Ruokaa omasta maasta – Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja alkaa tänään

Blogi, sunnuntaina 01.03.2020

Hyvää huomenta! Ja hyvää maaliskuuta! Se tarkoittaa samalla myös sitä, että on aika startata Suomalaisen Ruuan -kampanja. Kyse on siis jo 8. kerran järjestämästäni Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanjasta minkä aikana kahden viikon ajan seuraamme vielä normaaliakin tarkemmin, mitä kaupasta ostamme ja mitä lautaselle otamme. Kun vuonna 2013 järjestin ensimmäisen kerran tämän tempauksen, tilanne oli hyvin erilainen. Kaupasta oli todellakin vaikea jos ei usein jopa mahdoton löytää täysin suomalaista ruokaa. Monien yllätykseksi silloin isojen merkkien leivät olivat ainakin osin jos eivät jopa kokonaan ulkomaalaisista viljoista tehtyjä, ja leikkelepaketissa oli kaunis perisuomalainen maisema, mutta liha oli tuotu ulkomailta.

Muutamassa vuodessa tapahtui heti paljon ja nyt lähes 10 vuotta myöhemmin tilanne on jo aikalailla erilainen. Tärkeintä on ollut se, että yhä useampi meistä haluaa tietää, mitä ostaa ja syö. Me asiakkaina olemme vaatineet siis ruoka-alalta lisää avoimuutta ja olemme sitä myös saaneet osittain alan oman tahdon ja paineemme myötä ja osin myös meidän eduskunnassa tekemien lainmuutosten myötä. Ja onhan tähän varmasti myös osaltaan vaikuttaneet ulkomaiden ruokaskandaalit ja -huijaukset, mutta myös meistä monen halu puhtaaseen ja hyvän­makuiseen ruokaan.

Kaupat ja elintarvike­teollisuus ovat siis vastanneet myös huutoon, ja tänään kaupasta saa myös edullisempia merkkejä täysin suomalaisista raaka- aineista. Aika monessa paketissa missä ennen ei ollut suomalaisista raaka-aineista tehtyä ruokaa sitä niissä tänä päivänä on ja myös se hyvän ruuan Joutsenmerkki. Yksi oma iso tavoitteeni onkin ollut nimenomaan se, että hyvää sataprosenttisesti suomalaista ruokaa pitää saada lähiruokatorien ja tilamyymälöiden lisäksi myös siitä omasta lähikaupasta. Tässä olemme ottaneet hyviä askelia eteenpäin.

Iso juttu tässä läpinäkyvyydessä on ollut myös se, että entisen maa- ja metsä­talousministerin Jari Koskisen (kok.) johdolla aloitettua työtä ruuan alkuperämerkintöjen lisäämiseksi on jatketttiin. Viime vaalikaudella kesällä 2017 tuli voimaan asetus, joka edellyttää alkuperämerkinnät kauppojen liha- ja maitovalmisteisiin. Ja nyt uusimpana muutoksena nykyinen maa- ja metsätalous­ministeri Jari Lepän (kesk.) johdolla myös ravintolaruokiin tuli viime vuonna 2019 pakollisiksi näkyvät lihan alkuperä­merkinnät. Ravintola- ja ruokalaruuan alkuperämerkinnöille jouduttiin hakemaan lupa EU:sta, ja se vei oman aikansa. Komission kriittisen suhtautumisen takia kala ei ainakaan toistaiseksi kuulu asetuksen piiriin.

Toukokuun 2019 alusta lähtien ravintoloiden on tullut ilmoittaa käyttämänsä lihan alkuperä kirjallisesti. Alkuperämerkin­töjen vaatimus saatiin näin koskemaan niin ravintoloita, lounasravintoloita ja laitos­ruokaloita kuin myös grilli­kioskeja, kahviloita ja pikaruokaravintoloita. Alkuperämaamerkintää koskevan asetuksen mukaan asiakkaan pitää nykyisin saada kirjallisesti tieto siitä, mistä naudan-, sian-, vuohen-, lampaan- sekä siipikarjanliha on peräisin. Tämä on erinomainen asia eikä todellakaan ole aiheuttanut merkittävästi lisätyötä ravintoloillekaan. Lihan alkuperänhän oli jo aiemminkin pitänyt olla ravintolalla itsellään tiedossa, ja nyt se vain on täytynyt kysymättä myös kertoa asiakkaille.

