Eilen olin illan mukana Riihimäen Taiteiden yössä. Riihimäki-päivän Taiteiden yöstä on muodostunut vuosien myötä yksi loppukesän odotetuista perjantai-illoista ja eilenkin, kun sääkin vielä suosi niin ihmisiä oli todella paljon liikkeellä.… [ Lue lisää ]
Tagi: Define
Hämeen maakuntavaltuusto Sakolla – ”Hämeestä johtava puolustusteollisuuden maakunta”
Iske ja murra. Niin se Parolassa huudetaan. Ja aiemmin jo Hakkaa päälle! Alueemme merkitys on ollut pitkään merkittävä ja strategisestikin tärkeä. Jo 1200-luvun lopulla tänne rakennettiin Hämeen linna valtion tukikohdaksi… [ Lue lisää ]
It’s all happening in Riihimäki. It’s all happening in Riihimäki. Näin otsikoi Fiona Alston artikkelinsa 26.3.2026 Resilience Medialle. Kaikki tapahtuu siis Riihimäellä. Uutinen kertoo miten Riihimäelle perustetusta puolustusinnovaatioverkosto Definestä (Defence… [ Lue lisää ]
Puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Timo Heinonen korosti koulutussektorin tärkeyttä osana Hämeen puolustuksen ”innovaatiopataljoonaa”. Heinonen puhui Riihimäellä ja Hämeenlinnassa puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) Hämeen vierailun yleisötilaisuuksissa. Yksi merkittävä palanen tähän oli puolustusministeri… [ Lue lisää ]
Kanta-Hämeen puolustusteollisuuden ympärille voi rakentua 2030-luvun uusi Nokia-ilmiö
Muistamme hyvin, miten 1990-luvulla Nokian ympärille syntyi sen ajan teknologiaekosysteemi. Nyt puolustusteollisuutemme ympärille voi rakentua 2030-luvun uusi Nokia-ilmiö; perinteikkäitä tekijöitä ja uusi innovaatioita. Siinä on hyvä kasvualusta maamme seuraavalle menestystarinallemme?… [ Lue lisää ]
Kokoomuslaisen puolustusministeri Antti Häkkäsen maaliskuun alussa tekemä päätös sijoittaa Naton johtamisjärjestelmäyksikkö Riihimäelle on historiallinen ja suurempi kuin yleisesti vielä edes ymmärretään. Se tekee Riihimäestä yhden maailman Nato-paikkakunnista Mikkelin ja Rovaniemen… [ Lue lisää ]
Tänään aamulla julkiseksi tärkeä ja odotettu päätös siitä, että Suomeen perustettava Naton johtamisjärjestelmäyksikkö sijoitetaan Riihimäelle. Onnea Riihimäki! Tapasimme viime viikon tiistaina vielä kertaalleen mm. tämänkin aiheen tiimoilta puolustusministeri Antti Häkkäsen… [ Lue lisää ]
Tänään olin pyytänyt tapaamisajan puolustusministeri Antti Häkkäseltä (kok) liittyen toimiimme Hämeessä ja tällä kertaa tarkemmin Riihimäen seudulla Naton ja laajemminkin puolustuskysymysten ja myös puolustusteollisuuden asioiden parissa. Palaveriimme pyysin mukaan myös… [ Lue lisää ]
Tänään aikainen herätys Lapissa ja Rovaniemeltä sitten lento Helsinkiin. Eilen Toivo kotiin -kiertuetta siis Rovaniemellä ja tänään jo jatkoimme sitten Hämeessä. Ensin tapahtuman tilaisuus Hämeenlinnassa ja sitten illalla vielä saimme… [ Lue lisää ]
Eilen puolustuministeri Antti Häkkänen (kok) vieraili Kanta-Hämeessä Riihimäellä. Päivä rakentui ministerin vastuualueen mukaisesti tällä kertaa puolustusteollisuuden ympärille ja aloitimmekin päivän Sakolta. Aamun Sakon vierailun ja työpalaverin jälkeen vierailu jatkui sitten… [ Lue lisää ]