Tagi: Kuninkuusravit

”Jos yhden ravilähdön pääsisi ajamaan” Näin oli pohtinut taipalsaarelaisen hevosharrastaja Ilkka Pyysalo yhdessä puolisonsa Milla Pyysalon kanssa. Se oli unelma ja haave. Hevonen valikoitui lopulta valokuvan perusteella ja kaikki muu onkin sen jälkeen Suomenhevoshistoriaa ja suomalaista ravihistoriaa. Reilu kymmenen vuotta sitten vuonna 2007 Pyysalot eivät olleet löytäneet ostoilmoituksista sopivaa hevosta. Oma ostoilmoitus sitten onnisti ja… [ Lue lisää ]

Kokemus oli tänään sitten valtia Kuninkuusraveissa kun harjoilleen kruunut nappasivat jälleen Saaga S ja Köppinen. Taipalsaarelaistamma Saaga S:lle Ravikuningattaren titteli oli jo kolmas peräkkäinen ja oriissa Köppinen palasi Ravikuninkaaksi kolmen vuoden tauon jälkeen. Edellinen kuninkuus oli vuodelta 2014 Porista. Köppisen mestaruus ratkesi Ari Moilasen ohjastamana vasta tämän päivän pitkällä päätösmatkalla. 3100 metrin kisassa Köppinen oli lopulta… [ Lue lisää ]

Tänä kesänä olen tehnyt jälleen hieman laajemman ja suuremman kesäkiertueen. Kesäkiertueesta kehittyi minun tavaramerkki jo ensimmäisen eduskuntavuoteni aikana ja sieltä se on kantanut aina toistakymmentä vuotta tänne kesään asti. Vuosittain tai kesäisin aina muutama kymmenen markkinatapahtumaa on tullut kierrettyä ympäri Hämettä ja ympäri Suomeakin ja niin tänäkin suvena. Nyt lisäksi vielä muutama kymmenen tempausta myös… [ Lue lisää ]