”Ette pysty, ei onnistu” – Mutta se on mahdollista. Kokoomus ottaisi 2,5 miljardia euroa vähemmän velkaa

Blogi, keskiviikkona 01.12.2021

Tänään oli ilo esitellä jo kolmas johdollani valmisteltu Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti. Vaihtoehtobudjetit tehdään aina verraten sen aikaisen maamme hallituksen budjettiin ja tämän osaltaan luo oman painotuksensa näihinkin. Jos olisimme saaneet elää vuodesta 2019 jatkaen myös meidän talousarvioesitystemme kanssa, niin lähtötilannehan olisi aivan erilainen. Viime vaalikauden lopullahan valtiovarainministeri Petteri Orpon johdolla päästiin jo siihenkin tilanteeseen, että velkaa voitiin lyhentää. Velan takaisinmaksun aika jäi kuitenkin lyhyeksi ja kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeen meno muuttui. Velkaa alettiin ottaa jälleen reppukaupalla ja sen päälle, kun tuli vielä välttämätön tarve pitää huolta tilanteesta korona-aikanakin, niin velkavuorihan on kasvanut SDP:n ja Keskustan johdolla massiivisesti. Maan velkamäärä, valtionvelka, on noussut noin 100 miljardista nyt noin 150 miljardiin eikä loppua näy. Ensi vuonna Marinin hallitus ottaa lisää syömävelkaa 7 miljardia euroa ja velaksi eläminen vain jatkuu parhaimman talouskasvunkin aikana.

Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) johdolla ensi vuonna rikotaan lisäksi hyvän ja vastuullisen taloudenpidon raamit eli valtiontalouden kehykset 900 miljoonalla eurolla. Ja vielä vaalivuodellekin vasemmistohallitus saa Saarikon ja keskustan tukemana jaettavakseen täysin ylimääräistä velkarahaa 500 miljoonaa euroa. Ei siis huolta huomisesta, kun velkaa vaan saan.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) totesikin tänä vuonna kehysten rikkomispäätöksen jälkeen, että ei valtiontaloutta ole mahdollista saada kehyksiin. Hänen mukaansa kehysten rikkominen on välttämätöntä. Viesti oli selvä: ”Ei onnistu, ette pysty”. Se oli minulle vähän kuin taisteluun kutsu. Ja kun tiesimme, että tämä holtiton velanotto ja velkaralli johtuu vain siitä, että nykyinen hallitus ei ole pystynyt yhtään priorisointia menojen kohdalla tekemään ja, että kaikki maamme ja myös hallituksen sisäiset riidat ja ongelmat on ratkottu aina velkarahaa lisää ottamalla ja mielensäpahoittaneille antamalla, niin päätimme johdollamme kehään nousta. Päätin, että mehän teemme sen mitä Lindtman piti mahdottomana ja näin myös teimme. Tänään olikin kunnia ja ilokin saada esitellä kokoomuksen vaihtoehtobudjetti eduskunnassa. Siinä valtionvelkaa otettaisiin 2,5 miljardia euroa vähemmän kuin Marinin hallitus Saarikon johdolla nyt ottaa.

Meidän vaihtoehtobudjetissa on lisäksi Valtiovarainministeriön ja Eduskunnan riippumattoman tietopalvelun todentamina ja laskemina mukana toimet 108 000 uuden työpaikan luomiseksi tähän maahan. Työllisyydenkin kohdalla siis voisi aidosti tehdä ja paljonkin, jos vain olisi halua ja tahtoa auttaa työttömäksi joutuneita. Lopulta kuitenkin työ on kaikkein parasta sosiaaliturvaa.

Meidän vaihtoehdossa lisäksi panostettaisiin aito koulutusmiljardi osaamiseen ja sivistykseen. Tekisimme mm.

koulutuspanostuksen mm. ammattikouluihin pysyvinä panostuksina nykyhallituksen hankehumpan ja määräaikaisuuksiin perustuvien palkkaamisten sijaan. Me osoittaisimme rahoituksen liikuntaan, urheiluun, tieteeseen, taiteeseen ja kulttuuriin riittävällä tasolla, mutta myös tarvittavat miljoonat päästäksemme 8000 poliisin määrään ja myös siihen, että maahamme saataisiin 1000 pelastajaa lisää. Ja myös oikeuslaitosta vahvistettaisiin niin, että koko ketju olisi sujuva ja toimiva.

