Kesäkiertue 2023 vei tänään Hämeenlinnan kuukausimarkkinoille – ”Metsärataa ei näytä jääneen kukaan kaipaamaan”

Blogi, tiistaina 04.07.2023

Kesäkiertueeni 2023 jatkui tänään Hämeenlinnan kuukausimarkkinoilla. Entinen kollegani Pertti Salolainen aikanaan mainosti, että ”Tavattavissa vaalien välilläkin” ja kannusti näin toimimaan meitä muitakin ja tätä ohjetta olen yrittänyt noudattaa. Eli tänäkin suvena heti eduskuntavaalien jälkeen ja uuden vaalikauden aluksi on lähdetty kesäkiertueelle. Oma jokakesäinen Kesäkiertueeni on pitänyt vuosittain sisällä kolmesta kymmenestä jopa viiteenkymmeneen kesätapahtumaa; markkinoita, kesätoreja ja kesäteattereita ja muita ja niin pitää tämäkin kesä 2023.

Hämeenlinnan kuukausimarkkinat tänään kesäkiertueeni kohteena…

Tänään Hämeenlinnan heinäkuun perinteiset kuukausimarkkinat heti kuun ensimmäisenä tiistaina ja kivasti oli väkeä torikahviloissa liikkeellä vaikka sää ei nyt ihan paras kesäsää ja heinäkuun sää ollutkaan. Kahvia saatiin juoda useammassakin paikassa ja monta mukavaa keskustelua niin torikahveilla kuin markkinahumussakin tuli käytyä.

Kiitosta tuli erityisesti päätöksestämme haudata ns. Metsäratahanke. Samalla kuoppaamme myös Suomirata hankeyhtiön ja siirrämme kaikki panokset takaisin pääradan kehittämiseen nykyisessä raidekäytävässä Helsingistä Riihimäen ja Hämeenlinnan kautta Tampereelle. Lentorata toteutetaan, mutta sekin lupaamallamme tavalla niin, että se palvelee sekä päärataa, että Lahden oikorataa. Käytetään taas siis neljän holtittoman vuoden jälkeen vähät varat järkevällä ja vastuullisella ja tehokkaalla tavalla hyväksi.

Markkinoilla puhutti myös hallituskriisi ja Case Junnila ja moni jo toivoi, että lopulta päästäisiin ns. normaaliin päiväjärjestykseen ja hallitusohjelmaa toteuttamaan. Hallitusohjelma muuten keräsi yhtä tiukkasanaista palautetta lukuunottamatta pelkkää kiitosta. Moitteita tuli ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuudesta, mutta kiitosta mm. siitä, että diabeetikot pääsevät jälleen jatkossa armeijaan ja ampumaratojen toimintaedellytyksiä parannetaan ja määrää kasvatetaan. Kiitos tuli myös siitä, että soten ja vanhustenhoidon ongelmiin halutaan lopulta aidosti puuttua ja myös nuorten Terapiatakuu toteuttaa.

Mukava päivä Hämeenlinnassa. Kiitos kaikille juttusille tulleille ja kiitos myös kahviseurasta kaikille pöytään istuneille. Mukavaa kesää teille kaikille!

Tänään muuten tulee kuluneeksi 22 vuotta siitä, kun aloitin yrittäjänä. Yritykseni Oy TeeHoo Ltd. toimii edelleen, toki hieman pienemmin kuin aikanaan, mutta toimii kuitenkin ja jälleen on kalenteriin sovittu vapaapäiville vähän firmankin juttuja. Tietysti isoimpana Secto Rally Finlandin juontaminen ja selostaminen jälleen.

 

Kommentit