Koulut voivat edelleen järjestää juhlia kirkoissa eikä perinteitäkään kielletä – Perustuslakivaliokunnalta tärkeä linjaus

Blogi, maanantaina 20.12.2021

Suvaitsevaisuus ei ole sitä, että luopuisimme omista perinteistämme.

Eikä sitä suvaitsevaisuus edes edellytä. Päin vastoin.

Suomalaiset juhlaperinteet ja uskonnonvapaus ovat olleet viime aikoina oudossa jännitteessä. On aivan selvää, että ketään ei pidä eikä saakaan pakottaa harjoittamaan uskontoa, ei omaa eikä toistensa. Oikeudellisestikin tätä on aivan yksiselitteisen selvää. Mutta toisaalta myös yhteiskuntien historiallisia ja myös kulttuurillisiä perinteitä suojataan. Meillä näitä kysymyksiä on säännöllisesti käsitelty myös jopa perustuslakivaliokunnassa. Perustuslakivaliokunta on joutunut pohtimaan ja ottamaan kantaa niin

Joulujuhlat saavat siis jatkua ja koulun juhlan voi järjestää myös kirkossa ja sen osana voi jatkossakin olla esimerkiksi Jouluevankeliumi tai keväällä Suvivirsi. Perinteistämme ei siis ole tarpeen luopua.
Oikein, kyllä… Siinähän menee vasemmassa reunassa itse Pikku-Timo samanlaisessa paidassa veljen käteen luottaen. Maijan Kerhon joulujuhlaa vietämme.

siihen, että voiko jonkin virren laulaa koulun juhlassa tai voiko tilaisuuksia järjestää kirkoissa tai seurakuntien muissa tiloissa. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ollut työllistettynä näiden samojen teemojen ympärillä. Molemmat niin maamme perustuslakivaliokunta kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin ovat joutuneet yhteensovittaneet näitä vastakkaisia tavoitteita.

Tuoreimpana tässä nyt joulunalla perustuslakivaliokunta linjasi uskonnollisten tilojen käytöstä erityisesti koulun perinteisissä juhlissa. Kysymys kuului, että…

Estääkö perustuslaki jo lähtökohtaisesti kirkkotilan käytön koulujen juhlatiloina, vaikka tilaisuuden sisältö olisi ei-uskonnollinen.

Perustuslakivaliokunnan kokoomuslainen varapuheenjohtaja Antti Häkkönen (kok.) kirjoitti aiheesta sosiaalisessa mediassa todeten, että ”Kyse on esimerkiksi siitä, voiko Etu-Töölön lukio edelleen järjestää lakkiaiset Temppeliaukion kirkon ainutlaatuisessa miljöössä ilman ei-uskonnollista ohjelmaa?”

Häkkänen totesi, että maamme ”perustuslaillinen oikeustila on ollut epäselvä ja se on johtanut useiden juhlaperinteiden lakkauttamiseen ympäri Suomea.” Tilaisuuksia on siis peruttu, kun ei ole tiedetty miten pitäisi toimia. Onko pelkkä tila tehnyt tilaisuudesta, jopa lakkiaisista, uskollisen tilaisuuden? No, ei tietenkään ja siksi oli hyvä, että perustuslakivaliokunta tätä nyt linjasi. Tuoreen linjauksen mukaan esimerkiksi päiväkodin tai koulun juhlan järjestäminen kirkkotilassa ei ole lähtökohtaisesti perustuslain vastaista. Koulut siis voivat jatkossakin järjestää perinteisiä juhliaan myös kirkkotiloissa.

Perustuslakivaliokunta nyt siis päätti yksiselitteisesti sen, että seurakuntien tiloja aina itse kirkkoja ja kirkkosaleja myöten voidaan jatkossakin käyttää koulujen ja muiden ei-uskonnollisiin tilaisuuksiin. Kirkkotilojahan on käytetty ikiaikaisesti myös erilaisiin, ei-uskonnollisiin tilaisuuksiin kuten konsertteihinkin. Eli lopputulema on selvä: ”Juhlan järjestäminen kirkossa ei siten sellaisenaan tee tilaisuudesta uskonnollista eikä sen sisällöstä uskonnon harjoittamista.” Mutta totta kai tässäkin tilanteessa, kun kirkkoa tai muuta uskonnollista tilaa käytetään varhaiskasvatuksen tai koulun juhlien järjestämiseen on kokonaisuutena varmistuttava siitä, että oppilaiden uskonnon ja omantunnon vapaus tulee yhdenvertaisesti turvatuksi.

