Lopen Loppiaisen Tulista tuli perinne – Satoja ja satoja tulia syttyi ympäri kauniin kuntamme

Blogi, torstaina 06.01.2022

Hyvää loppiaista!

Me olemme täällä Lopella omineet tämän lähes nimikaimajuhlapäivän omaksemme ja tänäänkin juhlistimme loppiaista oikein koko kunnan laajuudella. Lopen Loppiaisen Tulet järjestettiin nyt toisen kerran ja samalla tulista tuli myös perinne. Ympäri Lopen syttyi illansuussa loppiaisen tulia teiden varsiin, portin pieliin ja risteyksiin. Valtava määrä ulkoroihuja, jätkänkynttilöitä, jäälyhtyjä ja kynttilöitä paloi eri puolilla pitäjäämme. Kaikissa kylissä oli Lopen Loppiaisen Tulia ja mukana myös mm. Räyskälän kyläyhdistys ja monet asuinalueet ja yrityksetkin. Facebookin Loppi -ryhmässä viime vuonna alkunsa saanut tapahtuma lunasti näin paikkansa perinteeksi ja täytyy sanoa, että kaunista tai vielä normaaliakin kauniimpaa oli tänään Lopella.

Melkeinpä aika loppui kesken, kun yritin ajella tulia eri puolilla Loppea ihailemassa. Oli mahtavia tienpätkiä täynnä ulkotulia ja upeita portinpieliä ja kotiteiden risteyksiä. Ja mikä myös upeaa aivan valtavasti väkeä liikkeellä niin kävellen kuin autoinkin.

Lämmin kiitos siis kaikille sytyttäjille! Lopen Loppiaisen Tulet syttyivät ja sykähdyttivät ja mikä hienointa tämä tapahtuma tehtiin täysin talkoilla, yhdessä ja yhteistyöllä. Jokainen kantoi oman tulensa roihuun. Iso kiitos kaikille ja pidetään perinne yllä myös vuoden päästä.

Meille tulinen on tämä loppiainen.

Loppiaispäivään mahtui myös ihastuttava talviretki hevoskärryillä. Hunsalan metsätiet ja lumiset maisemat. Ei paljon parempaa voisi hevosretkeltä toivoa. Ja illalla vielä ennen tulia vedimme OmaHäme 2022 Facebook Liven kakkosjakson Tiina Seppälän ja Sarin johdolla. Mukana myös meidän upea nuorin valtuutettumme ja kunnanhallituksen jäsen Susa Lehtinen. Mukava tuokio vaikka aiheissa tänäänkin vakavampia ja surullisempiakin juttuja, kun puhuimme mm. lastensuojelustakin. Tuo lähetys on jälkikatseltavissa sivuilla FB:n puolella.

Mutta vielä kerran hyvää loppiaista kaikille täältä Lopelta!

Kommentit