Ja isona panostuksena toteuttaisimme terapiatakuun ja palkkaisimme vanhustenhoitoon lisää hoitajia. Nykyisen hallituksen aikana, kun suurista puheista huolimatta vanhustenhoito ja koko sote-puoli on kriisiytynyt pahasti. Pelkät teot ja lakipykälät kun eivät ole riittäneet asioita kuntoon laittamaan, kun ei ole haluttu osoittaa sinne riittävästi resursseja koulutukseen ja henkilökunnan palkkaamiseen. SDP:n Krista Kiurun (sd.) kaudella vanhustenhoito on ajettu ennätyksellisen huonoon jamaan ja tämä vaikea tilanne ei näytä tämän hallituksen toimin korjaantua. Ja nyt näyttää siltä, että myös koko sosiaali- ja terveystoimi ajetaan aikamoisiin ongelmiin hätiköidyllä ja huonosti valmistellulla ja resurssoidulla alueuudistuksella. Ja pahaa pelkään, että tässä poliittisessa pelissä menee sekaisin myös koko palo- ja pelastutoimi ja moni muukin.

Mutta lohdullista on se, että tälle velkarallille ja sanahelinälle on siis olemassa aito ja kestävä sekä mahdollinen vaihtoehto. Olen varma, että ihmiset tätä muutosta haluavat, sillä velkarahalle rakennettu hyvinvointiyhteiskunta on heikko ja monessa mielessä vain näennnäinen. Se pettää silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin.

Tässä vielä tämänpäiväinen esittelypuheenvuoroni eduskunnan vaihtoehtobudjettikäsittelystä.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro 1.12.2021
AJANKOHTAISKESKUSTELU VAIHTOEHTOBUDJETEISTA VUODELLE 2022

”Arvoisa puhemies,

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen talouspolitiikka – on vastuutonta. Kaikki ongelmat ja myös hallituksen kasassa pysyminen on kerta toisensa jälkeen ratkaistu lisävelalla. Pikkavippejä on otettu sinne ja tänne. Pysyviä menojakin on lisätty ilman mitään tietoa niiden rahoituksesta.

Four Catsin vanha laulu kuvaa hyvin Suomen tuhlailevan viisikon eloa: ” Annan toisten mä talletella suuret setelit. Ne multa pitkät vain saa. Elän pelaan kuljen ja laulu soi”.

Mutta arvon pääministeri Marin ja edes puheissanne vastuullinen valtiovarainministeri Saarikko, joku nämä teidän juhlanne vielä maksaa ja niiden jälkeen jäljet siivoaa.

Velkarahan varaan rakennettu hyvinvointiyhteiskunta ei ole kestävä. Velkarahan varaan rakennettu hyvinvointiyhteiskunta on heikoin niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Arvoisa puhemies,

yhä isompi osa suomalaisista ei tätä velkavetoa hyväksy. Suomalaiset ymmärtävät, että pikavipeillä eläminen joskus loppuu. Ja, että velkaantumisen kierre on hyvä katkaista silloin, kun sen vielä itse pystyy tekemään. Nyt me Suomessa sen voimme itse tehdä – pitää päätöksenteon omissa käsissämme.

Se edellyttää vastuullisuutta. Mutta itseasiassa vastuunkanto alkaa juuri siitä, että välittää.

Ilman kestävää taloutta meillä ei ole maailman parasta koulua, toimivaa terveydenhuoltoa tai hyvää joukkoliikennettä.

Ilman ihmisiä ja yrityksiä, jotka tekevät työtä, luovat uutta, hyppäävät epävarmuuteen tai tavoittelevat tähtiäkin, meillä ei olisi asfalttia teillä, kirjastoautoa tai tapahtumia.

Yhtälö on oikeastaan yksinkertainen: kun ihmisillä on hyvän elämän eväitä, sydän sykkii, talous on hyvässä kunnossa ja syntyy työtä ja työpaikkoja. Siitä kertyy jaettavaa, jolla voidaan ylläpitää palveluja ja pitää huolta turvallisuudesta, viihtyvyydestä, ympäristöstä sekä harrastusmahdollisuuksista.

Kokoomus on huolissaan hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta. Jos menoja ei laiteta tärkeysjärjestykseen, valitaan päättymätön velkaantuminen. Tälle tielle te arvoisa valtiovarainministeri Saarikko olette Suomen vieneet. Ilman teitä ja keskustaa ei olisi tätä vasemmistohallitusta ja sen tuhlailevaa politiikkaa. Te kannatte tästä suurimman vastuun. Ja halutessanne te voitte tämän hulluuden lopettaa.

