Muistamme hyvin, miten 1990-luvulla Nokian ympärille syntyi sen ajan teknologiaekosysteemi. Nyt puolustusteollisuutemme ympärille voi rakentua 2030-luvun uusi Nokia-ilmiö; perinteikkäitä tekijöitä ja uusi innovaatioita. Siinä on hyvä kasvualusta maamme seuraavalle menestystarinallemme?… [ Lue lisää ]
Tagi: LFT
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala on myöntänyt vuoden 2026 liikunnan ja urheilun ansioristit ja -mitalit. Tunnustus myönnettiin tänä vuonna 330 liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Kultaisia ansioristejä myönnettiin… [ Lue lisää ]
Kuntavaaleihin on aikaa enää reilu viikko. Ensi viikon sunnuntaina Suomen jokaiseen kuntaan valitaan uusi kunnanvaltuusto ja myös alueille omat valtuustonsa. Loppukiri on siis alkamassa. Ja loppukirille, mutta en sentään laukalle… [ Lue lisää ]
”Politiikka on parhaimmillaan yhteistyötä ja yhteistyössä parhaimmillaan” Tänään kutsuimme yhdessä toisemme Lopen demokratiatorille. Idea syntyi kevättalvella, kun perussuomalaisten Antti Salminen (ps) sanoi, että olisi kiva jälleen tehdä yhdessä eri puolueiden… [ Lue lisää ]
Kuntavaalien Kotatulet – Lähiliikuntapaikat ovat kunnan viihtyvyyden ydintä
Kuntavaalit lähestyvät. Tänään meillä oli kotikunnassani Lopella ensimmäistä kertaa Kuntavaalien Kotatulet. Uusi tapahtuma syntyi, kun kuntaamme rakennettiin tällä valtuustokaudella uusi kuntalaisten yhteinen kota. Hanke lähti itseasiassa liikkeelle valtuustoaloitteesta, kun valtuutettumme… [ Lue lisää ]
Poika tuli kylään.
Hyvää sunnuntaita. Hieman palaan vielä eilisen tunnelmiin. Politiikan Pulssi -kiertueemme jälkeen ehdin illalla vielä kotikuntaan ja Lastikkaan LFT:n 2-disivioonan salibandyottelua katsomaan ja myös kuuluttamaan. Itse illan ottelussa sarjakärki ja jo… [ Lue lisää ]
Viimeinen kerta Nordiksella – Helsinki International Horse Show palaa Messukeskukseen
Tänä viikonloppuna Helsinki International Horse Show´n historiassa päättyy jäähallikiertueen aikakausi. Se alkoi, kun ensin tapahtuma siirtyi Helsingin Messukeskuksesta Hartwall Areenalle ja myöhemmin sieltä sitten Putinin jääkiekkoliigan takia Helsingin Jäähalliin. Vuonna… [ Lue lisää ]
Hyviä talouden uutisia tippuilee kuin luontoa herätteleviä sadepisaroita. Tilastokeskuksen ennakkotiedot alkuvuodelta kertovat, että maamme ns. kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosenttia. Luku saattaa tässä miljardimyrskyssä ja muussa tuntua… [ Lue lisää ]
LFT LäySä teki historiaa – Ennätysyleisön 527 katsojan edessä nousu kakkosdivariin
Lastikassa 527 katsojaa seurasi, kun LFT LäySä taisteli upeasti nousukarsinnasta paikkansa ensi kaudelle 2. divisioonaan. Sarjanousu varmistui uudessa kotiareenassa sen ennätysyleisön edessä. Tunnelma Lastikassa olikin monella tapaa ennenkokematon ja myös… [ Lue lisää ]
Kuulutushommia Forssassa – FoPS kohtasi Haukat C-tyttöjen ringetten SM-sarjassa
Te, ketkä minut tunnette tai olette seuranneet uraani tai someanikin, niin tiedätte minut intohimoiseksi urheilumieheksi. Iken sanoin.. Sporttia. Sitä on hyvä olla jokaisessa päivässä itse mielellään liikkuen, mutta myös urheilusta… [ Lue lisää ]