmistaa ja myös tuntea paikat minne menee. Jäillä pitää aina olla varovainen ja nyt ei varsinkaan millään koneilla ja vehkeillä jäille ole mitään asiaa.

….

Valtava määrä myös ehdokassoittoja vielä tällekin viikonlopulle. Hienosti ehdokkaita saatukin ympäri Suomen ja itselläni vielä tällekin päivälle muutama puhelinsoitto odottamassa mm. Riihimäelle, Urjalaan ja Tammelaan. Ja onhan tuossa listaa vielä muuallekin. Jaksaa jaksaa ja täytyy kyllä sanoa, että nyt kun näitä ehdokassoittoja olen tehnyt useamman sata tässä viimeisen parin kuukauden aikana niin ne keskustelut ovat mukavasti korvanneet sitä kohtaamisten määrää mikä normaalisti vaalitoreilla ja -kojuilla olisi jo nyt täydessä vauhdissa.

Eilinen Marinin hallituksen päätös siirtää kuntavaalit kesäkuulle haastaa nyt kovalla tavalla meidän pitkäikäistä ja vakaata demokratiaa. Hallitus päätti sivuuttaa perinteisen vaalipäätöksiä koskevan parlamentaarisen yksimielisyyden vaateen ja olen aikalailla varma, että näitä päätöksiä tehdään tulevaisuudessakin ilman puolueiden yksimielisyyttä. Vaaleja voi olla hallituksen mukava siirtää toistekin nyt, kun siihen ei enää opposition mielipidettä tarvita.

Pahaa muuten pelkään, että ei näitä kuntavaaleja pidetä vielä kesäkuussakaan. Korona on edelleen silloin seuranamme eikä tämä nykyinen maamme vaalijohto ja oikeusministeriö pysty vaaleja nyt muutamassa kuukaudessakaan rakentamaan koronaturvallisesti, kun ei vuosikaan aikaa siihen riittänyt. Uskon, että vaalit siirretään vielä syyskuulle tai jopa loppuvuoteen. Itse olisin pitänyt kiinni siitä, että vaaleja siirretään vain kaikkien puolueiden yksimielisellä päätöksellä ja siinäkin tapauksessa minusta siirron olisi pitänyt tapahtua niin, että koko covid-19 -rokotteen haluava aikuisväestö olisi siihen mennessä rokotteensa saanut. Nyt kesäkuulle tehty päätös näyttäytyy vähän niin, että riittää, että tietyt ihmiset on rokotettu ja muut voivat sitten tulla riskillä äänestämään, jos uskaltavat edes tulla.

Eilen myös ihmetystä alkoi aiheuttaa nuo tartuntamäärien arviot joihin mm. Marinin hallituksen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson puheissaan viittasi. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta näyttikin jo heti siirtopäätöksen jälkeen hieman ottavan etäisyyttä ja peruuttelevan näistä hurjista jopa 11 000 päivittäisen tartunnan arvioista. Tervahauta totesi HS:ssä 6.3.2021, että ”Oikea elämä on erilaista kuin kompuutteriin syötetty matematiikka”.

Kyse oli siis siitä, että THL oli laskenut ”kolme erilaista skenaariota epidemian kululle. Helpoimmassa skenaariossa päivittäisiä tartuntoja olisi kuntavaalien aikaan ollut noin 2 600, mutta vakavimmassa skenaariossa niitä olisi ollut yli 11 000.”

THL:n pääjohtaja totesikin Hesarille, että…

”Tähän on vain esitetty tiettyjä mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä näin tai voi olla käymättä, mutta ei tämä ole se meidän arvio. Oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja nähtävästi”.

Aiemmin vaalien siirtoa perustellessaan oikeusministeri oli puhunut ”pysäyttävästä tiedosta” ja Ylellä ministeri mm. totesi 6.3., että ”THL:n mukaan tartuntamäärät huhtikuussa jopa 11 200”. Ministeri siis poimi hurjimman luvun mikä toteutuu jos epidemian leviämisvauhti jatkuisi. Tämä siis tapahtuisi ilman koronatoimia eli rokottamisen jatkamista ja jos purettaisiin nyt kaikki muutkin rajoitustoimet. Jos muuten leviämisvauhti jatkuisi samanalaisella teoreettisellä tavalla myös kesäkuulle niin luvut 13.6.2021 olisi 123 000 päivittäistä tartuntaa (Laskettu THL:n kaavalla, tartuntasyklejä 17, uusia tartuntoja 1,35 per jokainen tartunnan saanut). Sellaisia skenaarioita.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen totesikin eilen jo Demokraatissa, että myös välikysymys tai epäluottamuslause (koko hallitukselle tai yhdelle ministerille) asiassa on vielä eduskunnassa mahdollinen. Totta, hallitus ja oikeusministeriö on epäonnistunut vakavalla tavalla tehtävässään.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi samassa haastattelussa, että ”on pitkä lista länsimaita, jotka ovat järjestäneet vaaleja tarvittavat turvatoimet toteuttaen”. Halla-aho totesikin…

”Tämä on ilmeisesti meillä laiminlyöty kokonaan, kävelty unessa ja odotettu jonkinlaista ihmettä”.

Toivottavasti emme ole tienhaarassa demokratiamme vakaalla tiellä.

Hieno viikonloppu takana! Valtavamäärä ehdokassoittoja vielä tälle viikonlopulle ja hienosti myös ehdokkaita mukaan!

Suuri kiitos myös Kokoomuksen Tuhatkunnalle! Kuntavaalien viikonlopun soittotempaus toi vielä sieltäkin Lopellekin aivan mahtavan uuden ehdokkaan! Kiitos siis Kokoomusopiskelijat ja Petra Pieskä! 💙💪🏼

Ja illalla vielä paperit järjestykseen yhdessä Lopen Kokoomus sihteerin Eeva Pyhälammin ja Lopen Kokoomusnuorten puheenjohtajan Venla Hatakan kanssa!

On hyvä jengi koossa taas!

Kommentit