Tagi: Forssa

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen järjesti yhdessä forssalaisen kaupunginvaltuutettu Lotta Saarenmaan ja tammelalaisen kunnanvaltuutettu Manu Alarton kanssa Jouluglögit vielä joulun aatonaatonaattona Forssan Jokioisten Leivän kahvilassa. Reilun tunnin aikana tilaisuutta myös järjestämässä ollut Lilli Lindblom sai kaadella glögiä yli 50 vieraalle ja keskustelu kävi vilkkaana. -En osannut kyllä odottaa tällaista suosiota. Ajattelin, että nyt jo monet olisivat… [ Lue lisää ]

Tänään järjestimme tämän joulun glögikiertueen viimeisen glögitilaisuuden. Kierros päättyi tänään Lounais-Hämeen Jouluglögeille mitkä pidettiin tällä kertaa Forssan Jokioisten Leivän Kahvilassa. Mukana järjestelyissä olivat tiimistäni myös forssalainen kaupunginvaltuutettu Lotta Saarenmaan ja Tammelan kunnanvaltuutettu Manu Alarto. Monet olivat vielä viimeisiä lahja- ja joulupöydän herkkuhankintoja tekemässä ja siinä kiireen ja vilskeen keskellä piipahtivat glögille ja pipareille. Forssassa paljon… [ Lue lisää ]

Olen täällä kirjoittanut useamman kerran myös tapahtumistamme historiassamme. Tänä vuonna erityisesti vuoden 1918 tapahtumat ovat olleet esillä julkisuudessa sillä tuleehan tänä vuonna kuluneeksi tasan 100 vuotta siitä kun maassamme käytiin verinen sisällisota. Tuossa sodassa oli liikkeellä voimia varmasti erilaisilla tarkoitusperillä ja paljon myös tietämättömyyttään ja osa pakostakin. Suomen vapaus kuitenkin säilyi vaikka siitä maksettiinkin heti… [ Lue lisää ]

Politiikan Värisuora -kiertue jatkui jälleen huhtikuussa. Kansanedustajat Tarja Filatov (sd), Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Timo Heinonen (kok) kiersivät maakuntapäivänään Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen ja kaikille avoimet kansanedustajien kyselytunnit keräsivätkin kivasti väkeä kahvikupin ääreen. -Hämeenlinnassa olimme jo puolenpäivän aikaan ja siellä oli hieman vähemmän väkeä liikkeellä, mutta Forssassa sitten olikin jo reilu 60 henkeä mukana ja… [ Lue lisää ]

Tänään Lopen kunnantalolla puhalsi uudet tuulet. Kuntamme viides kunnanjohtaja Mikko Salmela otti kunnan virallisesti komentoonsa. Aamulla kävin toivottamassa Mikon tervetulleeksi töihin ja vein tavan mukaan lahjaksi pussillisen Lopen Perunaa. Pieni keskustelutuokio Mikon kanssa ennen aamun johtoryhmää ja jo nyt ehdimme sopia hieman uusiakin juttuja kevääseen ja alkukesään. Sovimme, että pidämme vielä toukokuulla valtuuston iltakoulun uuden… [ Lue lisää ]

Tänään aloitin perinteisen kevään yritysvierailukierrokseni Lounais-Hämeestä. Kohteina olivat Forssassa toimivat C.P.E. Production Oy ja Foxa Oy. Forssalainen suojavarusteita tekevä C.P.E. Production Oy valmistaa erikoisvarusteita mm. eri maiden poliisille ja armeijoille. Foxa sen sijaan tekee huippulaadukkaita tekstiilejä sinne missä laatu, kestävyys ja suojaavuus ratkaisevat. Ja kummankin menestyvän ja kasvavan yrityksen taustalla on pitkäaikainen osaaminen ja tekeminen Forssassa.… [ Lue lisää ]

Tänään mentiin kellon ympäri. Nyt kello 21.54 ja juuri koriin. Aamusta lähdin Päijät-Hämeeseen. Siellä ensin Heinolan Niinistö Cafessa aamukahvit ja sitten Lahden kahvilassa päiväkahvit. Mukavia kohtaamisia ja juttutuokioita ja tuttuja ja uusiakin vieraita. Taisi näiden myötä mennä rikki sitten 50 eri tilaisuutta ja tapahtumaa Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kampanjan parissa. Lahden tilaisuus oli 51. Ja… [ Lue lisää ]

Uusi viikko lähti käyntiin Lounais-Hämeessä. Halusin Hämeenliiton puheenjohtajana viedä ensimmäisen kokouksen juuri Forssan seudulle sillä tämä alue tarvitsee nyt ennen muuta vahvaa ja yhtenäistä Hämettä. Itse uskon, että tämäkin seutukuntamme tulee jatkossa jälleen menestymään nyt muutaman vaikean vuoden jälkeen. Rakennemuutos on kovalla kädellä koetellut tätä aluetta Lahden ja Heinolan seutukuntien tapaan. Mutta toivon, että tänään… [ Lue lisää ]

Valtion Liikuntaneuvosto käsitteli liikuntaa edistävien järjestöjen toiminta-avustuksia kuluvalle vuodelle. Uuden liikuntalain myötä päätös tämän vuoden rahoista hieman venyi, mutta tänään saimme osaltamme työn valmiiksi. Annoimme esityksemme tuista tänään ja edellisessä kokouksessa esittäni muutos siitä, että myös Agility nostettaisiin ns. urheilulajien joukkoon ja valtiontuen piiriin huomioitiin jo tämänkin vuoden rahanjaossa. Tavanomaista on ollut nimittäin se, että… [ Lue lisää ]

Eilen illalla Iltalehti julkaisi vaalien suurimman tutkimuksen tulevasta eduskunnassa. Analytiikkayritys Accuscore ja viestintätoimisto Kaiku Helsinki listasivat eduskunnan todennäköisimmät uudet kansanedustajat. Listalle ykköskategoriaan nostettiin ”erittäin todennäköiset läpimenijät” ja muihin ”todennököiset” ja ”haastajat”.  Itse nousin Hämeen listalla heti kakkoseksi. Vain Sanni Granh-Laasonen, Tarja Filatov, Sirkka-Liisa Anttila, Juha Rehula ja Aino-Kaisa Pekonen kuuluivat kanssani tähän ”erittäin todennäköiset läpimenijät” -ryhmää.… [ Lue lisää ]