Tagi: Nuorisotyö

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen osallistui Kokoomuksen toritilaisuuksiin lauantaina 29.8.2020 Hollolassa ja Hämeenkoskella. Aamulla Hollolassa oli jo tuoretta uutispuuroa tarjolla ja markkinatunnelma veti hyvin väkeä myös Hämeenkoskelle. Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin valmistelun vetäjäksi kuluvalla viikolla valittu Heinonen kertoi olevansa huolestunut ennen muuta ensi vuoden valtiontalousarvion tulopuolen tyhjyydestä, mutta toisaalta myös siitä, että leikkaukset on kohdistettu mm. nuoristyöhön, sote-järjestöihin… [ Lue lisää ]

Tänään sain osallistua erityiseen Nuorten päivään Lahdessa Möysän Musaklubilla. Mukavia nuoria koolla ja keskusteluissa nuorten asiasta laajasti. Keskustelimme niin nuorten huolista kuin toiveista ja haaveistakin. Myös esillä oli tilanteet, joissa lapset tai nuoret eivät ole voineet asua omien vanhempiensa kanssa ja myös tilanteet joissa lapsuudessa tai nuoruudessa on tarvittu myös ulkopuolista muutakin apua lastensuojelusta mielenterveyspalveluihin.… [ Lue lisää ]

Loppuiko pääministeri Sanna Marinin hallitukselta rahat juuri silloin, kun olisi pitänyt varmistaa kolmannen sektorin laajan vapaaehtois- ja järjestökentän toiminta? Tältä todentotta näyttää, kun lukee keskustalaisen valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk) esittelemää vuoden 2021 talousarvioehdotusta. Leikkaukset kulttuuriin, nuorisotyöhön, taiteeseen ja myös sote-järjestöille ja liikuntaan ja urheiluun ovat ennen näkemättömän suuria. Hieman toimijasta riippuen leikkaus on joko neljännes… [ Lue lisää ]

Ole onnellisen lopun alku. Näin kuuluu kuluvan Nuorisotyön viikon tunnuslause. Se on itseasiassa erinomainen ja meitä kaikkia haastava. Miten voisimme itsekukin olla onnellisen lopun alkuja. Tukea, kannustaa ja tasoittaa tietä elämässä eteenpäin. Itse olen oman tarinani täällä aiemminkin kirjoittanut ja kertonut. Nuorisotyöllä oli omassa nuoruudessani monessa mielessä ratkaisevan tärkeä rooli. En varmaan ilman sitäkään olisi… [ Lue lisää ]

Blogi, tiistaina 06.10.15

Ollaan #HupparikansanPuolella

Hupparikansan puolella –viikkoa vietetään jälleen tällä viikolla.  Nuorisotyönviikolla nostetaan esille nuorisotyön merkitys ja ennen kaikkea nuoret, mutta myös aikuiset nuorisotyöntekijät. Nuorisotyö antaa nuorille mahdollisuuden muokata omaa tulevaisuuttaan ja on mitä parhainta nuorten vapaa-ajalla tapahtuvaa kasvun ja itsenäistymisen tukemista. Hupparikansalaiset ja sen puolella olevat nuoret ja aikuiset ovat positiivista, aktiivista ja yrittelijästä väkeä. Heillä onkin hyvin… [ Lue lisää ]