Kokoomus jatkaa Petteri Orpon johdolla – 21. Kokoomuksen puheenjohtaja luotsaa yhtenäistä joukkuetta kohti kuntavaaleja

Blogi, lauantaina 05.09.2020

Kokoomuksen puoluekokous valitsi tänään Porissa Petteri Orpon jatkamaan puolueemme puheenjohtajana. Teimme päätöksen yksimielisesti ja yhdessä.

Petterin kanssa on koettu monenlaista niin ystävinä kuin töissäkin. Koetaan jatkossakin. Mukana ollaan! Onnea Petteri jatkokaudesta ja tsemppiä kohti vuoden 2023 eduskuntavaaleja! Pääministeriksi sitten!

Aikanaan olin Petteriä houkuttelemassa lähtemään Kokoomuksen johtoon ja tänään olin häntä tukemassa jatkoon. Petterin aikana puolueemme on jälleen hiotunut yhtenäiseksi ja hyvä henki on näkynyt niin eduskuntaryhmässä kuin kentälläkin. Gallupit eivät alkuvuodelta ole olleet sellaisia mitä olemme toivoneet, mutta korona-aika ja muutenkin poikkeukselliset ajat ovat saaneet aikaan myös poikkeuksellisia tapahtumia. Nyt tosin näyttää tuulet kääntyvän ja pääministeripuolue SDP menetti elokuussa jo joka kymmenen kannattajansa ja toisaalta meidän gallup-käyrä kääntyi odotetusti nousuun. Uskon, että politiikan syksy ja aika kohti kuntavaaleja 2021 tulee vielä isostikin ravistelemaan meidän puoluekenttää. Kestääkö Marinin hallitus tämän koossa. Sen aika näyttää.

Petteri aloitti tänään siis kolmannen kaksivuotiskautensa Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana. Järjestyksessä Petteri on puolueemme reilun 100 vuoden 21. puheenjohtaja.

Itse kuitenkin uskon, että keväällä huhtikuussa 2021 puolueiden gallup-luvut ovat ihan toisenlaisissa asennoissa ja myös kuntavaalien tulos. Katsotaan olenko oikeassa.

Tunnelmarikas ja hieno päivä Porissa. Petterin johdolla lähdemme matkaa jatkamaan ja huomenna sitten valitsemme puolueellemme varapuheenjohtajat ja myös puoluevaltuuston puheenjohtajan.

….

Niin, tältä päivältä haluan kuitenkin vielä nostaa esille uuden ohjelmamme.

6K – Kuusi kohtalonkysymystä 2020-luvulle

Uusi tavoiteohjelmamme on siis meidän yhteinen kokoomuslainen näkemys siitä, miten puolue vastaisi vuosikymmenen suuriin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, väestön ikääntymiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseen.

Ohjelmamme on kiteytetty kuuteen kohtalonkysymykseen 2020-luvulle. Kuusi k:ta ovat kestävä kehitys, koulutus, kasvu, kansainvälisyys, kaupungistuminen ja korona.

Jatkokaudell valittu puheenjohtajamme Petteri Orpo totesi 6K:ta esitellessään, että ”Kriisistä elpyminen ja muuttuneeseen maailmaan sopeutuminen ovat mahdollisuus rakentaa tulevaisuutta uudella tavalla. Sen sijaan, että jälleenrakennamme vanhaa, meidän pitää miettiä, miten tekisimme asiat toisin”.

Tavoiteohjelmassa esitämme kymmeniä keinoja ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän Suomen rakentamiseksi. Keinoja ovat mm. pienydinvoiman lisääminen, nykyistä nopeampi hoitoon pääsy, terapiatakuu ja voimakkaat panostukset koulutuksen ja korkean osaamisen vahvistamiseen.

”Taloudellisesti kestävää hyvinvointia ei ole ilman vastuullista talouspolitiikkaa. Ei vain ole. Viimeistään nyt herätyskellojen on soitava ja kovaa.”

Korostimme myös kansainvälisyyttä maamme menestyksen edellytyksenä. Käpertyminen ei ole meille vaihtoehto edes koronapandemiankaan muuttamassa maailmassa.

Myös kaupungistumisen me näemme koko maamme mahdollisuutena. Petterin sanoin me kuitenkin ”tunnustamme ja tunnistamme kyllä, että kolikolla on se toinenkin puoli. Osa harvaanasutusta Suomesta on katoavien palveluiden, arvonsa menettäneiden talojen ja tyhjenevien kylänraittien Suomea. Meidän tavoitteemme on elinvoimaisten ja kasvavien kaupunkien Suomi, jossa myös niitä ympäröivät alueet kukoistavat2

Tavoiteohjelma kokonaisuudessaan on luettavissa:

www.kokoomus.fi/puoluekokous

Muutama tunnelmakuva vielä ”poikkeusaikojen” puoluekokouksesta. Tässä kollegoitteni Pihla Keto-Huovisen, Pauli Kiurun, Jukka Kopran ja Petteri Orpon kanssa juuri ennen aamun kokouksen juhlallisia avajaisia.

Kommentit