Kansanedustaja Timo Heinonen: ”Hallitus hautaa metsäradan ja panokset siirretään takaisin pääradan kehittämiseen”

Uutiset, perjantaina 16.06.2023

Kokoomuksen kansanedustaja ja viime hallituskaudella myös mm. valtiovarainvaliokunnan liikennejaostossa vaikuttanut Timo Heinonen on tyytyväinen työnsä aloittavan pääministeri Petteri Orpon hallituksen pääratakirjauksiin. Hallitusohjelmassa todetaan yksiselitteisesti, että alkavalla hallituskaudella Helsinki – Tampere -raideyhteyttä kehitetään nykyisestä päärataa kehittäen.

-Tämä oli meidän yksi keskeinen lupaus vaalien alla. Halusimme, että järjetön – taloudellisesti kallis ja käyttökustannuksiltaan kannattamaton ja lisäksi ympäristöllekin haitallinen Suomirata eli ns. metsäratasuunnittelu lopetetaan. Nyt hallitusohjelma linjaa yksiselitteisesti, että panokset palautetaan pääradan kehittämiseen, toteaa Timo Heinonen.

Hallitus ohjelmassa lukee, että ”päärataa kehitettään nykyisessä ratakäytävässä. Radan välityskykyä parannetaan Helsinki-Tampere -välillä, toteutetaan kaksoisraide Oulu-Liminka -välille ja sähköistetään Tornio-Kolari -väli”.

-Helsingistä pohjoiseen meneviä yhteyksiä siis parannetaan jatkossa nykyistä raidekäytävää Helsinki-Riihimäki-Hämeenlinna-Tampere -hyödyntäen ja parantaen. Tämä on meille Hämeeseen tärkeä ja hieno uutinen uudelta pääministeri Petteri Orpon hallitukselta, iloitsee Heinonen.

-On tärkeä, että nyt Suomirata puuhastelu saadaan loppumaan ja metsäradan linjaukset poistettua kartoista. Lentoradan suunnittelua jatketaan, mutta sekin tehdään nyt järkevästi Keravalta lentokentälle erkanevaksi ja näin se palvelee päärataa, mutta myös Lahdesta tulevaa Lahden rataa.

Lisäksi liikenneasioiden parissa pitkään töitä tehnyt Heinonen kiittelee mittavaa lisäpanostusta tiestön korjausvelan umpeenkuromiseen.

-Pääministeri Sanna Marinin vihervasemmistohallituksen aikana tiestön korjausvelka kääntyi uudelleen kasvuun. Nyt tiestömme on historiallisen huonossa kunnossa. Tähän on tärkeä puuttua ja saada uutta asfalttia ja peruskorjauksia myös pienemmille valtion teille, jatkoi Heinonen.

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelma julkistettiin perjantaina 16.6.2023 Helsingissä.

Kommentit