Iske ja murra.
Niin se Parolassa huudetaan. Ja aiemmin jo Hakkaa päälle!
Alueemme merkitys on ollut pitkään merkittävä ja strategisestikin tärkeä. Jo 1200-luvun lopulla tänne rakennettiin Hämeen linna valtion tukikohdaksi ja Hämeen turvaksi. Suomalaisia olimme, mutta Ruotsin kuningaskunnan ja Novgorodin tasavallan kahinoissa 1200-1300-luvuilla rajaseutuna jouduimme mukaan. Taistelu herruudesta oli kovaa. Hämäläiset puolustivat maataan ja linnoituksiaan.
Hämeen sotahistoria on siis pitkä ja keskeinen osa Suomen historiaa. Keskiajan ristiretkien jälkeen täällä oli taisteluja niin vapaussodan aikaan ja Hämeen miehet osallistuivat sitten myös talvisodassa ja jatkosodassakin rintamataisteluihin, ja toki Hämeessä toimi tuolloinkin useampia koulutuskeskuksia sekä sotilassairaaloita.
Ja tämän jälkeenkin Hämeenlinna ja Riihimäki ovat pitkään olleet tärkeitä sotilaskaupunkeja puhumattakaan Hattulan Parolasta. Ja Päijät-Hämeen puolella sitten Lahti Hennala ja muut.
Ja onhan meillä upea historia myös puolustusteollisuudestakin. Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Osakeyhtiö perustettiin 1.4.1921 suojeluskuntain yliesikunnan asepajaksi korjaamaan ja valmistamaan aseita ja patruunoita maamme suojeluskunnille ja armeijalle. Ensi vuonna sata vuotta Sako on tätä tehtäväänsä hoitanut Riihimäellä.
Ja toinen hieno historiallinen menestystarina on vuonna 1943 perustettu Yhteissisu, mikä myöhemmin muuttui sitten Vanajan Autotehdas Oy:ksi. Kovaa rautaa ja osaamista hyödynnettiin sitten suomalaisessa puolustusajoneuvotuotannossa. Ja samaa historiaa jatkavat nyt sitten Patria Land ja Sisukin.
Tänään Hämeen alue, erityisesti Kanta-Häme, on sitten noussut yhdeksi maamme merkittävimmistä puolustus- ja turvallisuusteollisuuden sekä kaksikäyttöteknologioiden keskittymistä. Kanta-Hämeen vahvuuksia on nyt tietenkin erinomainen sijaintimme, mutta myös tiivis yhteistyö Puolustusvoimien, yritysten ja oppilaitosten välillä. Keskeisinä toimijoina alueella toimivat muun muassa Patria ja Sako sekä Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK.
Halusin Hämeen Maakuntavaltuuston puheenjohtajana ottaakin syksyn maakuntaseminaarimme teemaksi tämän ja kohteeksi Riihimäen. Pidimme seminaaria Sakolla. Lämmin kiitos siis tästä mahdollisuudesta Sakon toimitusjohtaja Juha Alhonojalle joukkoineen.
Kanta-Hämeen puolustusalan innovaatioekosysteemi DEFINE eli Defence Innovation Network Finland on nyt muutaman vuoden ajan yhdistänyt alueemmen yrityksiä ja oppilaitoksia. Itseasiassa Riihimäen Definestä on kasvanut hetkessä koko Etelä-Suomen kattava juttu. Alueemme ehdottomat veturit ovat Patria ja Sako ja toimintaa vahvistavat tiivis kaupunkien, yritysten sekä oppilaitosten yhteistyö. Mutta täytyy todeta, että näiden kahden rinnalla meillä on alueellamme iso määrä myös muita todella merkittäviä toimijoita forssalaisesta C.P.E. Productionista Kennotechiin ja Foxasta totta kai merkittävään Milogiin. Puolustukseen liittyvä valmistava teollisuus onkin meillä strategisesti merkittävä ja kasvava toimiala. Alueemme yritykset valmistavat puolustusvoimien ja muiden viranomaisten käyttöön, mutta myös koko ajan kasvassa määrin myös vientiin, korkean teknologian ratkaisuja, panssaroituja ajoneuvoja, aseita, tekstiili- ja suojavarusteita ja muuta suoristuskykyä tukevaa puolustusmateriaalia. Hämeen toimijat ovatkin tärkeä osa maamme kansallisia ja kansainvälisiä toimitusketjuja ja näiden työ tukee maakuntamme elinvoimaa, huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta.
