Tagi: HHT

Tänään järjestimme myös Riihimäellä #HaluanJunaan -keskusteluillan. Hämeenlinnassa vastaava oli jo aiemmin ja nyt vastavaa Riihimäellä. Syy tilaisuuksiin on siinä, että VR poisti monien nopeiden junavuorojen pysähdykset Hämeen kaupungeista ja työmatka- ja opiskeluliikenne on tullut vaikeaksi niin Hämeenlinnasta kuin Riihimäeltäkin. Tammikuun lopulla julkaistiin tieto siitä, että muutamia suoria paikallisjunavuoroja Hämeenlinnasta Riihimäen kautta Helsinkiin lisätään, mutta eihän… [ Lue lisää ]

”Kolmen kuukauden kesäloma ja kahden kuukauden joululoma”. Sellaisista aina lehdet kuittailevat meille kansanedustajille. No nyt loma kesti joulunpyhät ja kaksi arkipäivää ja tänään jo sorvi taas käyntiin. Riihimäen kaupunginjohtajan Sami Sulkon kanssa olimme sopineet tälle päivälle VR:n johdon tapaamisen liittyen yhtiön Hämeen junavuorojen karsimiseen. Hämeenlinna ja Riihimäki menettivät useita nopeiden IC-junien vuoroja viime kesänä ja… [ Lue lisää ]

Eilen VR julkisti päätöksensä uudista juna-aikatauluista. VR uutisoi ratkaisunsa: ”Uudet nopeat junayhteydet säästävät suomalaisten aikaa” ja kertoi kuinka ”jopa 70 % suomalaisista toivoo, että junat kulkisivat nykyistä nopeammin.” Tiedotteessa kerrottiin vain positiiviset asiat, mutta unohdettii kokonaan kertoa uudistuksen ratkaisut alueille missä junaa käytetään päivittäin niin työmatkoihin kuin opiskeluunkin. Ratkaisu siis tarkoittaa, että Hämeenlinnassa ja Riihimäellä… [ Lue lisää ]

Lahden kaupunki esitteli tänään toivomiamme laskelmia suunnitellun Lahden eteläisen kehätien vaikutuksista ja merkityksestä. Uusi tie on jo liikenneturvallisuuden kannalta perusteltu sillä valtatie halkoo Hollolan ja menee läpi Lahden kaupunkikeskustan. Itseasiassa Lahti on viimeisiä maamme suurista kaupungeista, joissa raskasliikenteinen valtatie halkaisee keskustan vaikeuttaen sen kehittymistä. Valtatie 12 erottaa muun muassa matkakeskuksen ja rautatieaseman ydinkeskustasta. Eteläisen kehätien myötä… [ Lue lisää ]