Kokoomus kolmatta kertaa peräjälkeen Suomen suurin kuntapuolue – Jan Vapaavuori teki historiaa

Blogi, maanantaina 10.04.2017

Eilinen ilta huipentui hienosti kun nousimme hienolla kampanjalla gallupien takaan jälleen maamme suurimmaksi kuntapuolueeksi. Vuonna 2008 otimme ykköspaikan ja pystyimme pitämään sen myllerryksen keskellä 2012 ja sama tahti jatkui nytkin. Petteri Orpon johdolla otimme hienon vaalivoiton ja ykköspaikan, kun yöllä kuntavaalien kaikki äänet oli laskettu. Ääniosuus nousi hienosti gallupeja suuremmaksi eli ainoana puolueena kakkosella alkavaksi. Ykköspaikka otettiin tällä kertaa tuloksella 20,7 prosenttia. SDP suli gallupkärjestä 19,4% ollen kakkonen ja pääministeripuolue keskustan ja Juha Sipilän suosio romahti 17,5%. Spekulaatiot Sipilän kuten myös SDP:n Antti Rinteen jatkosta puolueidensa johdossa alkoi välittömästi. Saa nähdä meneekö kumpikaan puolueista nykyisen puheenjohtajan johdolla 2019 eduskuntavaaleihin.

Säilytimme historiankin valossa poikkeuksellisen pitkä, vuosikymmenien ykkösasemamme Helsingissä. Petteri Orpon rinnalla näiden vaalien veturi oli meidän pääkaupungin pormestariehdokas Jan Vapaavuori joka keräsi historiallisen suuren äänipotin kotikaupungissaan. Janne äänisaalis oli käsittämätön yli 29 500 ääntä. Ykköspaikkamme Helsingissä irtosi nyt kovalla 28,4 prosenttin kannatuksella eli lähes joka kolmas helsinkiläinen luotti meidän ehdokkaisiin äänestyskopissa. Vihreiden some-hurmos suli siis jälleen hieman Pekka Haaviston pressanvaalien tapaan eikä Vihreät pystyneet lopulta todenteolla haastamaan meitä Helsingissä. Kannatus jäi 24,1 prosenttiin ja heidän pormestariehdokkaan Anni Sinnemäen äänisaalis Vapaavuoren potista murto-osaan.

Helsingin lisäksi meille isoista kaupungeista Espoo ja Turku. SDP pystyi ykköspaikkaan Tampereella ja Vantaalla ja keskustan ainoaksi isoksi kaupungiksi jäi voitto Oulussa maalaiskuntien kuntaliitosten avittamana.

Vaalien suurin häviäjä oli valtakunnallisesti nyt hallitusvastuusta rajuimmin kärsineet Perussuomalaiset. Perussuomalaisten kannatus oli nyt 8,8% kuten vasemmistoliitollakin. Vihreiden hurmos ja pääministeripuoluepuheet jäivät kuitenkin kauaksi ns. isoista puolueista. Vihreiden kannatus oli nyt 12,4% eli gallupnoste suli heilläkin vaalipäivänä.

Huolestunut olen kuitenkin kuntavaalien äänestysaktiivisuudesta vaikka se hivenen paranikin vuoden 2012 vaaleista. Äänestysprosentti kuntavaaleissa oli nyt vaatimaton 58,8 prosenttia. Eli lähes joka toinen suomalainen jätti kertomatta mielipiteensä kuntavaaleissa jos kotiin jäämistä ei sellaiseksi lasketa. Ajattelin aiheeseen palata tässä tällä viikolla ja esittää joitain keinoja vaalikiinnostuksen nostamiseksi.

Puheenjohtajamme Petteri Orpo totesi eilen paljon puhuvasti ja tilannetta kuvaavasti, että ”olemme (kokoomuksessa) vaikeina aikoina kantaneet vastuuta. Rakentamistyö, jota syksystä asti tehtiin, on tuonut tulosta. Olemme palauttaneet luottamuksen kokoomukseen”. Kiitos siitä.

Omat kuudennet kuntavaalit menivät erinomaisen hyvin vaikka jo viesteissä kannustinkin äänestämään meidän hyvän listan muita ehdokkaita. 141 ääntä tällä kertaa plakkariin eli kuntakuinkin sama mitä edelliselläkin kerralla. Vaikeina talousaikoina ja valtakunnan politiikan ikävien mutta väistämättömien ikävien säästöpäätösten keskellä tulos siis erinomainen. Suuri kiitos luottamuksesta. Tulen jatkamaan työtä rakkaan kotikuntani eteen siis kesäkuussakin alkavalla valtuustokaudella.