Tässä keskeistä on meille tyypillinen ekosysteemiajattelu, jonka tavoitteena on rakentaa toimivia kehitysympäristöjä ja monialaisia verkostoja, joissa teolliset toimijat, teknologiayritykset ja palveluntarjoajat voivat kehittää yhdessä uusia ratkaisuja nopeasti muuttuvien turvallisuustarpeiden tueksi. Teema kytkeytyy kansallisiin ja eurooppalaisiin turvallisuusstrategioihin, kuten Euroopan puolustusrahastoon (EDF) ja vahvistaa maakuntamme asemaa osana modernia turvallisuustuotannon verkostoa. Samalla se tukee koko valmistavan teollisuuden uudistumista, tuottavuuden parantamista ja osaamisen vahvistamista sekä rakentaa maakuntamme profiilia vastuullisena ja teknologisesti kehittyvänä teollisuusalueena.
Kokonaisturvallisuus ja huoltovarmuus muodostavatkin kehittämisen kehyksen.
Nopeasti ja rajusti ja jos ei pysyvästi niin ainakin pitkäkestoisesti muuttunut maailmanpoliittinen tilanne on korostanut varautumisen, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden merkitystä aluekehittämisessä. Turvallisuutta ja resilienssiä, eli muutosjoustavuutta, vahvistavat toimiva infrastruktuuri, monipuolinen elinkeinorakenne sekä yhteiskunnan kriittisiä toimintoja tukeva teollisuus.
Osa tätä meidän omaa Hämeen maakunnallistakin huoltovarmuutta on elinvoimainen alkutuotanto ja kotimainen elintarvikeketju, joiden säilyttäminen on edellytys kriisinsietokyvylle ja kestävälle kasvulle. Keskeistä on myös koko maakunnan varautumisen ja huoltovarmuuden kokonaistilanteen seuraaminen. Myös kunnissa ja niiden elävissä kylissä tehtävä työ mm. kylävarahanke ja kylätalojen kehittäminen ovat tässä avain asemassa. Kuntien varautumisosaamista onkin kehitetty ja siihen liittyvää kuntien välistä yhteistyötä pyritty lisäämään ja tiivistämään.
Maakuntavaltuustoseminaarimme alkoi Sakolla kaupunginjohtaja Jouni Ehon puheenvuorolla mm. siitä mitä Naton johtamiskeskuksen tulo Riihimäelle tarkoittaa. Sakon toimitusjohtaja Juha Alhonoja kertoi perään Sakon tämän hetken tilanteesta ja mm. jättisuurista uusista tehdasinvestoinneista. Ja sitten teknologia- ja innovaatiojohtaja Teemu Seppälä Definen nykytilasta ja näkymistä.
Aamupäivän aikana kuulimme myös ajankohtaiset terveiset Patria Landilta toimitusjohtaja Jussi Järvisen johdolla ja äärimmäisen mielenkiintoiset puheenvuorot myös RAIN.globalin toimitusjohtaja, perustaja Henri Kiviojan ja CPE Productionin toimitusjohtaja Harri Kolulta. Ja totta kai myös puolustusvoimien ajankohtaiset aiheet olivat esillä kenraaliluutnantti evp. Esa Pulkkisen puheenvuoroja myötä.
Patria yhteistyöhön Ukrainan droonituotannon kanssa
Eilen sunnuntaina saatiin julki iso juttu, kun Patria kertoi aloittavansa yhteistyön ukrainalaisen droonivalmistaja General Cherryn kanssa. Patria ja ukrainalainen droonivalmistaja General Cherry eli Center of Unmanned Technologies LLC allekirjoittivat aiesopimuksen (LoI) 23. elokuuta 2026 asiasta. Droonituotanto siis tuotaisiin ja alkaisi meillä Suomessa. Tämä tukisi koko Euroopan puolustuskykyjen kehittämistä ja tässäkin Patrian tavoitetta on toimia puolustusteknologioiden edelläkävijänä ja innovatiivisena tuotekehittäjänä.
