Ensimmäiset Salpausselän Kisat järjestettiin jo yli sata vuotta sitten vuonna 1923. Maailmanmestaruuksista Salpausselällä on kisattu seitsemän kertaa. Ensimmäiset Lahden MM-kisat käytiin jo vuonna 1916 ja viimeksi mestaruuksista kisattiin harjuilla ja… [ Lue lisää ]
Tagi: Salpausselän kisat
”Nyt alkaa olla sellainen tunnelma, että sininen tolppa nousee katosta läpi” Kyllä, olipahan upea päivä. En ehtinyt Lahdesta olla pois kuin kaksitoista tuntia, kun taas oltiin paikalla ja tällä kertaa… [ Lue lisää ]
Salpausselän kisat on kerännyt ihmisiä yhteen jo sadan vuoden ajan. Omat ensimmäiset muistot Salpausselän kisoista on jo ihan lapsuudesta, kun koko perheen voimin Toyota Corollalla kisoihin reissattiin. Muistan kuinka Matti… [ Lue lisää ]
Tänään vaalikaravaanimme vei jälleen Päijät-Hämeeseen. Aamusta varhain jo tiimi oli jälleen juniin kiiruhtaneita tervehtimässä Riihimäen rautatieasemalla, kun samaan aikaan itse käänsin jo nokkaa kohti Heinolaa. Päivän aikataulun oli tehnyt ystäväni… [ Lue lisää ]
Kaunis talvinen päivä. Aurinkoa ja lumen kimmellystä ja vielä Salpausselän Kisat. Voisi ajatella, että voisiko parempaa päivää edes olla. Perinteiden mukaan tänäänkin suuntasimme Lahteen ja Salpausselän monttuun, mutta tällä kertaa… [ Lue lisää ]
Ruokaa omasta maasta – Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja alkaa tänään
Hyvää huomenta! Ja hyvää maaliskuuta! Se tarkoittaa samalla myös sitä, että on aika startata Suomalaisen Ruuan -kampanja. Kyse on siis jo 8. kerran järjestämästäni Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanjasta… [ Lue lisää ]
Salpausselän kisoihin osallistui tänä viikonloppuna peräti 251 urheilijaa 20 maasta. Salppurin kisat sinetöi samalla meidän Seefeldin MM-joukkueen hiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä. Mäkihypyssä mukana nähtiin tämän kauden japanilaistähti Ryoyu Kobayashi yhdessä… [ Lue lisää ]
93. Lahden Salpausselän kisat – Kristan ja Iivon menestys näkyi kisamontussa
Vain vajaa viikko Pyeongchangin olympialaisten päättymisestä niin maastohiihtäjät ja mäkihyppääjät sekä yhdistetyn kilpailijat taistelevat maailmancupin pisteistä Lahdessa. Tänä viikonloppuna Salpausselän kisat järjestetään jo 93. kerran ja olympialaisten hieno Krista Pärmäkosken… [ Lue lisää ]
Vapaapäivää, synttäripäivää ja Salppurin kisapäivää
Helmikuulle ehdin myös yhden vapaapäivän nappaamaan. No oikeastaan toisen kun eilenkin sain olla koko päivän perheen kanssa Lahden MM-kisoissa. Mutta tänään sitten isomman lapsen syntymäpäiväjuhlia ja minä tietysti sydämessäni juhlistin… [ Lue lisää ]
Lahti2017 – Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö avasi Lahden 7. MM-hiihdot
Tänään tehtiin hiihtohistoriaa kun Tasavallan Presidentti avasi Lahden seitsemännet hiihtolajien MM-kisat. Mikään muu kaupunki ei ole isännöinnyt näin montaa kertaa MM-kisoja kuin Lahti ja Salpausselkä. Lahden Kauppatorilla upea talvinen avajaisjuhla… [ Lue lisää ]