Lahden Eteläinen Kehätie vahvistaisi koko maan itä-länsi-suuntaisia yhteyksiä

Blogi, perjantaina 13.11.2015

Lahden kaupunki esitteli tänään toivomiamme laskelmia suunnitellun Lahden eteläisen kehätien vaikutuksista ja merkityksestä. Uusi tie on jo liikenneturvallisuuden kannalta perusteltu sillä valtatie halkoo Hollolan ja menee läpi Lahden kaupunkikeskustan. Itseasiassa Lahti on viimeisiä maamme suurista kaupungeista, joissa raskasliikenteinen valtatie halkaisee keskustan vaikeuttaen sen kehittymistä. Valtatie 12 erottaa muun muassa matkakeskuksen ja rautatieaseman ydinkeskustasta. Eteläisen kehätien myötä tämä alue olisi kiinnostava kaupunkikehityksen, työpaikkojen ja asumisen alue Lahdessa ja onhan sekin totta, että liikenteen turvallisuus kärsii ja häiriöt sujuvuudessa rasittavat elinkeinoelämää.

Mutta uusi tie avaisi nyt myös tutkitusti väylän kasvulle ja uusille yrityksille. Lahden suunnitelmien mukaan se valjastaisi kasvavan kaupungin potentiaalin koko metropolialueen hyödyksi. Uudet selvitykset osoittavat, että kehätie parantaa elinkeinoelämän edellytyksiä luoda työpaikkoja ja kasvua. ”Taloustutkimus Oy:n ja Sweko Oy:n tekemissä selvityksissä tarkasteltiin erityisesti työllisyyteen liittyviä hyötyjä. Kehätiehankkeen kautta syntyy 5 000–6 000 pitkän aikavälin pysyvää työpaikkaa, ja eteläisen kehätien rakentaminen mahdollistaa valtakunnallisesti jopa 16 000 työpaikan syntymisen. Rakentaminen on työvoimavaltaista: rakennusaikainen vaikutus on 2 750 htv. Aiemmat kehätiehankkeet Suomessa ovat luoneet pysyviä työpaikkoja 1 000–5 000.”

”Lahden rautatieaseman tuntumassa oleva Askonalue on tulevaisuuden liiketoiminnan keskus, jossa panostetaan jo nyt digitaalisen liiketoiminnan kehitykseen. Uusi tielinjaus mahdollistaisi alueen ja työpaikkamäärän kasvun.”

Mutta miksi tämä hanke on myös koko Hämeen yhteinen hanke. Siksi, että uusi Lahden eteläinen kehätie (valtatie 12) yhdistää Suomen niin pohjois–etelä- kuin itä–länsi-suunnassakin: väylä on teollisuuden kasvukäytävä. Ja uusi linjaus tekisi liikenteen Turusta kantatie 54:n tai VT10:n kautta Lahteen ja siitä eteenpäin kohti jopa Venäjääkin entistäkin houkuttelevammaksi. Linjaus antaisi meille myös pontta ja selkänojaa vaatimuksille perusparantaa koko kantatie 54 aina Hollolasta Riihimäen ja Lopen kautta Tammelaan ja sieltä eteenpäin Forssaan. Elinkeinoelämän edellytykset siis paranisivat isolla alueella ja hankkeella turvattaisiin valtakunnallista sujuvuutta, luotettavuutta ja täsmällisyyttä. Näin luodaan paremmat liiketoiminnan edellytykset ja mahdollistetaan Suomen kilpailukyvyn kasvua.

Valtatiellä liikenteen kasvuksi on ennustettu 25–32% vuoteen 2030 mennessä. Uusi väylä helpottaa liikenteen painetta: kaupungin keskusta ei hidasta raskaan liikenteen kulkua ja työmatkaliikenne pääkaupunkiseudulle helpottuu.

Mutta totta kai tällä on valtavat merkitykset Lahdelle ja Hollolalle. Selvityksen mukaan kehätie toisi Lahden alueelle jopa 6 500 asuntoa ja 14 000 asukasta. Tämä helpottaisi osaltaan metropolialueen sekä Lahden muuttovoittoalueen asuntopainetta. Itseasiassa tätä asiaa juuri tänäänkin pidimme kollegani Kalle Jokisen kanssa esillä johtamassani Valtiovarainvaliokunnan Ympäristö- ja Asuntojaostossa. Meillä siis siellä vankka hämäläisedustus kun mukana lisäksemme myös Jari Ronkainen perussuomalaisista. Meidän materiaalit julkisiksi tässä vielä tämän vuoden puolella ja linjauksia niin HHT-kasvukäytävälle kuin Helsinki-Lahti -väylällekin. Meidän kannattaa nyt laittaa panoksia sinne minne saadaan helpoiten aikaan niitä paljon kaivattuja kohtuuhintaisia asuntoja. Ja kun näillä kahdella väylällä jo liikenneyhteydet parhaat mahdolliset etelä-pohjois-suunnassa ja nyt kun saamme Itä-länsi-yhteydenkin toimivaksi niin alueemme kilpailukyky on omaa luokkaansa niin asumisen kuin työpaikkojenkin näkökulmasta.

Lahden Eteläisellä kehtätiellä varaudutaan siis myös tulevaisuuden maankäyttöön: teollisuus asettuu kehätien varteen toimivien yhteyksien äärelle, ja keskusta vapautuu palveluille ja asumiselle. Hyvät yhteydet ja kehittyvä kaupunkikeskusta hyödyttävät koko metropolialuetta.

Joku vääräleuka voi kysyä, että miksi sitä nyt kantahämäläinen on auttamassa Päijät-Hämeen isoa liikennehanketta eteenpäin. No edellä jo monta faktaa kerroin, mutta totta on sekin, että Hämeen vaalipiiri eli Kanta- ja Päijät-Häme ovat juuri niin vahvoja kuin voivat olla nimenomaan yhdessä. Meidän tulee täällä puhaltaa yhteenhiileen ja etsiä ratkaisuja aina yhdessä. Nyt koko Eteläisen-Suomen kannalta tämä kehätie on tärkeä hanke ja siksi sitä tuupataan nyt eteenpäin. Ja viimeksi väänsimme maaliin liikenneministeri Paula Risikon johdolla pääradan suuren välityskykyremontin ja sitä ennen Merja Kyllösen aikana Helsinki-Forssa VT2:n remonttia. Ja itseasiassa itse tein juuri myös talousarvioaloitteen kantatie 54:n perusparantamiseksi. Se siis jatkoa sitten Lahden eteläiselle kehätielle kun parannamme tätä itä-länsi-suuntaista yhteyttämme.

Tänään eduskunnassa siis näidenkin asioiden parissa Valtiovarainvaliokunnan asuntojaostossa ja sitten päivällä vielä VAV:n varsinainen kokous tulevien vuosien talouden kehysten parissa. Iltapäivällä perjantain lyhyt täysistunto ja sen jälkeen takaisin tänne Hämeeseen. Huomenna aikainen herätys ja järjestöpäivä edessä. Hämeen Kokoomuksen syyskokous ja järjestöseminaari Hämeenkoskella ja itseasiassa siellä puhun myös näistä liikenne ja asuntoasioista. Ja varmasti hieman sotestakin.

Kommentit