Elokuu on puolivälissä ja se tarkoittaa sitä, että myös kokoukset taas käynnistyvät. Tänään uusi viikko alkoikin Ahveniston mäellä Hämeenlinnassa hyvinvointialueen hallituksen kokouksella. Tänään lyhyempi lista siellä, mutta isoja asioita pöydällä… [ Lue lisää ]
Tagi: OmaHäme
”Letku poikki” – Omahämeen uusin paloasema otettiin käyttöön Läyliäisissä
Letku poikki! Kyllä, tänään pääsin lyömään palokirveellä paloletkun poikki. Paloasemien perinteen mukaan uusien paloasemien avajaisissa ei leikata nauhaa poikki, vaan hieman ainakin minusta erikoisella tavalla lyödään letku poikki :). No,… [ Lue lisää ]
Elmolan kaveriksi Lastikka
Lopen kesäkuussa valmistuva uusi liikuntahalli nimettiin tänään Lastikaksi. 1990-luvulla rakennettu liikuntahalli nimettiin aikaan esityksestäni Elmolaksi. Silloin halusimme päästä eroon pitkästä ”Lopen koulukeskuksen liikuntahalli” -nimestä ja luoda nimen, mistä tulee käsite.… [ Lue lisää ]
Kolme kohdetta kerralla, kaikki on kolmostien varrella. Tänään siis ohjelmassamme oli Riihimäki, Janakkalan Turenki ja Hämeenlinna. Mukava päivä yhdessä kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtosen kanssa. Ja kun Elina tulee niin väkeä… [ Lue lisää ]
Sosiaali- ja terveyspalvelut on nyt Kanta-Hämeessä tuotettu reilu kuukausi yhdessä. Pitkään tehty ja vähän kuoppaisestikin edennyt sote-uudistus on näin ensivaiheen osalta saatu valmiiksi ja koko maassa sosiaali- ja terveyspalveluiden ja… [ Lue lisää ]
Kello 12.05 ja puolustusvaliokunnan kokouksesta työhuoneelle. Tänään valitettavasti Hämeenlinnan kuukausimarkkinat jäivät osaltani väliin sillä: Työt ensin. Meillä oli puolustusvaliokunnassa kiireellisenä käsittelyssä European Union Military Assistance Mission Ukraine eli EUMAM -koulutusoperaatio.… [ Lue lisää ]
Kokouksia siellä ja kokouksia täällä. Kyllä, kun kokoustaminen on ammatti niin silloin niitä piisaa. Tänään lista oli vielä normaaliakin pidempi. Aamulla vedin jo puolueemme vaihtoehtobudjetin työryhmän ja sen perään sitten… [ Lue lisää ]
Uusi viikko ja vanhat kujeet. Niin se vaan menee. Tänään aamulla Lopella satanut pitkä aikaa vettä. Lämmin on todellakin riittänyt ja hellettäkin ja säätiedotus kertoi edelleen, että kesää olisi vieläkin… [ Lue lisää ]
Sosiaali- ja terveydenhoito siirtyvät palo- ja pelastustoimen kanssa saman aluehallinnon piiriin vuoden 2023 alusta. Aluevaalit järjestettiin tämän vuoden tammikuussa ja nyt olemme kovalla vauhdilla valmistelleet OmaHämeksi nimettyä hyvinvointialuettamme, niin, että… [ Lue lisää ]
Oma Hämeessä esimerkkiä näyttäen? – Aloitteet terapiatakuusta ja palveluseteleistä
Valtuustoaloiteet terapiatakuusta ja palveluseteleistä Se mikä luvataan, niin se myös tehdään. Muistatte siis varmaan, miten aluevaalikampanjani yhteydessä niin Tiina Seppälän vetämissä Oma Häme Facebook Liveissä, kuin Tarja Filatovin (sd.) ja… [ Lue lisää ]