Tagi: Laipiointi

Pääsiäisen luvut koronatartunnoista ovat liian hyviä ollakseen totta? Tältä kysymykseltä ei voi välttyä, kun katsoo hieman faktoja niiden taustalta. Esimerkiksi HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen totesi viikonloppuna, että… ”Hyvin vähän on pääsiäisen aikaan potilaita testattu”. HUS:n alueella eli pahimmalla tartunta-alueella tehtiin pääsiäisviikonlopun lauantaina vain 488 testiä ja koko maassa vain 700. Uusia tartuntoja siis vain 69… [ Lue lisää ]

Uutiset kertoivat eilen, että ainakin osa Uudenmaan rajavalvontapisteistä olisi yllättäen jäämässä ilman ainakin 24/7 -valvontaa. Itse olen huolissani ja yllättynyt uutisesta sillä se olisi vakava uhka Uudenmaan lähialueille koronaviruksen leviämisen muodossa. Poliisi nimittäin kertoi eilen luopuvansa osasta nykyisistä 30 valvontapisteestä. Komisario Jarmo Heinonen totesi Iltalehdessä, että ”Muutamme toimintataktiikkaa. Nyt on ollut runsas määrä näitä kiinteitä… [ Lue lisää ]

Eduskunta sai eilen juuri ja juuri ajoissa hyväksyttyä Sanna Marinin (sd.) hallituksen päätöksen eristää Uusimaa muusta Suomesta. Esityksessä oli perustuslaillisia ongelmia ja niiden läpikäynti ja korjaaminen eduskunnassa vei aikansa. Täytyy kyllä nostaa hattua korkealle Johanna Ojala-Niemelän johtamalle perustuslakivaliokunnalle. Se on tehnyt tarkkaa ja hyvää työtä tiukassa ja jopa kohtuuttomassa aikataulussa. Hallituksen esitysten perustuslailliset ongelmat on… [ Lue lisää ]

Myöhässä ja liian hitaasti tehty Uudenmaan eristäminen saattaa osoittautua pian koronakriisin suurimmaksi virheeksi. Kyllä, olemme Kokoomuksesta vaatineet kovempia toimia koronan leviämisen hidastamiseksi ja estämiseksi. Nostimme esille myös yökerhojen ja karaokebaarien sulkemisen ja myös Uudenmaan eristämisen muusta maasta. Uusimaa, kun on Suomessa tartuntamääriltään aivan omaa luokkaansa. Ravintola päätös on lopulta syntymässä. Toki turhankin järeänä, kun Levin… [ Lue lisää ]