Mutta ei, te olette toimineet juuri niin, että kädet on nostettu ylös pienimpienkin säästöjen edessä. Ei kyse ole ollut priorisoinneista. Vaan nimenomaan priorisoinnin puuttumisesta.

Jokaiseen eteen tulevaan kysymyksen vastaus on ollut lisävelka veronmaksajien piikkiin. Koronallakaan ei voi tilannetta selitellä. Tuoreen IMF:n arvion mukaan julkisen talouden asema jää pysyvästi heikommaksi teidän hallituksen jäljiltä. Syynä ovat jo vaalikauden alussa tehdyt pysyvät menolisäykset, epäonnistunut rakennepolitiikka sekä riittämättömät työllisyysuudistukset. Näin ei voi jatkua. Teidän juhlille tulee vielä loppu.

Kokoomus haluaa muuttaa Suomen suunnan. Niin haluavat suomalaisetkin.

SDP:n ryhmäjohtaja Lindtman, te totesitte aiemmin, että ei valtion taloutta voi saada kehykseen? Että se on mahdotonta. Sanoitte meille, että ei onnistu. Ette pysty. Lindtman, tässä se on…

Vaihtoehtobudjetissa näytämme, että rohkeita reformeja tekemällä voimme sekä hillitä menojen kasvua, vahvistaa työllisyyttä, hyvinvointipalveluita ja panostaa koronakuopan jälkeiseen kestävään kasvuun. Vaihtoehtomme lähtee siitä, että valtio ei ole lähtökohtaisesti ratkaisu ongelmiimme. Päinvastoin. Me haluamme antaa ihmiselle enemmän tilaa.

Kokoomus haluaa vahvistaa talouspolitiikan sääntöjä veronmaksajien turvaksi. Velkaantuminen on ollut teille liian helppoa. Rahan jakaminen ydinosaamista. Mutta huolta teillä ei ole ollut huomisesta.

Ylivelkaantuminen vaarantaa maamme kyvyn vastata ilmaston muutokseet ja kykymme tarjota huolenpitoa sitä tarvitseville. Ongelmamme ei ole tänään akuutti, mutta juuri siksi vaarallinen. Mitä syvemmälle velkaan uppoamme, sitä vaikeampi on nousta kestävälle tasolle. Loputtoman velkaantumisen salliminen on vaarallista uhkapeliä. Siksi velalle tulee asettaa katto sekä pitävät askelmerkit toimenpiteistä, jos tulevaisuus uhkaa viettää väärään suuntaan.

Hyvinvointia ei ole ilman kasvua. Siksi TKI-panostuksia tulee lisätä. Mutta emme voi tuudittautua vain yhden oljenkorren varaan. Lannistavaa verotusta tulee keventää, työmarkkinoita joustavoittaa ja poistaa tukahduttavaa byrokratiaa. Menneisyydestä ei tarvitse pelastaa kaikkea. Sen sijaan, että mietimme miten voimme käyttää enemmän veronmaksajien rahoja, tulee miettiä miten asioita voi tehdä paremmin.

Työllisyys on vaihtoehtomme perusta. Hyvä suhdanne antaa mahdollisuuden kunnianhimon tason nostamiseen. Talouden palautumispyrähdys ei kuitenkaan kestä kauan, ja työvoiman supistuminen alkaa jarruttaa kasvua. Vaikuttavia toimia tarvitaan nyt.

Kokoomuksen kestävän tulevaisuuden vaihtoehto näyttää, että jatkuvan velkaantumisen tieltä voidaan kääntyä. Hyvinvointipalvelut voidaan turvata ja kasvuun voidaan tehdä rohkeita panostuksia. Luotetaan valtion kaikkivoipaisuuden sijaan ihmisiin ja annetaan tilaa hyvinvoinnin kasvulle. Kokoomus toimii terveen julkisen talouden puolesta, jotta myös tulevaisuudessa kaiken ikäisillä suomalaisilla on mahdollisuus toimivaan hyvinvointiyhteiskuntaan, sen turvaan sekä palveluihin.

Irwin aikanaan jo ennusteli toimintaanne. En ihan kaikkea tuosta laulusta jaa, mutta siinä Irwin oli oikeassa, kun hän lauloi, että ”ette osaa muuta kuin verottaa. Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta. Kaikki pitäis kerralla erottaa.”

Ja siksi edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta hyväksyy kokoomuksen vaihtoehtobudjetin vuodelle 2022, sillä se on parempi Suomelle ja suomalaisille.”

Kommentit