Tärkeää noudattaa yhteisiä lakeja ja sääntöjä – Pelto-Seppälän pizzaa hyvänmielen tekona Hunsalan rajavalvonnan poliisimiehille

Blogi, lauantaina 28.03.2020

Eduskunta sai eilen juuri ja juuri ajoissa hyväksyttyä Sanna Marinin (sd.) hallituksen päätöksen eristää Uusimaa muusta Suomesta. Esityksessä oli perustuslaillisia ongelmia ja niiden läpikäynti ja korjaaminen eduskunnassa vei aikansa. Täytyy kyllä nostaa hattua korkealle Johanna Ojala-Niemelän johtamalle perustuslakivaliokunnalle. Se on tehnyt tarkkaa ja hyvää työtä tiukassa ja jopa kohtuuttomassa aikataulussa. Hallituksen esitysten perustuslailliset ongelmat on saatu korjattua ja esitykset voimaan. Tosin tämä Uudenmaan eristäminen ehkä väärällä tavalla ja sitä kautta auttamattomasti liian myöhään. Tästä minusta väärästä tavasta säätää tällainen poikkeuksellinen toimenpide kirjoitin täällä aiemmin ja sen arviointi jää myöhemmäksi. Perusongelma se, että voimaansaattaminen vei liian kauan aikaa ja näin ihmiset lähtivät ympäri Suomen Uudeltamaalta ja nyt on iso riski, että koronavirus levisi näin ympäri Suomen kohtalokkaalla tavalla ja myös maakuntien pienempien sairaanhoitopiirien kantokyky saattaa olla pian uhattuna. Toivottavasti olen tässä täydellisen väärässä.

Tänään eduskunta päätti ravintoloiden sulkemisesta. Laki saatiin voimaan, mutta kuulemma hallitukselta menee vielä aikaa saada se käytäntöön. Siis jälleen hallitukselta menee luvattoman pitkään aikaa. Tänään olisi ollut jo tärkeää saada yökerhot ja karaokebaarit kiinni. Ihmettelinkin eilen, kun Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson twiittasi kuvan miten hallituksen ministerit olivat keskellä koronakriisiä kokouksessa suunnittelemassa sote-uudistusta. Kyllä, sote-uudistusta kun tehtävää olisi koronankin parissa yötä päivää. En voi kuin ihmetellä.

Esimerkiksi yksi iso ongelma on edelleen Helsinki-Vantaan lentokentän toiminta. Tiedotus siellä ja myös kentän toiminta ovat ontuneet pahasti. Ihmisiä on ängetty lentokenttäbussit tupaten täyteen ja kentältä ihmiset ovat lähteneet suoraan kohti kotejaan ympäri Suomen. Nyt olisi tärkeä saada aikaan eristykset lentokenttähotelleihin ja näin varmistaa, ettei mm. Espanjasta ja Italiasta enää pääsisi sairastuneita ihmisiä suoraan koteihinsa. Kahdenviikon karenssit pitäisi toteuttaa nyt valvotusti ja esimerkiksi tästä olisi eilen voinut tehdä valmisteluja ja päätöksiä soten sijaan. Ja myös yritysten tuet auttamattomasti metsässä ja akuutti kriisi monien yritysten sisällä jo. Kuulemma ensimmäisiä koronakonkurssejakin on jo nähty. Ja tullaan muuten näkemään vielä paljon lisää jos ei nyt yrityksille saada suoraa taloudellista tukea.

Pelto-Seppälän Anne ja Tiina Seppälä tekivät pizzat Hunsalan Uudenmaan valvontapisteen poliisimiehille. Oli Helsingin poliisit hämillään kun maaseudulla pizzaa passiin tuotiin. Se oli meidän tämän päivän hyvänmielen teko.

Pelto-Seppälän tilaravintolasta saa nyt siis burgereiden lisäksi myös mm. erinomaisia lähiruokapizzoja. Nyt kun ravintoloita ei voi pitää auki niin TakeWay -palvelu toimii. Seuratkaapa Pelto-Seppälän sivuja ja hakemaan parhaat burgerit ja pizzat kotiin.

Päivällä kävin tänään vielä katsomassa Lopen Hunsalan Uudenmaan rajan valvontapistettä. Siinä varmaan Helsingin poliiseilla ihmeteltävää, kun komento oli käynyt Kampista Hunsalan metsään. Kauriita ja pupusia ihmisiä enemmän siellä liikkeellä. Kävimme Pelto-Seppälän Mulli & Mallas -tilaravintolan Tiina Seppälän kanssa katsomassa valvontapistettä Portaankorvan tilan nurkalla. Ajattelimme yllättää myös sulkumiehet ja he saivatkin lämpimät Pelto-Seppälän lähiruokapizzat lounaaksi. Olivat iloisesti yllättyneitä. Näin meillä maalla.

Nyt jo mökillä. Huomenna vapaapäivä ja ajattelin vähän pihahommia tehdä. Pidetään toisistamme ja itsestämme huolta. Koronapäiväkirja päivittyy siis täällä Uutiset -sivulla joka päivä. Sieltä voitte helpolla katsoa miten näkymätön uhka on levinnyt ja leviää.

Kommentit