Ja lopulta niinhän se on, kun ruuan alkuperä tulee avoimesti tietoon, niin myös ruuan jäljitettävyys paranee ja tätä kautta myös ruokaturva. Suomalainen ruoka on nimittäin puhdasta ja hyvää, ja lisäksi ruokaketju työllistää yhteensä 340 000 henkeä. Eli kun jokainen suomalainen käyttäisi kymmenen euroa kuukaudessa lisää kotimaisiin tuotteisiin, se loisi maahamme aina 10 000 uutta työpaikkaa.

Kotimainen ruoka tuo siis toimeentuloa ja hyvinvointia, mutta se kuuluu lisäksi myös kulttuuriperintöömme ja kehittää osaamistamme. Totta on sekin, että vahva ruokaketju varmistaa myös ruokaturvaamme.

Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa haastaa meidät kaikki suomalaiset mukaan katsomaan, mitä lautaselleen hankkii.

Kello 19.11 ja sohvalla…

Upea talviurheilupäivä Salpausselän Kisoissa

Maaliskuun ensimmäinen meni tällä kertaa Lahdessa Salpausselän Kisoissa. Talvi tuli kuin tilauksesta tälle viikonlopulle ja vaikka ei sitä lunta paljoa ollut niin sen verran kuitenkin, että valkoista oli. Ja ladut tietenkin Lahden Hiihtoseuran johdolla erinomaisen hyvässä kunnossa.

Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallion (oik) ja Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Hannu Rahkosen kanssa seuraamassa naisten maastohiihdon viestiä.

Kisoja seuraisimme yhdessä Olympiakomitean puheenjohtajan Timo Ritakallion kanssa. Kaiman kanssa myös aikanaan olimme yhdessä Etelä-Korean Pjongchangin Olympialaisissa. Naisille viestistä upeasti kakkostila ja myös miehillä ihan kelpo hiihtoa aika hankalassa säässä, kun lämpötila nousi ja hieman luntakin koko ajan satoi. Yhdistetyssä Ilkka Herola myös hyvässä vauhdissa ja aika kelpo viikonloppu mäkimiehiä lukuunottamatta kaiken kaikkiaan suomalaisille. Hienoa!

Päivällä kävimme katsomassa myös Suomen hiihtomaajoukkueen suksienvoitelurekalla ammattitekijöiden työtä. Ja monta muutakin mukavaa kohtaamista ja erinomaista keskustelua mm. Salpausselän kehittämisestä. Toivottavasti ampumahiihdon paikat saataisiin jatkossa myös Lahteen jopa Maailman-Cup -tasolle ja se oma haaveeni BigAir oli tänäänkin muutamassa keskustelussa esillä. Ehkä sekin vielä saadaan joskus toteutettua.

Lahdessa otin myös kantaa urheilun valmennuksen epäeettiseen toimintaan. Tarkoitus alkuviikosta jättää maamme hallitukselle esitys urheilun valtiontukisääntöjen päivittämiseksi niin, että dopingin ja sopupelien tapaan myös nöyryyttävästä yms. vastaavasta toiminnasta valmentamisessa voisi jopa menettää lajiliitto puuttumattomuudellaan valtiontukensa. Aiheesta lisää täällä Uutiset -sivullani.

Huomenna ampumarata-asiaa, maaliskuun ensimmäinen yritysvierailu ja sitten kunnanhallitus.

Ja se tämän päivän tärkein! Tänään tasan 10 vuotta sitten minusta tuli Isä! Isä ihanalle pienelle lapsellemme, joka jo tänään vietti kymppisynttäreitään. Tärkein luottamustehtäväni! Ehdottomasti! Isä ja tänään jo kahden ihanan lapsen isä.

 

Kommentit