Ensi vuoden 2021 Valtiontalousarvion talousarvioesitysten jättöaika päättyi tänään. Muutosehdotukset ensi vuoden talousarvioon tuli jättää puoleenpäivään mennessä. Jätin itse alla olevan listauksen mukaiset muutosehdotukset. Tässä siis nippu sellaisia huomioita joita mm.… [ Lue lisää ]
Tagi: Lättähattu
Museoautojen määrä on Suomessa viime vuosina kasvanut hyvää vauhtia. Kun vielä 2005 museorekisterissä olevia ajoneuvoja oli maassamme runsaat 20 000 niin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2015 määrä oli noussut jo… [ Lue lisää ]
Suomessa tuntuu lähes kaikki tapahtumat perutun tänä suvena. Suomen MM-rallia ei ajeta, mutta muualla kisataan jo täyttä päätä. Kymiringin avajaiskisa peruttiin, mutta Jeren avaa MotoGP -kauden. Kuninkuusravit ajetaan minimiyleisöllä ja… [ Lue lisää ]
Lopella on toiminut muutaman vuoden Hunsalassa Pelto-Seppälän Tilapuoti. Viime kesänä tilalla grillailtiin useampana päivänä ja iltana myös Mulli-burgereita tilan oman karjan lähilihasta. Nyt kun alkoholilaki uudistui ja pienpanimoiden hyvien mallasoluiden… [ Lue lisää ]
Loppi-villasukat jalkaa ja syksyä kohden – Pilpalan Lättähattu kohta valmiina
Kesä alkaa pikku hiljaa kääntyä syksyksi vaikka melkein kesän kauneimpia iltoja ja jopa lämpimämpiä öitäkin tuo elokuu vielä tarjoili. Tänään hieman katsetta jo syksyyn ja järvenrannalta kotia kohden. Tänään nautittu… [ Lue lisää ]