
Riihimäen Kokoomus 100 vuotta juhlassa palkitut kokoomusaktiivit yhteiskuvassa.
Riihimäen Kokoomus ry on ollut minulla koko valtakunnallisen politiikan aikanani kuin toinen kotiyhdistys. Aikanaan Riihimäeltä virisi idea, että minusta voisi tulla seutukuntamme eduskuntavaaliehdokas ja myös kansanedustaja. Idea sai tuulta purjeisiinsa silloin keväällä 2006 Riihimäellä, Lopella ja myös Hausjärvellä ja loppu onkin historiaa. Isolta osin vanha Iiro Viinasen tukiryhmä uusin voimin terästettynä luottivat nuoreen mieheen ja lähtivät tekemään ennakkoluulotonta kampanjaa. Sain valtavasti oppia, neuvoa ja tukea ja yhdessä ja yhteistyöllä teimme tulosta. Iiro Viinasen aiemmin tyhjäksi jättämät isot saappaat saivat hieman täytettä ja seutukuntamme oman kansanedustajan. Tätä tehtävää olen sen jälkeen saanut hoitaa ja olen sen pyrkinyt tekemään aina parhaalla mahdollisella tavalla. Riihimäen Kokoomus ry:stä onkin vuosien saatossa kasvanut minulle kuin toinen koti Lopen Kokoomuksen rinnalle ja myös Hausjärven Kokoomus on tätä perhettämme täydentänyt.
Yhdessä ja yhteistyöllä.
Eilen illalla olikin kiitokset ja onnitteluiden paikka, kun lopulta Riihimäen Kokoomus pääsi viettämään 100-vuotisjuhliaan. Meidän Lopen Kokoomus ehti omat juhlansa jo viettää ennen koronaa ollen yksi maamme vanhimpia kokoomusyhdistyksiä ja perustettu jo heti tammikuussa 1919, kun Kokoomus rp. oli perustettu edellisvuoden joulukuussa. Riihimäki sai oman kokoomusyhdistyksensä pian perässä ensimmäisten joukossa ja oikeastaan eilen Teatterihotellilla juhlistimmekin jo yhdistyksen 101-vuotisjuhlavuotta. Seppälän Tiinan kanssa veimme Riihimäen kokoomukselle naapuriyhdistyksen onnittelut ja kiitokset hyvästä yhteistyöstä. Yhteistyötä on siis tehty kaikessa ja paljon koettu yhdessä.
Riihimäen Kokoomuksen 100-vuotisjuhlassa upea tunnelma ja hienosti väkeä liikkeellä. Ja mikä tärkeintä, juhlassa palkittiin pitkänlinjan kokoomustekijöitä. Arvokkaimmat Kokoomuksen Kultaiset Leijonat saivat Marja Tarkkonen ja Riku Bitter. Lisäksi juhlassa jaettiin muut leijonamerkit kokoomustekijöille ja myös Kokoomus 100 -juhlamitaleja. Tämä ryhmäkuva, jossa kaikki palkitut ovat koolla kuvaa hyvin sitä mistä kokoomustyössä on kyse. Ei olisi yhtään valtuutettua, ei yhtään kansanedustajaa eikä koko puoluettakaan ilman tätä kokoomustekijöiden joukkoa. Ja kun tätä porukkaa on Riihimäellä ja ympäri koko Suomen maan, niin kansanliikkeemme on tällainen kuin se tänään on. Suomen suurin ja tekevin.
Lämmin kiitos Riihimäen kokoomuksen väelle upeasta juhlasta. Juhlaa emännöi eilen yhdistyksen varapuheenjohtaja Eija Aittola ja juhlapuheen piti naapuriseutukunnalta Forssasta mukaan kutsuttu kollegani Sanni Grahn-Laasonen. Mutta täytyy kyllä iso kiitos täälläkin antaa tästäkin päättyvästä vuodesta Riihimäen Kokoomuksen kuntavaaleihin luotsanneelle Jukka Mursulalle. Riihimäen Kokoomus teki kuntavaaleissa Jukan johdolla uskomattoman upean työn ja ennen muuta tuloksen.
