Hallitus puolivälintarkastelussaan arvioi hallitusohjelman toteutumista ja tarvittavia lisätoimia yhdessä sopimiemme mm. talous ja työllisyystavoitteiden saavuttamiseksi. Samalla tarkasteltiin myös yli vaalikauden ulottuvia uudistustarpeita ja jo työnalla olevia uudistuksia. Lisäksi hallitus päätti… [ Lue lisää ]
Tagi: puolivälinriihi
Tänään neuvotellaan hallituskauden ns. puolivälinriihen pöydissä. Paljon on tällä kaudella tehty ja saatu aikaankin. Uskallan sanoa, että jopa enemmän kuin julkisessa keskustelussa ja jopa mediassa annetaan ymmärtää. Ja mikä tärkeintä… [ Lue lisää ]
Tarvitsemme väistämättä lisäpanostuksia maamme sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistamiseksi huomenna alkavassa puolivälinriiheessä. Tämä vaatii lisäresursseja niin poliisille kuin puolustusvoimillekin, mutta myös toimivaltuuksien ja lainsäädännön ajanmukaistamista. Eikä unohtaa pidä turvallisuuden kannalta… [ Lue lisää ]
Mannerheim 150 – Juhlavuoden ensimmäinen Marskin Lounas Marskin Majalla
Tänään vietimme Lopella kevään ensimmäistä Marskin Lounasta. Virallinen Kevätlounas on vasta tulossa ja sekin Mannerheim 150 juhlavuoden tunnelmissa, mutta tänään istuimme pöydässä Lionsclub Loppi Marskin kutsumina. Tästä on kehittynyt monessa… [ Lue lisää ]