Patria viestitti eilen, että ”Nykyaikainen ja tulevaisuuden sodankäynti muuttuu nopeasti ja on yhä monimuotoisempaa. Droonit, miehittämättömät järjestelmät, sensorit ja elektroninen sodankäynti ovat nousseet keskeiseen rooliin puolustuksessa. Patria kehittää miehittämättömiä järjestelmiä ja droonikyvykkyyksiä osana laajempaa puolustusjärjestelmää, jossa sensorit, viestiyhteydet, data, tekoäly ja eri alustat toimivat yhdessä myös häirityissä ja nopeasti muuttuvissa olosuhteissa”.
Yhteistyöyhtiö General Cherry on siis erikoistunut iskukykyisten FPV-droonien, valokuituohjattujen droonien, ilmamaalien torjuntaan tarkoitettujen droonien sekä kiinteäsiipisten miehittämättömien ilma-alusten kehittämiseen ja sarjatuotantoon. Osaaminen on siis laaja-alaista ja myös kokemukset Ukrainasta. Suomalais-ukrainalainen yhteistyö yhdistääkin General Cherryn kattavan osaamisen pienistä drooneista ja Patrian miehittämättömät järjestelmät ja laajan kokemuksen puolustusteollisuudesta. Tämä mahdollistaa miehittämättömien järjestelmien yhteiskehittämisen Länsi-Euroopan puolustustarpeisiin.
Patrian Defence and Weapon Systems -liiketoiminta-alueen johtaja Mikko Leino totesikin eilen Patrian tiedotteessa, että…
”Miehittämättömät puolustusjärjestelmät ovat keskeisessä roolissa puolustuksen tulevaisuudessa, minkä vuoksi olemme panostaneet niiden kehitykseen jo vuosien ajan osana Patrian toimintaa. Yhteistyö General Cherryn kanssa vahvistaa entisestään Patrian osaamista miehittämättömissä järjestelmissä ja droonien kehittämisessä”.
Ja yksi General Cherryn perustajista Stanislav Hryshyn, että ”Meille on suuri kunnia aloittaa tuottava, pitkäjänteinen ja vaikuttava yhteistyö yhden johtavista puolustusalan yhtiöistä, Patrian, kanssa. Uskomme, että ainutlaatuinen kokemuksemme taistelukentältä yhdistettynä Patrian teknologisiin kyvykkyyksiin voi edistää merkittävästi eurooppalaisen ja globaalin turvallisuusarkkitehtuurin kehitystä. Edessämme on paljon haasteita ja tehtäviä, ja olemme varmoja siitä, että pystymme vastaamaan niihin yhdessä”.
Iso ja merkittävä uutinen siis alkavaan syksyyn. Patria on jo pitkään ollut aktiivinen toimija Ukrainan puolustusalan tutkimus- ja kehitysekosysteemissä. Vuosien aikana Patria on kehittänyt myös miehittämättömiin järjestelmiin liittyvää tarjontaansa ja osaamistaan sekä edistää aktiivisesti seuraavan sukupolven kyvykkyyksiä, mukaan lukien tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja miehittämättömiin ilmajärjestelmiin.
Iltapäivällä sitten käänsimme katsetta koulutuksen tarpeisiin, mutta pidimme katseen edelleen puolustusteollisuudessa. HAMK ja Hyria ovat alueemme keskeiset toimijat tässä ja tärkeässä roolissa, kun vastaamme siihen, että yrityksemme saavat osaavaa henkilökuntaa ja myös riittävästi tekijöitä. Esimerkiksi Sako on palkannut koko ajan lisää tekijöitä ja sama trendi on myös muissa yrityksissä.
Iltapäivällä sitten vierailimme vielä Tykkikentäntiellä eli kohteena oli Millog. Riihimäen yksikönjohtaja Kimmo Lehtinen esitteli meille toimintaa siellä ja pääsimme myös kierrokselle MOY:n tiloihin.
Iltapäiväkahveilla vedin vielä itse hieman päivän antia kokoon ja täytyy sanoa, että oli antoisa päivä ja ohjelma, vaikka itse sanonkin.
Täällä siis hyvä isku päällä.
….
Seminaari takana ja erinomaisen hyvää palautetta sain semman aiheesta ja ohjelmasta. Olen itse samaa mieltä, että ajankohtaisen ja Hämeelle iso aihe ja sen ympärille rakennettu ohjelma onnistunut.