Kokoomus palasi Riihimäen suurimmaksi puolueeksi. Jukkakin palkittiin eilen illalla Leijonamerkillä tekemästään työstä.
Ja oli hienoa, että myös nuoriamme oli juhlassa mukana. Riihimäen Kokoomusnuoret ovat tehneet upeaa työtä myös pitkään ja toimineet mainiona kasvattajaseurana monelle. Eilen juhlassa nuorten väkeä oli paikalla puheenjohtajansa Mikael Hedmanin johdolla. Mikaelhan valittiin myös tulevaksi vuodeksi valtakunnallisen nuorten järjestömme Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaksi. Onnea valinnasta vielä täälläkin Mikael!
Ja haluan jo tässä vielä toivottaa onnea myös Riihimäen Kokoomuksen tulevalle puheenjohtajalle Kari Moisiolalle. Kari ottaa Riksun Kokoomuksen johtoonsa kuukauden päästä vuoden vaihtuessa. Karin kanssa on aina ollut helppo ja mukava tehdä yhteistyötä ja tiedän, että sellaista se tulee olemaan jatkossakin. Aluevaaleja kohden meidän on helppo yhdessä mennä. Hämeen Kokoomus menee vauhdilla kohti uutta vuotta!
Talvipäivää Riihimäen läntisestä naapurista. Länsirintamalla kaikki hyvin. Pakkanen saa paukkua.
….
Hyvää adventtia – Hoosianna!
Ensimmäinen adventti näin jo kääntymässä iltaan. Illansuussa kävin perinteen mukaan ensimmäisen adventin iltavesperissä Lopen kauniissa kirkossa. Saimme laulaa yhdessä hyvin pienen porukan kanssa Hoosiannan. Siitä se joulun odotus oikein todenteolla alkaa. Meillä Lopella kunnan ja yrittäjien joulunavaustapahtuma Antin Adventti peruttiin pahentuneen koronatilanteen johdosta. Saimme kuitenkin kunnantalon viralliseen kuuseen valo syttymään ja siinäkin mielessä voimme mennä hyvällä mielellä kohti joulua.
Ja ehdittiinhän me päivällä myös pienemmän kaverimme ja hänen kavereiden säbäturnaukseenkin Elmolaan. Riihimäen Panthers oli tänään vieraisilla ja hienoa peliä päivä kaksi matsia tarjosivatkin. Ja täytyy kyllä hattua nostaa näille aikuisille, jotka tätä seuratoimintaa tekevät.
Pekkalan metsäneläimille heinää
Mukava talvipäivä siis tänään. Aamusta ensin kivan kirpakkaan pakkaseen lenkille ja sitten hakemaan heinäpaalia Hunsalan Pelto-Seppälästä. Pikkupoikana sain joskus ajaa Pekan vanhaa Fergussonia, mutta tänään pääsin sitten uuden karhean hienon ja modernin Valtran rattiin. Paras opettaja minulla, kun Pelto-Seppälän ensi vuonna 300 vuotta täyttävän tilan Tiina Seppälä oli neuvomassa. Ja ihan hyvin matka Hevosojalla onnistui ja osasin vielä paalin oikeaan paikkaan laskeakin. Ja taisi Tiinakin ihan vain yhtä ylimääräistä sydämeniskua lukuun ottamatta selvitä retkestämme hyvin.
Nyt metsäneläimillä kuivaheinää iso paali ja senkin puolesta saa lunta tulla. Katsotaan jos vielä naapurin Tuomolan Tomppa sinne hieman jurttia veisi ja ehkä jouluksi voisi Männistön Juhanalta vähän Lopen pernaakin metsän kavereille viedä. Ja linnutkin ovat saaneet jo oman talvenruokintansa.