Tällaisissa tunnelmissa eilen Lopella vaalivalvojaisissa. Upea joukkue ja hieno hyvähenkinen kampanja. Tästä on hyvä jatkaa!

Meiltä valtuustoon kokoomuksesta kokenut porikka Antti Mikkolan ja Jarmo Laukkasen johdolla. Kärkikolmikon takana sitten Eeva Pyhälammi, Riitta Joutsi-Hänninen ja todella kovaa työtä ja kovissa paikoissa päättyvällä kaudella ollut Tiina Seppälä. Tiina on ollut yksi suurimpia vastuunkantajia ja vaikeidenkin asioiden valmistelijoita tällä kaudella ja hienoa, että työ myös palkittiin vaikka kaikki asiat eivät ole oleetkaan aivan yksituumaisia ja helppoja ja populismiäkin Lopen vaalit ovat kuorrutuksekseen aika tuhdisti nyt saaneet. Uutena valtuustoon meiltä nousee nuorisovaltuuston puheenjohtaja Rosa Laine. Rosan huikeasta äänimäärästä olen enemmän kuin iloinen ja siitä, että saimme nuoret liikkeelle ja valtuustoomme tällaisen 2000-luvun loppilaisenkin. Kiitos Rosa, että olet mukana!

Iso kiitos myös kaikille meidän kokoomuksen ehdokkaille. Uskomattoman hieno porukka ja mikä yhteishenki ja ilo ja energisyys. Teitte jotain mitä Lopella ei ole ennen nähty ja koettu. Kiitos teistä jokaiselle. Haluan myös kiittää nyt valtuustotyönsä päättäviä Anniina Luceniusta ja Kari Maunulaa sekä Sirpa Hopearuohoa, Karoliina Saarta, Saija Grönholmia, Essi Tuomenojaa ja Aleksi Rautiaista. Olette olleet suuremmoisia valtuutettuja ja ahkeria ja sitoutuneita tekijöitä. Arvostan todella korkealle teidän kaikkien osaamisen ja sen, että olette halunneet antaa niin valtavasti aikaa, työpanosta ja osaamistanne rakkaan Loppemme kehittämiseksi. Toivottavasti palaatte vielä joskus valtuustonkin riviin. Yhdessä kuitenkin Kokoomusperheessä jatkamme. Totta kai.

Keskustan valtuustoryhmä muuttui kovalla kädellä. Hallituksen puheenjohtajaksi näyttäisi nousevan toisenpolven kuntapäättäjäksi ja keskustan ääniharavaksi ylivoimaisesti noussut Jorma Kilpiäinen. Jorma teki ison kampanjan ja lupasi pysäyttää ”Lopen alasajon”. En tiedä ketä vastaan hän kampanjansa teki kun Loppea kuitenkin johtanut keskusta vuosikymmenet hallituksen puheenjohtajapuolueena niin nyt myös päättyneellä nelivuotiskaudellakin. Itse aikanaan pari vuotta tosin olin kunnanhallituksen puheenjohtajana, mutta silloin ei palveluita alasajettu vaan käännettiin yhdessä laivan suuntaa ja talous saatiin tasapainoon. Mutta mielenkiintoinen kampanja, mutta myös siis tuloksekas.

Nykyinen keskustalainen hallituksen puheenjohtaja Marja Peltomäki putosikin sitten valtuustosta. Se oli aikamoinen yllätys vaikka seurakuntavaaleissa vastaava oli nähty muutama vuosi aiemmin. Marja on minusta hoitanut kyllä hallituksen puheenjohtajan työn hyvin ja erittäin sitoutuneesti ja itse olisin kyllä hänelle ehdottomasti jatkokauden valtuustossakin suonut. Nyt keskustalaiset äänestäjät päättivät toisin ja yksi aikakausi näin päättyy. Haluankin Marjaa kiittää hyvästä työstä Lopen kunnanhallituksen puheenjohtajana ja suoraselkäisestä ja rohkeastakin vastuunkannosta. Marja on laittanut oman etunsa aina syrjään ja keskittynyt ratkomaan Lopen asioita ja tästä kyllä haluan häntä isosti kiittää. Valtuustonpuheenjohtajana olen kuitenkin saanut seurata erittäin läheltä miten Marja on hallitusta johtanut ja tehnyt päätöksiä välillä vaikeita ja ikäviäkin pakon edessä.