Ja aivan yhtä selvää on myös se, että yksittäisen virren laulaminenkaan ei tee tilaisuudesta vielä uskonnollista. Kevätjuhlassa voidaan siis laulaa Suvivirsi ilman edes osan säkeistöjen turhanaikaista sensurointia. Ja voidaan esittää jouluevankeliumi joulujuhlassa. Näin siis perustuslakivaliokunta linjasi jo vuonna 2014 todetessaan, että uskonnollista alkuperää olevia traditioita, kuten jouluevankeliumi, voi sisältyä myös koulun perinteisiin juhliin.

Perinteisiä juhlia saa järjestää ja Suvivirsi saa raikaa. Yksittäinen virsi ei tee juhlasta uskonnon harjoittamiseksi katsottavaa tilaisuutta.

Tämä siis nousi esille, kun perustuslakivaliokunta käsitteli oikeuskanslerin kertomusta vuodelta 2012 ja kiinnitti huomiota kertomuskauteen sinänsä liittymättömänä uskonnon ja omantunnon vapauden huomioon ottamiseen koulujen tilaisuuksissa. Perustuslakivaliokunta linjasi mietinnössään PeVM 2/2014 s. 5–6, että…

Kiitos kuluneesta vuodesta. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

”Perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslaista tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei johdu vaatimusta poistaa koulun toiminnasta kaikkea uskontoon viittaavia elementtejä sisältävää ainesta. Pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta. Sen sijaan koulujen toiminnassa ja niitä koskevassa ohjauksessa on tärkeää ottaa huomioon keskeiset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevät periaatteet, kuten indoktrinaation kielto, julkisen vallan neutraalisuuden vaatimus sekä uskonnollinen suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus.

Edellä esitetyn valossa perustuslakivaliokunta ei näe tarvetta muuttaa kantaansa koulun perinteisten juhlien osalta. Tällaisia juhlia ei siten esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina. Perustuslakivaliokunta katsoo, että muitakin vastaavia sinänsä uskonnollista alkuperää olevia traditioita voi sisältyä koulun perinteisiin juhliin.”

Ollaan siis suvaitsevaisia myös perinteitämme kohtaan. Minä vaalin niitäkin.

….

Kello 21.07 ja kotona. Illalla vielä kotikunnan kokoomuksen valtuustoryhmä, mutta sitä ennen eduskunnan täysistunto ja viimeiset budjettiäänestykset. Nyt ensi vuoden talousarvio valmis ja valitettavasti niin, että hallitus ei sinne yhden yhtä muutosta hyväksynyt. Hylätyksi tuli siis verotuksen kevennykset, talouden tasapainottaminen, työllisyystoimet, terapiatakuu, peruskoulun ja toisenasteen vahvistaminen ja myös lisäykset vanhustenhoitoon jne. Ja myös pääradan pääomittaminen ja myös se pienemmät tiehankkeet ympäri Hämeen ja koko Suomen maan. Ja nämä kaikki olisi voitu tehdä niin, että velkaakin otettaisiin ensi vuonna 2,5 miljardia vähemmän kuin Marinin hallitus nyt on päättänyt ottaa. Nykyiselle velkavedolle olisi ollut siis vastuullinen ja välittävä sekä oikeudenmukainen vaihtoehto.

Tänään myös tietoon uusia koronatoimia. Varsinais-Suomi päätti luopua koronapassista. Ratkaisu on raju ja tarkoittaa sitä, että yhteiskunta alkaa ainakin siellä elää rokottamattomien ehdoilla. Rajoitukset siis kohdistuvat nyt myös tupla ja tripla-rokotettuihin ja täyssulku tulee olemaan kohtalokas monille toimijoille. Itse en tätä ratkaisua ymmärrä ja tue vaan olisin mieluummin valinnut mallin missä olisi esimerkiksi yleisötilaisuudet rajattu maksimissa 20 henkeen ja koronapassilla ja muilla toimilla max 500 henkeen. Nyt kun koronapassista ei ole enää mitään hyötyä niin samalla hukkui myös viimeinen innoke, kannustin, rokottamattomille ottaa koronarokote. Väärä tie ja toivottavasti tätä ei valitse muut AVI:t Marinin hallituksen paineessa.

Pahaa pelkään, että tämä maa ajetaan nyt täyssulkuun. Mutta kuulemma aluevaalit voidaan kuitenkin järjestää täysin koronaturvallisesti? Todellako?

 

Kommentit