Kokoomukselle mitä parhain ykkösketju – Orpo-Häkkänen-Lepomäki-Ikonen ja luottomiehenä vielä Autto

Blogi, sunnuntaina 06.09.2020

Ykkösketjumme on valmis.

Tänään Kokoomuksen puoluekokous valitsi Porissa ja lukuisten etäpisteiden äänten kautta puolueellemme johdon seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Jo eilen yksimielisesti päätimme, että ykköspelaajanamme jatkaa kokenut puheenjohtajamme Petteri Orpo. Tänään sitten ykkösketju täydennettiin varapuheenjohtajilla. Varapuheenjohtajiksi valittiin jatkamaan Antti Häkkänen ja uusiksi Elina Lepomäki ja Anna-Kaisa Ikonen. Puoluevaltuuston johtoon valittiin Lapin Heikki Autto. Erinomaisen hyvä vitja!

Kiitos vielä Mari-Leena Talvitielle, joka jäi nyt puheenjohtajiston ulkopuolelle. Mari-Leena on ollut puheenjohtajistossa jo pidempään ja tehnyt erinomaisen hyvää työtä ja olen varma, että aivan parhaana joukkuepelaajana Mari-Leena jatkaa myös jatkossakin. Parhaimmistoa.

Ja itse olen enemmän kuin tyytyväinen valittuun puheenjohtajistoomme. Osaava ja monipuolinen – ennen muuta toisiaan täydentävä ryhmä ja tätä sitten täydennämme ja tuemme itse kukin omilta paikoiltamme. Minuakin houkuteltiin mukaan vpj-kisaan, mutta ainakin tällä hetkellä koin mielenkiintoisimmaksi ja antoisimmaksi jatkaa tässä talouden- ja veropolitiikkamme vetäjän paikalla valtiovarainvaliokunnan vastaavana. Osaltani myös haluan panostaa enemmän eduskunnan työhön ja tehdä oman osani siellä niin valiokunnissa kuin isossakin salissa. Oma paikka aikalailla toivottu, selvä ja vahvakin nykyisin.

Erinomaisen hyvällä fiiliksellä siis puolueemme lähtee nyt eteenpäin Porista. Yhtenäisenä ja yhdessä tehden. Olemme vahvimmillamme juuri näin. Luottaen siihen mitä teemme ja tehden sen yhdessä.

Kokoomus!

Petteri piti tänään kolmannen Kokoomuksen puheenjohtajakautensa linjapuheen. Erinomaisen hyvä ja vahva puhe sekin. Petteri on parhaimmillaan juurikin joukkueensa keskellä ja kokoavana voimana. Olenkin vakuuttunut, että tulemme Petterin johdolla nousemaan tästä vielä ennen kuntavaaleja gallupeissakin hyvin ja päätähtäinhän meillä on sitten vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Vahva ja yksituumainen tavoite on silloin voittaa eduskuntavaalit ja nostaa Petteri pääministeriksi ja Kokoomus hallitusvastuuseen. Mutta sinne on vielä pitkä matka ja paljon tehtävää, mutta emmehän me tässä olekaan töitä pelkääksemme.

….

Hyvää Suomenhevosen päivää! Ypäjällä upeat Suomenhevosen Kuninkaalliset

Tänään ehdin sitten vielä tälle viikonlopulle myös Ypäjälle juhlistamaan upeaa Suomenhevostamme. Back On Track – Suomenratsujen Kuninkaallisissa  kilpailtiin tänä viikonloppuna este-, koulu- ja pararatsastuksessa. Luokat olivat juhlaviikonlopun mukaisesti avoimia vain suomenhevosille.

Tapahtuman pääluokkina oli Suomenhevosten koulumestaruus 2020 ja Black Horse  -kasvattajakilpailut koulu- ja esteratsastuksessa. Viikonlopun aikana kilpailtiin myös Prix de Suomenratsut kansallinen esteratsastusluokka ja ratkottiin pienhevosten mestaruudet.

Tapahtumassa juhlistettiin tänään Suomenhevosen lisäksi myös 100-vuotiasta Suomen Ratsastajainliitto.

Upea tapahtuma jälleen kerran ja iso kiitos Ypäjän Hevosopistolle järjestelyistä ja myös kutsusta tulla seuraamaan kisoja.

Taidan nostaa vielä hienon viikonlopun kunniaksi maljan Petterille ja upealle muulle puoluejohdollemme ja Suomenhevoselle sen perinteikkään Hevosenmaljan! Jihaa!

Muutama tunnelmakuva vielä Ypäjältä Hevosopistolta Suomenratsujen Kuninkaallisista. Valtakunnallisen suomenhevosen päivän juhlapuhujana oli Suomen Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto ja samalla juhlistettiin myös 100-vuotiasta SRL:ää.

Kommentit