Toinen kärki keskustalla oli vaaleissa Janne Kataja ja myös hän mahdollinen kunnanhallituksen puheenjohtaja ja olisikin tehtävään erinomainen ja osaava. Janne on luotsannut hyvällä otteella kuntamme toiseksi suurinta lautakuntaa eli kasvatus- ja koulutuslautakuntaa ja siellä hänkin ollut vahva vastuunkantaja. Alle sadan äänen jäivät sitten paluun tekemä entinen kunnanhallituksen puheenjohtaja Marja Ukkola ja keskustan puheenjohyaja Asko Niemelä. Uusina keskustalta valtuustoon Heli Lehtilä, Teemu Päivärinta, Minna Männistö ja Risto Kanerva ja jatkavana hyvää työtä tehnyt Satu Myllykoski. Keskustalla siis vahva ja monipuolinen valtuustoryhmä ensi kaudellakin ja ylivoimaisesti suurimman puolueen paikka.

SDP sai vaaleissa valtuustoon seitsemän valtuutettua ääniharavaksi nousseen Joni Lähteen vedolla. Hyvä, että kokeneet Sakari Vuorinen ja Ossi Kollin saivat myös jatkokauden ja myös kasvatusasioiden ammattilainen Leila Ahlqvist. Uusina kasvoina demareilta valtuustoon nousevat Satu-Maria Hietala-Virtanen ja Timo Perälä sekä Ari Salomaa.

Perussuomalaisilta Lopen valtuustoon jälleen hyvä kaksikko kun jatkokaudelle menevät Antti Salminen ja Tommi Naakka. Vasemmistoliitto ei saanut enää valtuustoon kuin Marianna Rautiaisen ja myös Vihreät jäivät yhteen paikkaan kun ainoan valtuustopaikan otti Satu Pirttilä.

Lämpimät onnittelut siis kaikille Lopen kunnanvaltuustoon valituille. Hyvännäköinen joukkue siitäkin syntyi ja varmasti yhteistyökykyinen ja vastuutakantava kun työnsyrjään pääsevät kiinni.

Me tarjoamme vielä 40 ehdokkaamme voimalla Kiitoskahvit Lopen Kuntavaalikahvilalla keskiviikkona 12.4.2017 kello 17-18.30. Tervetuloa kahville silloin ja tapaamaan ehdokkaitamme.

Näin on kuntavaalit 2017 taputeltu ja nyt katsotaan taas rohkeasti tulevaisuuteen.

….

Blogissani haluan vielä onnitella myös kaikkia maahamme valittuja kokoomuslaisia valtuutettuja. Teistä kymmeniä olin eritavoin tukemassa ja auttamassa. Osaa kouluttamassa ja sparraamassa. Teistä muuten aika moni meni läpi ja myös kaikki he jotka ovat joskus avustajani eduskunnassa toimineet. Nykyinen avustajani Derya Özgün nousi Riihimäen Kokoomuksen äänikuningattareksi. Onnea osaava ja taitava Derya! Myös Riitta Joutsi-Hänninen Lopen valtuustoon ja Anni Puntila huikealla äänipotilla Hämeenlinnan valtuustoon. Kiitos, että olette aikanaan olleet mukana eduskunnassa ja myös tiimissäni. Arvostan teitä paljon.

Onnea myös Rita, Sami, Anna, Hemi, Marko, Mirita, Manu ja monet monet muut jotka menitte läpi ja joiden kanssa sain tehdä kampanjaa ja monet teistä houkutella myös politiikkaan mukaankin. Onnea myös teille kaikille Ujunille, Jaffalle, Simolle, Mikalle ja kaikille muille jotka ette nyt valtuustoon päässeet ja ennen muuta suuri kiitos, että olette olleet mukana tässä voittoisassa kokoomuksen kuntavaalikampanjassa. Joudaan kahvit tai vaikka kuohuvatkin kun nähdään. Olen avuksi teistä jokaiselle jatkossakin ja myös kaikille muille jotka apua ja neuvojani pyydätte ja tarvitsette. Se on tärkeä osa minun tapaani tehdä ja toimia.

Nyt on aikalailla takki tyhjä. Satoja tilaisuuksia ympäri Suomea ja nyt vaalit takana. Tänään olen nauttinut vapaapäivästä Shellin ja Nesteen Huoltoasemaparlamenteissä vaalitulosta puiden ja pureskellen ja enemmänkin aikanaa metsässä viettäen. Taas on akut täynnä virtaa!

Kommentit