Minun kuudennet Kuntavaalit jo ehdokkaana – Tänään päätetään kuntien suunnasta

Blogi, sunnuntaina 09.04.2017

Tänään olen itse ehdokkaana jo kuudensissa kuntavaaleissani. Muistan ensimmäiset hyvin vuonna 1996 ja sen jälkeen on koettu ja nähty paljon. Luottamusta olen saanut niin 2000, 2004, 2008 kuin 2012:takin ja toivon että saan jatkaa työtä rakkaan kotikuntani ja lapsuuden kuntanikin puolesta tämänkin päivän jälkeen. Olen siis käytettävissä ja täysillä ja tosissa niin kuin aina kaikessa siinä mihin mukaan lähden.

Itse pyhitän vaalipäivän jälleen kampanjoinnilta ja annan vaalirauhan ja äänestysrauhan. Ajattelin, että lähden ulkoilemaan ja metsään hieman reippailemaan. Ja jos vaikka muutaman linnunpöntön puihin laittaisin ja omena- ja kirsikkapuut kevätruiskuttaisin.

Meillä Lopella on ollut mahtava kuntavaalikampanja. Saimme Kokoomuksena ainoan täyden ehdokaslistan täällä ja kampanja osoitti, että myös poikkeuksellisen aktiivisen ja hyvähenkisen ja yhteistyökykyisen. On ollut mahtava saada olla osa tätä porukkaa ja yhteen hiileen puhaltavaa joukkuetta. Olen varma, että tämän porukan jäsenistä tulemme vielä kuulemaan monen monta kertaa ja aika moni tulee jatkamaan ja aloittamaan työn myös uudessa nyt valittavissa valtuustossakin. Iso kiitos myös muille loppilaisille puolueille. Kampanjaa on tehty valtaosan toimesta hyvässä hengessä ja hymyssä suin. Näin se pitää tehdäkin ja näin lopputulos on yhteisen päämäärämme eli entistä paremman Lopen puolesta paras mahdollinen.

Tänään valitaan myös maamme pääkaupungille pormestari. Se tulee olemaan yksi koko maammekin menestymisen kannalta keskeisen tärkeä paikka. Kannustan kaikkia tuttaviani ja blogini helsinkiläisiä lukijoita äänestämään tänään parasta ja kokeneinta ehdokasta Helsingin johtoon. Ylivertainen kokemuksessa ja osaamisessa on Jan Vapaavuori ja toivon että saamme hänen osaamisensa ja tekemisensä nyt jälleen pääkaupunkimme käyttöön. Vapaavuorta pormestariksi voi äänestää äänestämällä Jannen itseään kuntavaaleissa tai muita Kokoomuksen ehdokkaita. Vain kokoomukselle annetut äänet varmistavat Vapaavuoren valinnan maamme kuntakentän ykköspaikalle.

Minulla on valtava määrä hyviä ystäviä ja työkavereita ehdokkaina ympäri Suomen. Lähin avustajani Derya Özgun on ehdolla uudestaan Riihimäen kaupunginvaltuustoon. Häntä on helppo suositella nytkin kuten myös kaikkia erinomaisen hyviä Riihimäen Kokoomuksen ehdokkaita. Mutta hyviä ehdokkaita löytyy kaikista Suomen kunnista ja mielelläni annan vinkkejäkin jos sellaisia eri kuntiin tai kaupunkeihin kaipaatte. Mutta tehkää vähintään se valinta, että äänestätte kokoomuslaista ehdokasta. Näin pidämme huolen kunnista parhaalla mahdollisella ja vastuullisella tavalla.

Kokoomus on tehnyt upean valtakunnallisen kampanjan puheenjohtajamme Petteri Orpon kanssa. Olemme nousseet takaisin maamme suurimmaksi puolueeksi gallupeissa ja toivottavasti myös tänään illalla kun äänet lasketaan. Puoluesihteerimme Janne Pesonen on laittanut koneistomme vanhaan tujuslaiseen kuntoon ja puolueemme on toiminut upeasti koko maan suurimpana kansanliikkeenä. Itse kiersin kuntavaalikiertueellani kymmeniä ja kymmeniä eri tapahtumia ja kuntia ympäri Suomen aina Rovaniemeltä Helsinkiin. Haluankin kiittää jo nyt tässä vaiheessa kaikkia teitä jotka olette olleet mukana tekemässä tätä kampanjaa. Olemme tehneet parhaamme ja illalla tiedämme mihin se riittää.

Pslaan huomenna tunnelmiin täällä blogissani ja illalla jo kuvia ja tunnelmia sitten Facebookin puolella. Kiitos!

Kommentit