Tagi: Hoosianna

Suvaitsevaisuus ei ole sitä, että luopuisimme omista perinteistämme. Eikä sitä suvaitsevaisuus edes edellytä. Päin vastoin. Suomalaiset juhlaperinteet ja uskonnonvapaus ovat olleet viime aikoina oudossa jännitteessä. On aivan selvää, että ketään ei pidä eikä saakaan pakottaa harjoittamaan uskontoa, ei omaa eikä toistensa. Oikeudellisestikin tätä on aivan yksiselitteisen selvää. Mutta toisaalta myös yhteiskuntien historiallisia ja myös kulttuurillisiä… [ Lue lisää ]

Riihimäen Kokoomus ry on ollut minulla koko valtakunnallisen politiikan aikanani kuin toinen kotiyhdistys. Aikanaan Riihimäeltä virisi idea, että minusta voisi tulla seutukuntamme eduskuntavaaliehdokas ja myös kansanedustaja. Idea sai tuulta purjeisiinsa silloin keväällä 2006 Riihimäellä, Lopella ja myös Hausjärvellä ja loppu onkin historiaa. Isolta osin vanha Iiro Viinasen tukiryhmä uusin voimin terästettynä luottivat nuoreen mieheen ja… [ Lue lisää ]

Hyvää Adventtia teille kaikille. Aika pimeää. Ihan väähän kuurankukkasia vain maassa. Tänään minulla oli vapaapäivä ja olin ajatellut mennä kotikunnan joulunavaukseen. Se kuitenkin peruttiin korona-rajoitustoimien takia ja nyt kynttilät sytytetään vain tänne kotiin Viertolaan. ”Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa” Tänään reippailin sitten Joosepinpolun lenkin ja tein Pekkalaan lintujen talviruokinnalle puun. Pari talimakkaraa sinne tinttejä… [ Lue lisää ]

Hyvää joulukuutta ja hyvää adventin aikaa! Tänään Suomen kirkoissa lautetaan jälleen Hoosiannaa ja annetaan sen soida jatkossakin. Palautetta on teiltä tullut runsaasti näiden uutisten jälkeen missä vuoron perään ollaan oltu kieltämässä tai ainakin rajoittamassa suomalaisia perinteitä. Itse olen näissä kyllä ehdottoman tarkka ja tiukka ja minusta suvaitsevaisuuskaan ei sitä vaadi eikä tarkoita tai edellytä, että… [ Lue lisää ]