Terroristien isku Pariisiin on isku Eurooppaa ja demokratiaa vastaan – #PrayForParis

Blogi, lauantaina 14.11.2015

Viime yönä puhelinilmoitti siitä mitä on pelätty. Terroristit iskivät suuremmin kuin koskaan Eurooppaan. Kohteena oli Ranska ja Pariisi. Ainakin kuudessa eri kohteessa terroristit avasivat tulen ja räjäyttivät itsemurhapommeja. Tuoreimmat tiedot kertovat, että kuolleita olisi jo ainakin 130 ja 200 on haavoittunut. Osa vakavasti ja kuoleiden määrä voi vielä nousta. Bataclan-konserttisaliin tehty isku oli kaukkein tuhoisin. Siellä terroristit tappoivat yli 100 ihmistä.

pray-for-paris-1Syyn teosta on ottanut itselleen DAESH-terroristijärjestö (Suomessa usein ISIS tai ISIL). Myös Ranska on epäillyt Daeshin olevan iskun takana ja näin siis jäljet veisivät Syyriaan ja Irakiin. Päivän aikana myös Ranskan presidentti Francois Hollande vahvisti DAESH-jihadistien olleen iskujen takana. Uutisissa on kerrottu, että tapahtumapaikalta on löydetty Kreikassa lokakuussa rekisteröityneelle turvapaikanhakijalle kuulunut Syyrian passi.

Koko Eurooppa itkee yhdessä ranskalaisten kanssa. Isku on isku koko Eurooppaa vastaan. Ja isku demokratiaa vastaan. Tänään EU:n kaikki maat julkaisivatkin yhteisen julistuksen Pariisin terrori-iskujen jälkeen todeten, että ”Tämä oli hyökkäys meitä kaikkia vastaan. Vastaamme uhkaan tarvittavilla toimilla ja armottomalla päättäväisyydellä. Euroopassa tehdään kaikki mahdollinen, jotta Ranska on turvallinen paikka elää ja asua.

Tilanne on otettu ja otettava meilläkin vakavasti. Rajavalvontaa on vahvistettava ja itse toivon, että hallitus myös peruu säästöt mitä olisi tulossa maansisäiseen turvallisuuteen mm. poliisiin. Lisäksi on tarpeen kiirehtiä tiedustelulainsäädäntöä niin että meilläkin on käytettävissä kaikki mahdolliset keinot estää mahdolliset iskut etukäteen. Pelkoa ei pidä lietsoa eikä sille pidä antaa tilaa, mutta sinisilmäinenkään ei Suomessakaan kannattaisi kenenkään olla.

Ajatuksemme on Pariisissa ja Euroopan tuen tulee olla yhtenäinen ja vankkumaton.

….

Kello 20.15 ja kotona. Synkkä on ollut säänkin puolesta tämä lauantai. Taivas on itkenyt. Aloitimme myös päivän hiljaisella hetkellä Hämeenkoskella. Olin pitämässä poliittisen tilannekatsauksen kotipiirini Hämeen Kokoomuksen syyskokouksessa ja joskus aiheet saavat nopeastikin uusia sävyjä. Tänäänkään ei voinut sivuuttaa Pariisin tapahtumia sielläkään eikä muutenkaan myöskään oman maamme sisäistä eikä ulkoistakaan turvallisuutta. Tarvitsemme lisää voimavaroja niin poliisille kuin puolustusvoimillekin ja myös lainsäädännön päivittämistä niin kuin edelle totesin.

Hämeenkoskella pitämässä poliittista tilannakatsausta tänään aamulla Hämeen Kokoomuksen syyskokousväelle.

Hämeenkoskella pitämässä poliittista tilannakatsausta tänään aamulla Hämeen Kokoomuksen syyskokousväelle.

Isompana aiheena kävin läpi hallituksemme toimia asuntopolitiikassa ja maankäytössä. Aiheesta yksi kannanottokin julkisuudessa ja toivon Ympäristöministeriöltä nyt reippaita liikkeitä ja toimia linjauksiemme toteuttamiseksi. Hallitusohjelman asunto-osio on kunnianhimoinen ja kova ja se pitää nyt saattaa etunojassa täytäntöön.

Nyt sytytän kynttilän. Vain hetki sitten olin Pariisissa ja kaunis kaupunki puhutteli. Mutta terrorismin uhka oli jo silloin käsikosketelva ja tänään pahin tapahtui.

 

 

 

Kommentit