Tagi: #ehdollaollaan

Tänään olen itse ehdokkaana jo kuudensissa kuntavaaleissani. Muistan ensimmäiset hyvin vuonna 1996 ja sen jälkeen on koettu ja nähty paljon. Luottamusta olen saanut niin 2000, 2004, 2008 kuin 2012:takin ja toivon että saan jatkaa työtä rakkaan kotikuntani ja lapsuuden kuntanikin puolesta tämänkin päivän jälkeen. Olen siis käytettävissä ja täysillä ja tosissa niin kuin aina kaikessa… [ Lue lisää ]

Tänään olin varannut koko lauantai-päivän kuntavaalikampanjalle. Aamulla treffasimme puolueemme puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa Hollolan torilla ja sieltä jatkoimme yhdessä samaa matkaa Lahteen, Orimattilaan, Kärkölään ja vielä sitten syömään Riihimäelle. Antoisa ja hieno päivä mihin mahtui myös puoluejohtajien ensimmäinen kuntavaalitentti Lahden Konserttitalolla. Hollolassa heti aamusta hienosti väkeä ja ehdokkaitamme liikkeellä. Kymmenen vuoden aikana tai oikeastaan jo… [ Lue lisää ]

Yllätyin itsekin miten lopulta helpolla saimme Lopella Kokoomukselle kokoon täyden 40 ehdokkaan listan. Alkusyksystä ilmoitimme piirille tavoitteeksi 25 ehdokasta ja myöhemmin sitä korjattiin 27 ehdokkaan tavoitteeksi eli yksi ehdokas tarjolle jokaiselle valtuustopaikalle. Mutta alkuvuodesta ehdokkaita alkoi sitten tulla yllättävänkin hyvällä tahdilla ja Facebook-mainokset keräsivät yhteydenottoja ja saimme parisenkymmentä vinkkiäkin kuntalaisilta ketä kannattaisi mukaan kutsua. Lopulta… [ Lue lisää ]

Näin se sitten yksi urakka kuntavaalien osalta on maalissa. Kun olen tältä yhteiseltä kokoomukselta itse saanut niin paljon niin olen aina halunnut myös antaa oman panokseni takaisin. Tälläkin kertaa ehdokashankinnassa meni ilta jos toinenkin ja myös muutama viikonloppu. Tänään ynnäilin yhteen niin yhteydenottojeni kautta saimme mukaan yhteensä 87 ehdokasta ympäri Suomen. Voi olla, että muutama… [ Lue lisää ]

Tänään allekirjoitin ehdokaslomakkeen kevään kuntavaaleihin. Vuodenvaihteessa tuli täyteen jo 20 vuotta kunnanvaltuutettuna eli viisi kautta, mutta en hetkeäkään miettinyt, että kotikuntani valtuuston jättäisin. Aikanaan nuorena poikana sain täällä aloittaa kuntapolitiikassa ja käydä hienon peruskoulun politiikkaan. Ja myöhemmin kymmenen vuotta sitten ponnistaa täältä kansanedustajaksi. Paljon olen rakkaalle Lopelle antanut, mutta vielä enemmän olen itse saanut. Mukana… [ Lue lisää ]