Lopen Sankarihautausmaan Sankariristillä nähtiin tänäkin jouluaattona kunniavartio. Lopen reserviläiset ja reserviupseerit ovat vastanneet tästä perinteestä vuosia ja tänään oli ensikertaa minulla kunnia seistä Sankariristin vieressä. Koskettavin tehtävä mitä olen koskaan 
saanut ja tehtävä, jonka vastaanotin suurta kunnioitusta ja arvostusta kokien.
Kunnia! Isänmaa!
Suomen sodanjohtohan päätti jo talvisodan aikana, että kaikki kunnian kentillä kaatuneet pyritään tuomaan haudattaviksi kotiseutunsa hautausmaille. Päätös oli historiallinen ja maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen. Keskellä taistelua vapaudesta ja itsenäisyydestä maa otti kunniakkaan tehtävän hoidettavakseen – veljeä ei jätetä. Syntyi koskettava – dramaattinenkin – yhteys kotirintaman ja taistelukenttien välille ja sodan uhri konkretisoitui pysäyttävällä tavalla, jokaisessa Suomen kunnassa ja kotirintamalla. Lopulta talvisodan ja jatkosodan aikana lähes kaikki kaatuneet sotilaamme kuljetettiin kotikuntiensa multiin. Osa toki jäi kadonneina taistelukentillä ja heitä on yhä tänäkin päivänä sieltä etsitty ja kotikuntiin lopulta tuotu. Alla yksi koskettava tarina, joka myös päättyi lopulta vuosikymmenten jälkeen Sankarihautaan.
23.8.2023: Tätä päivää en unohda koskaan – Tykkimies Orvo Karvisen sankarihautajaiset Hietaniemessä
Meidän sotilasjohdon tekemä arvostusta ansaitseva tapa poikkesi siis muiden maiden mm. keskieurooppalaisista sotilasperinteistä. Taistelukentille ja niiden lähettyville ei syntynyt suuria kenttä- ja sotilashautausmaista eikä tuntemattoman sotilaankaan hautoja. Vapauden edestä kaatuneet tuotiin omien kotiseurakuntien hautausmaille, joille sitten syntyikin koskettavia valkoisten ristien rivejä. Jokaisella Sankarihautausmaalla haluttiin toki myös tavalla tai toisella liittää mukaan myös taistelukentille jääneiden – kaatuneiden ja myös kadonneiden – muisto ja kunnioitus.
Toisen maailmansodan, vuosien 1939-1945 sotiimme, osallistui kaiken kaikkiaan noin 350 000 miestä, joista lähes joka kolmas menetti isänmaan puolesta henkensä. Peräti 93 000 ei sotakentillä elossa enää palannut. Maamme kymmenissä tuhansia sankarihaudoissa lepääkin tänäkin jouluna valtaosa sotiemme sankarivainajista lähes 95 000 miehestä ja naisesta.
Näin moniin maamme kuntiin – oikeastaan kaikkiin – syntyi puhuttelevia valkoisten ristien kenttiä tai graniittisten kivien alueita; muureja, ristejä ja hautamuistomerkkejä. Näin syntyneistä Sankarihautamaista ja niiden muistomerkeistä kehittyi tärkeä osa koko maamme yhteistä hautausmaakulttuuria. Samalla syntyi myös laajemminkin tapa ja perinne hoitaa hautoja ja vaalia menneiden sukupolvien viimeisiä leposijoja. Vuonna 1940 ylipäällikkö Gustav Mannerheimin kehotuksesta vietettiinkin sitten ensimmäistä kertaa kaikkien Suomen sotavainajain päivää 19. toukokuuta. Tänä päivänä tuo päivä tunnetaan Kaatuneitten muistopäivänä.
Oman rakkaan kotikuntani, Lopen vuonna 1807 perustetun hautausmaan, Sankarihautausmaalla lepää yhteensä 216 sankarivainajaamme. Siellä jokaiselle kunniakansalaiselle on oma valkoinen puuristi. Lisäksi muistomerkin muurissa on 249 sankarivainajan nimilaatat; osa merkittynä taistelukentille kadonneiksi. Kotikuntani uhri oli siis poikkeuksellisen suuri. Ja täytyy sanoa, että tämä ristikenttä on joka kerta pysäyttävä, kun sen ohi saa kävellä. Yleensä aina myös pysähtyä. Siinä tulee miettineeksi, että Kiitos, että lähditte ja kiitos, että taistelitte ja toisaalta kysyä, että miksi tällaista maailmassa pitää tapahtua. Tänäänkin. Kotikuntani Sankarihautausmaan on suunnitellut arkkitehti Antti Salmenlinna ja puhuttelevan muistomerkin on tehnyt Heinäsen kiviveistämö Hämeenlinnasta Frans Pehrmanin, Lauri Leppäsen ja M. Virtasen taidevalimon johdolla. Sankarihautausmaamme muistomerkki paljastettiin 01.01.1970.
Kaikkiaan Talvi- ja jatkosodassa kaatui siis 250 loppilaista miestä ja lisäksi kaksinkertainen määrä haavoittui. Kaatuneiden osuus vuoden 1941 henkikirjoitetusta väestöstä oli 2,7% eli huomattavasti koko sotilaspiirin keskiarvoa korkeampi. Vuoden 1947 tienoilla Lopella arvioitiin olleen noin kolme sataa sotainvalidia. Yksin talvisodan aikana sotaorvoiksi jäi 59 loppilaista lasta. Vuoden 1943 päättyessä sotaorpoja oli jo 81.
Tänään seisoin jouluaattona kotikuntani Sankarihautausmaan Sankariristillä – en kovennettua – vaan kunniasta ja kiitollisuudesta.
Me emme unohda.
…
Kunniavartiota ennen aamulla jo varhain heräsin
aattoon. Kahvia ja piimäjuustoa leivälle. Päivällä rakkaan äitini, mummumme, luona joulupuurolla ja kuulemassa Turun joulurauhan julistusta. Pekkalassa olemme joulua jo valmistelleet hetken ja illansuussa istumme perheemme kanssa joulupöytään. Saamme isoäitimme kunniavieraiksemme. Ja yöllä vielä Timotein Joulunyön lauluja kuuntelemaan.
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
lapsi on meille tänä yönä syntynyt
tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton