Lounais-Hämeen Jouluglögit Forssassa – ”Liikenneyhteydet Hämeen menestymisen kulmakivenä”

Uutiset, lauantaina 22.12.2018

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen järjesti yhdessä forssalaisen kaupunginvaltuutettu Lotta Saarenmaan ja tammelalaisen kunnanvaltuutettu Manu Alarton kanssa Jouluglögit vielä joulun aatonaatonaattona Forssan Jokioisten Leivän kahvilassa. Reilun tunnin aikana tilaisuutta myös järjestämässä ollut Lilli Lindblom sai kaadella glögiä yli 50 vieraalle ja keskustelu kävi vilkkaana.

-En osannut kyllä odottaa tällaista suosiota. Ajattelin, että nyt jo monet olisivat niin joulunkiireisiä, että eivät enää glögeille malttaisivat pysähtyä. Toisin oli ja paikalla oli reilusti yli 50 henkeä ja lapset vielä päälle, kiitteli ja kertoi Timo Heinonen illalla päivän päätteeksi.

Jokioisten Leivän Kahvilassa puhutti tutut aiheet sotesta Kela-korvauksiin ja turvallisuudesta teiden kuntoon ja tienpitoon. Myös luontokohteet nousivat useammassa keskustelussa esille.

-Moni nosti esille tämän lisärahoituksen Torronsuon ja Liesjärven Kansallispuistoille. Ja oli mukava huomata, että myös erityinen rahamme esteettömien luontokohteiden lisäämiseksi oli pantu merkille, totesi Heinonen.

Liikennehankkeet myös puhuttivat. Heinonen muistuttikin, että Hämeessä pärjätään tulevaisuudessa vain jos liikenneyhteydet saadaan tarpeeksi hyviksi.

-Kyllä Lounais-Hämeen tulevaisuus on pitkälti kiinni miten kakkostie saadaan riittävän hyväksi ja vetäväksi pääkaupunkiseudulle. Tietä on remontoitu monessa osassa viime vuosina ja tehtävää riittää myös tulevina vuosina. Ensi vuodellekin kakkostielle varattiin lisää remonttirahaa ja toivottavasti saamme jatkorahoitusta Lounais-Hämeen osuudelle jälleen seuraavaksi, totesi Heinonen.

Myös raideyhteys oli noussut keskusteluun. Heinonen sanoi nyt ykkösraidehankkeena olevan pääradan välityskyvyn parantamisen Riihimäeltä Hämeenlinnan kautta Tampereelle. Tämän valmistelut etenevät ja Heinonen uskoi rahoituksen varmistuvan jo alkavana vuonna lisätalousarviossa.

-Mutta itse pidän erittäin tärkeänä, että saamme myös tulevaisuudessa Lounais-Hämeen raiteen varteen. Olen itse pitänyt esillä yhteyttä Riihimäen kautta Forssaan ja siitä Poriin. Tämä synnyttäisi maahamme aidon itä-länsi -raideyhteyden. Se olisi omiaan vahvistamaan maakuntia ja seutukuntia, totesi Heinonen ja kertoi, että päärataneuvotteluja jatkettiin vielä joulunalusviikollakin.

Heinonen sanoi, että tärkeää on nyt tehdä Forssa-radalle ainakin linjausvaraukset, että tulevaisuudessa yhteys on edes teknisesti mahdollista toteuttaa.

-Myös kymppitie ja kantatie 54 ovat kehittämisen kannalta tärkeitä. Ensi vuonna saamme riista-aitaa viisneloselle ja lisää liikenneturvallisuutta Riihimäen seudun ja Forssan seudun välille merkittävästi, totesi Timo Heinonen.

Forssassa keskusteluun nousi valtuutettujen Lotta Saarenmaan ja Manu Alarton kanssa myös kouluratkaisut.

 

 

Kommentit