Kello 16.05
Ja hetki sitten julki vielä toinen iso uutinen Patriaan liittyen:
Norja tilaa Patria 6×6 -ajoneuvoja kansainvälisessä CAVS-hankkeessa
Patria ja Norja soivat siis nyt seuravana 20 Patria 6×6 -ajoneuvon hankinnasta kansainvälisen Common Armoured Vehicle System (CAVS) -hankkeen puitteissa. Tilaus sisältää C2-johtamisajoneuvoversioita ja Kongsberg PROTECTOR RS4 -kauko-ohjattavia asejärjestelmiä sekä niihin liittyvää tukea, koulutusta ja varaosia. Sopimukseen sisältyy lisäksi optiot 40 C2-johtamisajoneuvoversiosta sekä RS4-kauko-ohjattavia asejärjestelmiä. Toimitusten on määrä alkaa vielä tänä vuonna eli nopealla aikataululla edetään ja se on meille tänne Hämeeseen enemmän kuin sopivaa.
Tänään Hämeenliiton maakuntavaltuuston seminaarissakin puhunut Patrian Protected Mobility -liiketoiminta-alueen johtaja Jussi Järvinen totesi Norja-kaupasta, että ”Norjan suorittama hankinta on tärkeä askel yhteisten suojatun liikkuvuuden suorituskykyjen vahvistamisessa Pohjoismaissa ja laajemmin CAVS-yhteisössä. Yhteisiin vaatimuksiin, yhteentoimiviin järjestelmiin ja yhteiseen kalustoon, kuten Patria 6×6 -panssaroituun ajoneuvoalustaan ja RS4-asejärjestelmäkokoonpanoon, perustuva ratkaisu parantaa osallistujamaiden operatiivista yhteistyötä, yksinkertaistaa logistiikkaa ja tukee suorituskykyjen tehokasta ylläpitoa koko elinkaaren ajan. Norjalle ja Pohjoismaille CAVS tarjoaa konkreettisen tavan syventää puolustusyhteistyötä ja huoltovarmuutta sekä ottaa moderni suorituskyky käyttöön nopeasti”.
Norwegian Defence Materiel Agencyn (NDMA) johtaja Gro Jære taasen, että ”Tämä sopimus on tärkeä askel CAVS-hankkeen jatkuvassa kehittämisessä sekä modernien, joustavien ja suorituskykyisten ratkaisujen toimittamisessa Norjan puolustusvoimille. Norjalle kyse on enemmän kuin materiaalihankinnasta. Se on osa jatkuvia pyrkimyksiämme vahvistaa operatiivista suorituskykyä, parantaa yhteentoimivuutta liittolaistemme kanssa sekä edistää puolustuskykyjen kestävämpää ja tehokkaampaa kehittämistä. Tässä prosessissa Patria on ollut tärkeä ja arvostettu kumppani. Patrian kokemus, tekninen asiantuntemus ja kyky toimittaa integroituja ratkaisuja ovat vaikuttaneet merkittävästi CAVS-hankkeen kehittämiseen”.
Tämä Latvian ja meidän vuonna 2020 käynnistämä CAVS-hanke on ollut menestystarina. Hankkeen tavoitteena on tuottaa nykyaikainen 6×6-panssaroitu ajoneuvojärjestelmä, joka perustuu Patria 6×6 -ajoneuvoon. Hankkeeseen osallistuu nykyisin meidän ja Latvian lisäksi jo myös Ruotsi, Tanska, Norja, Saksa ja Yhdistynyt Kuningaskunta. Patria toimittaa jo ajoneuvoja moneen CAVS-jäsenmaahan, mukaan lukien Suomen, Ruotsin, Latvian, Tanskan ja Saksan, ja ajoneuvoja on käytössä myös Ukrainassa.
CAVS-hankkeen kautta osallistujamaat voivat hankkia nykyaikaisia panssaroituja ajoneuvoja nopeasti ja kustannustehokkaasti. Hankkeen yhteinen toimintamalli mahdollistaa yhteishankinnat, koordinoidun tuotekehityksen sekä tehokkaan elinkaaren hallinnan. CAVS-hanke on avoin eurooppalaisille ja Nato-maille, joilla on vastaavat 6×6-panssaroitujen ajoneuvojen tarpeet.
Hienoja uutisia ja lisää työtä ja verotulojakin. Ja ennen muuta eurooppalaista turvallisuutta.







