Leipiin ja leivonnaisiin tarvittaisiin myös alkuperämerkinnät – Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa menee kuitenkin tänä päivänä jo hyvin helpolla

Blogi, perjantaina 15.03.2019

Seitsemän vuotta sitten aloitin aikamoisen kohun saattelemana uuden Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanjan. Kaikki lehdet kirjoittivat siitä ja mm. siitäkin kuinka päätöksenteon ytimessä eduskunnan kakkoskerroksessa istuntosalissa puhuttiin kauniita suomalaisen ruuntuotannosta ja puolustettiin sitä ja lasioven takana toisella puolella syötiin lähes yksinomaan ulkomaalaista ruokaa salaattipöydästä lihaan ja lisukkeista leipiin.

Ruokakaupasta oli vaikea löytää suomalaista ruisleipää tai leipää yleensäkään pieniä paikallisleipomoja lukuunottamatta. Leikkeleet oli pakattu kauniisiin kansallismaisemiin ja sisällä oli ulkomaalaisesta lihasta tehtyä kinkkua tai makkaraa.

Kahden viikon testijakso oli hyvin vaikea selvittää läpi ilman valtavaa työtä ja tarkkaavaisuutta. Kaikki löytyi kuitenkin silloinkin suomalaista, mutta työllä ja vaivalla.

Nyt seitsemän vuotta myöhemmin tilanne on onneksi jo aivan toisenlainen. Omasta lähikaupasta saa aivan varmasti suomalaista ruokaa leivistä maitoihin ja juustoihin sekä lihasta leikkeleisiin asti. Hyvä takuumerkki suomalaisuudesta on Joutsenlippu-merkki mikä varmistaa, että leijonanosalta, tai siis ainakin lihan ja maidon yms. osalta tuote on kotimaisista raaka-aineista. Jos kaikki käyttäisivät edes tätä ehtoa ruualleen niin kotimainen ruuantuotantomme pärjäisi jo paljon paremmin ja työpaikkoja syntyisi ruokaketjuun merkittävästi lisää. Kotimainen ruuantuontanto on myös huoltovarmuuskysymys.

Nyt toukokuussa ruuan alkuperämerkinnät ulotetaan myös ravintola ja työpaikkaruokaloiden lihaan ja maitotuotteisiin. Seuraava tavoite mikä minulla on on saada ne myös leipiin ja leivonnaisiin. Leivän tuoteselosteessa pitäisi ehdottomasti olla aina kyseisen raaka-aineen esim. rukiin tai kauran perässä kansallisuustunnus kertomassa mistä kyseinen raaka-aine tulee. Ei siis todellakaan olisi tila tai muu kysymys vaan vain ja ainoastaan tahtokysymys. Esimerkiksi Ruis (FI) tai ruis (KZ). Siitä heti tietäisi että toinen on Suomesta ja toinen Kazakstanista. Jokainen voisi sitten itse päättää kumman leivän ottaa.

Suuri kiitos jälleen teille kaikille jotka nyt olitte mukana kampanjassani. Monet lehdet jälleen tekivät aiheesta juttuja ja minuakin haastateltiin lukuisiin lehtiin ympäri Suomen.

Tänään varsinainen kaksiviikkoinen loppuun, mutta eikös me jatketa ympäri vuoden vähintään vain Joutsenlippu-ruokaa ostaen ja syöden. Olisiko se seuraava askel!

Kello nyt 6.15 ja aika lähteä liikkeelle. Tänään eduskunnassa Valtiovarainvaliokunnan päätöskahvit ja viikon viimeinen täysistunto. Iltapäivällä osallistun Askolassa suureen Bioenergiapäivään ja sen vaalipaneeliin. Mahdollisuuksia meillä on siis vaikka kuinka ja paljon.

….

Kello 19.50 ja kotona. Illalla vielä kävin katsomassa kun Riihimäen Kokoomuskahvilaa valmisteltiin huomisia avajaisia varten. Huomenna lauantaina 16.3.2019 klo 12.00 siis Riksun kahvilamme avaa ovensa ja siellä 12.30 esiintymässä myös Janne Tulkki ja makkaragrilli kuumana ja paljon muuta.

Riihimäen tiimi tänään illalla kahvilaa rakensi ja teipit pian ikkunoissa ja huomenna julkistetaan myös kampanjamme ilme ja myös uusimmat Hyvää Hämeestä -tuotteet.  Mutta piipahtakaapa siis mukana!

Puuta riittää niin meille kuin metsäneläimillekin

Tänään eduskunnan päivän ja äänestysten jälkeen suuntasin Askolaan. Siellä tänään suuri kerran neljässä vuodessa järjestettävä Hakevuoren Bioenergiapäivä. Päivän avasi pääministeri Juha Sipilä ja isossa puolueiden välisessä vaalitentissä tänään mukana kanssani mm. Antti Kaikkonen ja SDP Ville Skinnari. Erinomaisen hyvä keskustelu ja siinä mukana myös metsäalan ja energia-alan ammattilaisia ja kävimme läpi puolentoistatunnin keskustelun aikana mm. metsän hyötykäyttöä, puun energiakäyttöä ja montaa muutakin.

Metsää meillä riittää niin metsän eläimille kuin hiilinieluiksikin, mutta myös hakattavaksi ja hyödynnettäväksi. On tärkeää, että mahdollisimman suuri osa puusta voidaan jalostaa mahdollisimman pitkälle, mutta metsästä riittää myös energiakäyttöön jakeita nyt ja tulevaisuudessakin.

Meillä ei siis metsiä hakata vastuuttomasti. Viime vuosina metsää on hakattu noin 72-78 miljoonaa kuutiota vuodessa. Samassa ajassa metsämme kasvavat vuositasolla 107 miljoonaa kuutiometriä. Eli metsä kasvaa koko ajan enemmän kuin sitä hakataan. Näin siis hiilinielutkin kasvavat. Voimme siis hyvin nostaa hakkuumäärän noin 80 miljoonaan kuutioon ja edelleen toimimme enemmän kuin vastuullisesti.

Otin myös kantaa siihen, että vanhojen peltojen ja turvesoiden metsittämistä kannattaisi tukea ja kannustaa myös yhteismetsiä luomaan ja näin saamaan pirstaloituvan metsäomaisuuden parempaan hoitoon. Ja suojelussa pitää edetä vapaaehtoisuuden kautta mm. Metso-ohjelman varat turvaten.

Niin ja vielä loppuun pieni huomio eduskunnasta. Tänään Vaasan sairaalan kansa-aloite kaatui vain yhdellä äänellä. Nyt kun sote kaatui niin minusta on tarpeen arvioida kokonaan uudestaan tämäkin ja taata kaikille maakuntasairaaloille samat toiminnot. Tähän on syytä palata ensi vaalikauden alussa kun sosiaali- ja terveyspalveluita ryhdytään uudelleen uudistamaan.

Eduskunnassa tänään myös Valtiovarainvaliokunnan viimeinen kokous. Oli kiva istua hetki kollegoiden kanssa rauhassa ja jutella ja vähän kiitelläkin toisiamme. Oli myös mukava saada omalta kokoomusryhmältä kiitosta työstäni. Selviydyin kuulemma eduskunnan tärkeimmän valiokunnan vetovastuusta hyvin. Kiitos Elina Lepomäki, Eero Suutari, Pauli Kiuru, Markku Eestilä ja Raija Vahasalo. Teidän kanssa oli helppo tehdä töitä isojen ja vaikeidenkin asioiden parissa.

Nyt saunaan ja huomenna tienpäälle. Kohta laitetaan homma isolle!

Kommentit