Hyvää suomalaisen ruuan päivää! – Oma ruoka on puhdasta, hyvää ja maukasta sekä huoltovarmuuttakin

Blogi, perjantaina 04.09.2020

Maailman ensimmäistä Suomalaisen ruoan päivää vietettiin viime vuonna. Vaikka Suomalaisen ruoan päivä onkin meistä yhä useammalle joka päivä, aivan erityisesti sitä vietetään jälleen tänään 4. syyskuuta.

Suomalaisen ruoan päivän reseptihän on helppo. Meistä monethan sitä noudattavat joka päivä ja, kun siihen vain ryhtyy niin se myös on varsin helppoa. Perusta voisi olla vaikka siinä, että poimit ruokakauppasi hyllyiltä aina vain ruokaa ja juomaa, joissa on sinivalkoinen Hyvää Suomesta -merkki. Hyvää Suomesta -merkki on siis hyvä perusmerkki ja takuu sille, että valitsemasi tuote on tehty leijonan osalta kotimaisista raaka-aineista.

Hyvää Suomesta -merkki siis lupaa ja takaa niin suomalaiset raaka-aineet kuin myös suomalaisen työnkin:

  • Liha, kala, muna ja maito sellaisenaan ja osana muita elintarvikkeita on aina 100 % suomalaista.
  • Jos pakkauksessa on vain yhdenlaista raaka-aineetta, on sen oltava 100 % suomalaista.
  • Monen raaka-aineen tuotteessa raaka-aineesta 75 – 100 % on suomalaista.
  • Lopputuotteen valmistus ja pakkaaminen tehdään  Suomessa.
  • Toteutunut raaka-aineiden kotimaisuusaste on keskimäärin 95 % tuotemäärästä laskettua. Se on paljon.

Eli sen jälkeen sitten vain ruokaa laittamaan ja yhdessä pöytään nauttimaan oman maan parhaista, puhtaista ja maukkaista antimista yhdessä. Ja kotimainen ruoka on myös isossa määrin huoltovarmuuskysymyskin eli ostamalla kotimaista varmistat myös osaltasi, että vaikeimmallakin hetkellä ruokahuolto maassamme toimii.

Voisi siis Hyvää Suomesta -hengessä todeta, että…

Suomalainen ruoka on ainutlaatuinen yhdistelmä puhtautta, osaamista ja vastuullisuutta – ja siksi oman merkkipäivänsä ansainnut!

Näitä Hyvää Suomesta -joutsenlipulla varustettuja tuotteita on kauppojen hyllyillä koko ajan lisää. Ruokakaupoissa on tarjolla nyt jo yli 12 000 erilaista Hyvää Suomesta -merkittyä tuotetta yhteensä yli 330 eri valmistajalta. Koko ajan hyllyihin tulee uusia suomalaisen ruuan brändituotteita.

Hyvää Suomesta -merkki on siis suomalaisen ruokaketjun yhteistyön tunnus. Merkki ruokapakkauksessa siis kertoo, että kyseinen elintarvike on alkuperältään suomalainen. Sen raaka-aineet ja työ tulevat omasta maasta sekä tekijät ja tuotantoketju tunnetaan. Siitä muodostuu se ketju johon on helppo luottaa. Mukana ovat siis alkutuontantomme eli maatalous ja sen perään ruuanvalmistava teollisuus ja ne myyvä kauppa.

Siksi juuri Hyvää Suomesta -merkki allekirjoittaa Suomalaisen ruoan päivän.

Itse olen tehnyt työtä kotimaisen ruuan puolesta pitkään. Jokakeväiset Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -viikot ovat jo legenda ja totta kai näiden joutsenlipputuotteiden rinnalle pitää nostaa myös lukuivat tilakaupat ja suoramyynnit. Tämäkin ainutlaatuisten paikkojen ”ketju” kasvaa koko ajan ja myös erilaiset ruokaa yhteen kokoavat renkaan ja piirit. Monelle tuttuja ovat varmasti Reko-renkaat. Lähiruoan myynti- ja jakelumalli REKO:ssa (Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista) kuluttajat tilaavat siis lähiruokatuottajilta ruokaa suoraan ilman välikäsiä. REKO-renkaat toimivat Facebookin kautta suljettuina ryhminään, joissa tilaukset ja toimitukset sovitaan. Ryhmät toimivat vapaaehtoisvoimin ja sen ylläpitäjät eivät saa työstään palkkiota. Kannattaa katsoa lisää, jos Rekot eivät vielä ole tuttuja.

Ja mainio juttu on myös Osta tilalta päivät. Viikon päästä 12.9. vietetään siis jälleen Osta tilalta -päivää. Viides valtakunnallinen Osta tilalta! -päivä järjestetään siis 12. syyskuuta eri tiloilla ympäri Suomea! Silloin kannattaa lähteä myös mukaan tutustumaan maaseudun elämään koko perheen voimin. Päivän aikana pääsee kurkistamaan lähitiloille, tutustumaan niiden asukkaisiin ja tietysti tekemään ostoksia suoraan tilalta. Lisää Osta tilalta päivästä löydät täältä.

Tänään Poria kohden. Meidän puoluekokous alkaa siellä ja edessä hieno viikonloppu. Puolueemme puheenjohtajana jatkaa Petteri Orpo ja toivon, että varapuheenjohtajiksi valitaan ainakin erinomaiset ja osaavat Elina Lepomäki ja Antti Häkkänen. Puoluevaltuuston johtoon toivon nousevan Lapin kansanedustajamme Heikki Auton. Olisi tärkeää, että puoluejohdossamme olisi myös vahva Pohjois-Suomen edustaja. Olemme nimittäin ainoa koko Suomen puolue. Meillä kansanedustajia on jokaisesta maamme vaalipiiristä ja haluamme näkyä ja kuulua ja ennen muuta toimia koko Suomen puolesta. Yhdessä.

Puoluekokous avattu maskien kera

Näib se alkoi sitten puoluekokouksemme. Maskit päällä ja muuten vai pitäisikö sanoa, että muutenkin hyvällä tunnelmalla. Tänään kokousjärjestelyjä ja nippu puoluekokousaloitteita käsitellyksi. Huomenna sitten puheenjohtajan valinta ja uuden kokoomuslaisen suunnan esittely.

Kommentit