Tagi: Lättis

Museoautojen määrä on Suomessa viime vuosina kasvanut hyvää vauhtia. Kun vielä 2005 museorekisterissä olevia ajoneuvoja oli maassamme runsaat 20 000 niin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2015 määrä oli noussut jo yli 41 000 ja tästä vain pari vuotta myöhemmin 2017 määrä oli jo liki 50 000. Museoautojen ja -moottoripyörienkin määrän kasvu on jatkunut. Itsekin liitin… [ Lue lisää ]

Suomessa tuntuu lähes kaikki tapahtumat perutun tänä suvena. Suomen MM-rallia ei ajeta, mutta muualla kisataan jo täyttä päätä. Kymiringin avajaiskisa peruttiin, mutta Jeren avaa MotoGP -kauden. Kuninkuusravit ajetaan minimiyleisöllä ja myös muita urheilutapahtumia ahdistetaan edelleen kovilla rajoitustoimilla. Kesältä on peruttu Tangomarkkinat ja Iskelmä Festarit. Ja myös Perunankukkapäivät ja Lammin Sahtimarkkinat. Samaan aikaan Euroopassa houkutellaan jo… [ Lue lisää ]

Pelto-Seppälän tila Lopen Hunsalassa sai tänä keväänä 13. tilanpitäjänsä, kun talon nuorista Tiina ja Tommi ottivat tilan vastuulleen vanhempiensa jälkeen. Kirkonkirjoissa polvi jo 11. tilalla ja nämä nuoret vievät tilan myös kohti sen 300-vuotisjuhlaa muutaman vuoden kuluttua. Upea tarina, jossa joka päivä näytetään kirjoitettavan aina uutta. Muutama vuosi sitten tilalle syntyi Tiina Seppälän innostuksesta lähiruuan… [ Lue lisää ]