Onko terveysturvalliset vaalit enää mahdollista järjestää? – Nyt pitäisi uskaltaa tehdä se, mitä tilanne vaatii

Blogi, tiistaina 30.11.2021

”Omikronmuunnos leviää”

Koronan tuorein muuntovirus näyttää nyt leviävän. Muutenkin covid-19 leviää kulovalkean tavoin ja tällaista tilannetta ei ole nähty maassamme vielä kertaakaan koko koronapandemian aikana. Ei siis edes silloin, kun oikeusministeriö ja asiantuntijat edellyttivät kuntavaalien siirtoa viime keväänä kesälle. Tilanne oli silloin paljon parempi, mutta vaalit katsottiin silloinkin tarpeelliseksi siirtää. Haluttiin varmistaa jokaiselle suomalaiselle mahdollisuus äänestää ja haluttiin varmistaa terveysturvalliset vaalit.

Nyt uusin omikronmuunnos leviää jo meilläkin yksittäistapauksia laajemmin. Tiedot maailmalta kertovat kuinka ärhäkkäästä muunnoksesta on kyse ja miten erilainen se on verrattuna aiempiin muunnoksiin. The Wall Street Journal kertoi 28.11.2021 esimerkiksi omikronin leviämisestä. Etelä-Afrikasta Hongkongiin matkustanut 36-vuotias mies oli koronakaranteenissa hotellissa ja viisi päivää myöhemmin hotellikäytävän toisella puolella olleessa huoneessa karanteenissa ollut mies oli saanut tartunnan. Kyse oli samaisesta B.1.1.529-muunnoksesta eli omikronista. Virusperimä miehillä oli sama, mutta he eivät olleet olleet missään yhteydessä toisiinsa, ovet eivät olleet olleet auki, eivät olleet koskeneet mihinkään samoihin tavaroihin jne. Mutta virusmuunnos levisi.

Virus leviää hurjaa vauhtia nyt Euroopassa. Uusia maita kirjataan koko ajan ja niissä kasvavalla tahdilla uusia tartuntoja. WHO:n eli Maailman terveysjärjestön mukaan omikronin leviämisriski on ”erittäin korkea”. Ja samaan aikaan on julkisuuteen kerrottu, että nykyiset koronarokotteet eivät suurella todennäköisyydellä ole yhtä tehokkaita uutta koronamuunnosta vastaan.

Olen esittänyt, että nyt pitäisi laittaa kaikki panokset tämän koronan ja sen uuden muunnoksen torjumiseen. On täysin vastuutonta jatkaa tällaisessa tilanteessa vaalien valmistelua. Meidän tehohoitopaikat täyttyvät kovaa vauhtia, sairaanhoidon kantokyky alkaa olla sietorajoillaan, yhä useammat on karanteenissa ja tauti jyllään. Meillä jatketaan aluevaalien valmistelua?

On täysin selvää, että tämä tilanne ei ole viikoissa kunnossa. On hyvin todennäköistä, että tilanne ei ole nyt pahimmillaan vaan pahin on vasta edessä. Siksi on minusta täysin vastuutonta viedä vaalivalmisteluja eteenpäin ja kovaa vauhtia niin pitkälle, että siirtäminen ei enää ole edes teknisesti mahdollista. Nyt se sitä on ja nyt se pitää tehdä.

Kuka kantaa vastuun, kun tammikuussa väkeä on yhä enemmän karanteenissa ja ei pääse käyttämään kansalaisoikeuttaan ja äänestämään? Kuka kantaa vastuun, kun tammikuussa tauti on sellaisessa leviämisvaiheessa, että ihmiset eivät uskalla mennä äänestämään? Tähän mielelläni kuulisin oikeuskansleri Tuomas Pöystin kannanoton, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vastauksen ja myös Oikeusministeriön demokratia- ja julkisoikeusosaston demokratia ja vaalit -yksikön vastauksen.

Kello 19.33 ja Lopella jälleen. Ilta tänään Janakkalassa. Ahtiaisen Marko kutsui heille syyskokoukseen pitämään poliittisen ajankohtaiskatsauksen ja olikin kiva pitkän koronatauon jälkeen päästä Janakkalan kokoomuslaisia tapaamaan. Janakkalaan, kun menee niin se on aina vähän kuin kotiin tulisi. Tänäänkin erittäin lämmin vastaanotto ja kiitosta mm. tieasioiden hoidosta ja monesta muustakin. Ja ennen muuta mukavaa ja hyvää keskustelua ns. politiikan ajankohtaisista.

Päivällä eduskunnassa kävi vierailulla myös Jukka Rintala ja Matti Vaskelainen. Heidän kanssa hieman työnalla uusia hienoja juttuja ja täytyy toivoa, että ne etenevät myös. Mutta nyt jo kotona ja takana päivän kokoukset ja myös täysistunto. Huomenna sitten isosti boxissa, kun keskustelussa isossa salissa meidän vaihtoehtobudjetti. Lapa jäähän ja nimi lehteen.

Ps. Hämmentävää, että tässäkään tilanteessa ei maamme hallitus näe tarpeelliseksi jatkaa yrittäjien korona-ajan työmarkkinatukea. Vetoankin Marinin hallitukseen, että perukaa lopettamispäätös ja auttakaa yrittäjiä yli vaikea ajan.

Kommentit