Tagi: Päijät-Häme

Pakkaspäivä alkoi tänään Lahden helmikuun Kuukausimarkkinoilla. Muistan kuinka 12 vuotta sitten olin samoilla markkinoilla ja oli 30 asteen paukkupakkanen ja olimme Kokoomus teltalla aina vartin ja sitten Fazerin kahvilan tuulikaapissa vartin varpaita ja korvia sulattelemassa. Hienoja jäisiä muistoja ja muistan kuinka kohtaamiset sinä talvena lämmittivät kun samaan aikaan myös TV-kampanjani oli alkanut ja palautetta sain,… [ Lue lisää ]

Tänä vuonna jätimme Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa yhteensä kaksitoista yhteistä talousarvioaloitetta vuoden 2018 valtion talousarvioesitykseen. Talousarvioesitys sisältää Kanta- ja Päijät-Hämeen kannalta myönteisiä määrärahaesityksiä mm. pääradan kehittämiseen liittyen, mutta myös joitain puutteita joita halusimme esityksillämme esiin nostaa. Meidän talousarvioaloitteemme kohdistuvat suuren määrään väylähankkeita ja itseasiassa niillä on myös laajempaa alueellista vaikutusta. Maakuntien kehittymisen kannalta yksi peruskysymyksistä on väyläverkoston toimivuus… [ Lue lisää ]

Hämeen Sanomat kirjoitti viikonloppuna siitä miten maakunnista vain Uusimaa kasvaa reippaammalla tahdilla. Muista maakunnista vain Turun vetämänä Varsinais-Suomi ja Tampereen vetämänä Pirkanmaa kasvavat ja kasvukäytävien tahti on hiipunut. Neljättä vuotta esimerkiksi meillä Kanta-Hämeessä väki on vähentynyt ja nyt miinusta reippaasti myös Hämeenlinnan ja Riihimäen seudulla jo pidempään vaikeuksissa olleen Forssan seudun kanssa. Hyvät liikenneyhteydet eli… [ Lue lisää ]

Tänään aloitimme Kuntavaalien kampanjat ympäri Suomen. Tavoite on meille selvä eli tähtäämme ensi vaalikaudellakin maamme suurimmaksi kuntapuolueeksi, mutta ennen muuta siihen, että haluamme tehdä kaikille hyvän kotikunnan. Tämän toteuttamiseksi teemme Suomen yhteensä vähintään 100 000 kyselyä, jossa ihmisiltä  kysytään, kuinka omasta kotikunnasta saadaan hyvä. Nyt avatuilla vaalisivuilla www.kaikillehyvä.fi jokainen voi käydä kertomassa, miten hyvä kunta tai… [ Lue lisää ]

Eilen Kärkölän Markkinat ja tänään sitten Nastolan Syysmarkkinat. Paikallisyhdistyksemme ympäri Hämettä ja koko Suomeakin hienosti mukana markkinoilla ja mukava itsekin kiertää niitä. Kutsuja valtavasti, kiitos niistä, ja käyntejäkin markkinoilla ja muissa kesätapahtumissa tänäkin suvena kolmattakymmenettä. Mutta tänään siis Lahden Nastolassa ja sade juuri sopivasti taukosi aamupäivällä ja kivassa syyssäässä väkeä riitti hyvin. Nastolassa uudenlainen tilanne… [ Lue lisää ]

Tänään päivä jälleen Päijät-Hämeessä. Tänään tammikuun ”kiertue” vei Päijät-Hämeeseen ja vaikka hieman flunssa kiusaksi tulikin niin ohjelma vedettiin Finrexinin avulla läpi. Aamulla Hollolan kautta Heinolaan ja siellä Vierumäellä melkein neljän tunnin päivä. Paikka minulle monesta enemmänkin kuin tuttu ja tänään keskityimmekin oikeastaan paikan koulutusasioihin ja myös rakentamishankkeisiin. Paikalla siis tänään lähinnä Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtajan roolissa ja… [ Lue lisää ]

Aikanaan kun vuonna 2006 päätin pyrkiä eduskuntaan niin päätin samalla, että minusta ei tule vain yhden kaupungin edunajaja vaan nimenomaan koko Hämeen vaalipiirin kansanedustaja. Silloin kiersin kampanjassani kaikki Hämeen kunnat ja valtaosa monta monta kertaa. Se tuottikin tulosta ja pääsin keväällä 2007 ensiyrittämällä eduskuntaan. Kansanedustajana olen jatkanut samaa linjaani. Olen kiertänyt Hämettä myös vaalien välilläkin… [ Lue lisää ]