”Uutteruutemme Suomelle suomme, avuks armaan Jäämein maan.”
Ajattelin tänään avata blogini uuden sivun Lopen Laulun pienellä sitaatilla. Tänään nimittäin uusi viikko alkoi Hämeen maakuntavaltuuston kokouksella Hämeenlinnassa ja jatkui sitten kotikunnan talousarviovaltuustolla Lopella. Eli täällä jäämein maalla.
Aika usein minulta kysytään, että mitä ihmettä oikein lauloit, kun lauloin Jäämein maasta. Näin kävi myös Nepalin Pokkarassa, missä aikanaan illanvietossa Lopen Laulun lauloin. Ja näin toki kymmeniä kertoja myös kotimaassa, kun laulua tykkään laulella. Eli kerrataanpa tännekin. Jäämit on siis nimitys, jolla aikanaan novgorodilaiset kutsuivat keskiajalla alun perin koko läntisen Suomen asukkaita. Myöhemmin käsite eriytyi tarkoittamaan meitä hämäläisiä, joista se etymologisesti johtuu. Jäämit ei tarkoittaisi siis kaikkia Länsi-Suomen asukkaita, vaan pelkästään hämäläisiä.
Näillä siis mennään ja jäämejä ollaan. Ei kuitenkaan jäämiä. Maakuntavaltuusto hyväksyi tänään mm. uuden Kestävän kasvun Häme 2022-2025 maakuntaohjelman ja myös talousarvion tulevalle vuodelle. Maakuntahallintohan säilyy ainakin toistaiseksi ennallaan, mutta nähtäväksi jää mitä aluehallinto sille tulevaisuudessa tekee. Tarvitaanko näin paljon erillistä hallintoa? Voisiko jotain yhdistää ja siirtää hallinnosta panoksia tekemiseen? Jne.
Tänään myös maakuntajohtajamme Anna-Mari Ahosen siirtyminen Pirkanmaan maakuntajohtajaksi varmistui. Meille valtaisa menetys, mutta aina ymmärrän, kun ihminen urallaan haluaa eteenpäin mennä. Kiitos Anna-Mari vuosien yhteistyöstä ja ystävyydestä ja se jatkuu, vaikka työpaikat vaihtuvat. Ja onnea Pirkanmaa! Saatte parhaan mahdollisen maakuntajohtajan. Anna-Marin kanssa Pirkanmaalle meiltä matkaa myös Matti Lipsanen ja Matin kohdalta voi hyvin todeta saman. Kovat draftaukset siis Pirkanmaalta! Onnea!
Ja me pyrimme löytämään hyvät uudet tekijät tärkeisiin Jäämein maan tehtäviin! Saappaat on todellakin isot ja niitä vapaana peräti neljä.
Lopen kunnanvaltuusto hyväksyi sitten illalla kotikunnan talousarvion. Budjetistamme kirjoitin täällä blogissani jo aiemmin eli en niitä kertaile. Totean vain, että hyvässä hengessä sujui myös TAE:n käsittely valtuustossa. Teemme rohkeita ja tärkeitä ratkaisuja ja niiden bensana vahva luottamus huomiseen. Loppi on rautaa. Tässä vielä tuo aiempi blogini missä hieman tarkemmin käyn läpi kuntamme ensi vuoden talousarviota.
Niin ja mahtuihan päivää vielä myös apteekkivierailu Riihimäellä. Aurinkoapteekissa hyvä päivitys tärkeä alan nykytilanteeseen ja riittänee, kun totean tässä, että itse olen osaavan, laadukkaan ja palvelevan apteekkiverkoston puolella. Ei tehdä samoja virheitä, kuin esimerkiksi taksialan parissa tehtiin.