Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kiersi perjantaina 10.3.2023 yhdessä Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkäsen kanssa Kanta-Hämettä. Kiertue alkoi Riihimäeltä edeten sieltä Forssaan ja päättyen vielä illalla Hämeenlinnaan. Häkkänen toimii puolustusvaliokunnan puheenjohtajana ja Heinonen on ollut puolustusvaliokunnan jäsen kahdentoista vuoden ajan ja näin ollen turvallisuuspolitiikka nousikin vahvasti kiertueella esille.
-Nyt meillä alkaa työ missä tehdään askelmerkkejä siihen millainen Nato-maa meistä tulee. Olen ollut tyytyväinen, että ainakaan nyt ei ole näitä mahdollisuuksia itse poissuljettu. Olen monet kerrat puolustusvaliokunnassa ja myös eduskunnan täysistunnossa todennut ja alleviivannut, että meidän ei tule itse sanoa mihinkään ei vaan katsoa liittokunnan kanssa yhdessä mitä on järkevä tehdä, totesi kansanedustaja Timo Heinonen Forssasta ajaessaan Hämeenlinnaan.
Heinonen sanoi viittaavansa tällä keskusteluun siitä, että voiko Suomeen tulla Nato-tukikohtaa, Naton pysyviä joukkoja tai miten suhtaudumme ydinaseeseen.
-Jos Naton kanssa yhdessä toteamme, että meidän on yhteisen puolustuksemme varmistamiseksi järkevää tehdä Suomeen Nato-tukikohta tai esimerkiksi arktisen sodankäynnin keskus, niin silloin sellainen tänne kannattaa tehdä. Ja jos joskus turvallisuustilanne vaatii, että maassamme on esimerkiksi ruotsalaisia joukkoja tai tarvittaessa brittien tai jenkkijoukkoja, niin silloin heitä kannattaa tänne ottaa, jatkoi Heinonen.
Naton pelotevaikute tai ennaltaehkäisevä kyky perustuu tällä hetkellä ns. ydinasepelotteeseen. Heinosen mukaan liittokunta toki tavoittelee ydinaseetonta maailmaa, mutta siihen asti, kun ydinaseita maailmassa on niin ne kuuluvat myös Naton repertuaariin.
-Kun meidän itänaapurimme on mitä on ja toimii tällä tavalla itsenäisiä ja vapaita maita vastaan ja rikkoo myös jopa sodan alkeellisimpiakin sääntöjä, niin silloin meidän tulee kaikki Naton antama ja suoma apu ja voima pitää käytettävissämme, alleviivasi Heinonen.
Heinonen sanoi ensi vaalikauden olevan tässä työssä nyt keskeisen tärkeä. Askelmerkit määritellään samantien, kun maamme on hyväksytty Natoon ja toivottavasti Heinosen mukaan yhtäaikaisesti Ruotsin kanssa.
-Natoon liityttyämme meille avautuu myös merkittävästi mahdollisuuksia myös puolustusteollisuuden parissa. Forssassa CPE Production on yksi tällainen ja Riihimäellä Sako ja Hämeenlinnassa Patria jne. Näiden tuotantoja on syytä nyt skaalata, kun tarve maailmanlaajuisesti on kasvussa ja onhan tämä myös omaa huoltovarmuuttamme, päätti Heinonen kiiruhtaessaan parkista Häkkäsen kanssa kiertueen viimeiseen paikkaan Hämeenlinnaan iltakahvitilaisuuteen.