Tasan kaksi vuotta sitten.
Ystäväni, kollegani, Suomen pitkäaikaisimman kansanedustajan ja moninkertaisen ministeri Ilkka Kanervan muistomerkki paljastettiin tänään 14.4.2024 Lokalahdella Varsinais-Suomessa.
Vehmaalaisen taiteilijan, Jarkko Rothin kaksimetrinen Kohtaaminen -teos koostuu teräksestä ja kivestä ja se sai arvokkaan paikkansa Lokalahden kirkon edustalta Sotiemme Veteraanien muistomerkin läheltä. Yhtä lailla lähellä Sankarihautausmaata sijaitsee Ilkka Kanervan viimein leposija. Arvokkailla paikoilla molemmat.
Tänään siis tuli kuluneeksi kaksi vuotta Iken poismenosta. Siksi Kohtaaminen-niminen teos paljastettiin juuri tänään sunnuntaina 14.4.2024 hienoilla juhlallisuuksilla, missä paikalla päävieraina oli itse presidentti Sauli Niinistö ja patsaan paljastanut ja juhlapuheen pitänyt pääministeri Petteri Orpo. Molemmat Iken ystäviä. Ja totta kai paikalla myös Iken sukulaisia, ystäviä ja paljon myös muita vuosikymmenten varrelta. Iken elämä ja teot olivat monia koskettaneet.
Tänään itsekin, kun Vehmaalta pysähdyin ottamaan perinteiset Valkoiset Ruusuni, niin keskustelu meni kukkakaupan rouvien kanssa Ikeen. Ja Ikestä puhuivat kaikki muistomerkilläkin. Osa muisteli yhteistä lapsuutta ja osa kouluaikaa jne. Monella muistoja ja mukavia vain. Sellainen se Ike oli. Ja tuntui, että Lokalahdella kaikki tunsivat Iken ja olivat myös omastaan ylpeitä – edelleen – ja myös syystäkin. Ikelle Lokalahti olikin aina kotipaikka. Synnynpaikkakunta oli miehen sydämessä erityisesti ja aina Lokalahtena, vaikka se nykyisin onkin osa Uuttakaupunkia.
Kike ja Ike.
Kike ”Ritva” Elomaa ja Ilkka Kanerva. Aina he jaksoivat Lokalahdestaan puhua ja sieltä myös ammentaa tarinoita, muistoja ja voimaakin. Kotiseuturakkautta. Tänään myös kirkossa paikalla oli Kikekin, totta kai. Ja täytyy sanoa, että olipa tunnelmallinen Sanajumalanpalvelus Iken muistoksi. Kirkkoherra Juhana Markkula toi täyteen kirkkosaliin – Iken rippikirkkoon – lämminhenkisen tunnelma ja kauniilla tavalla totesi kirkon alttaritaulustakin, että Iken tapaan siinäkin on ”rento tunnelma”. Sellaisen hän myös kirkkoonsa tänään loi. Ja Jumalanpalveluksessa saarnannut Hannu Hurme, Iken ystävä hänkin, piti upean puheen paimesta tuoden tarinan kauniisti Iken tapaan toimia.
Ja täytyy kyllä kiitos vielä sanoa myös kirkon musiikista vastanneille. Urkuri Kari Vuola, kanttori Hanna Pishro ja Andante -orkesteri johtajanaan Ari Hirvonen sekä lauluryhmä Cantilona antoivat musiikin ja laulunkin soida. Hyvin ikemäistä tunnelmaa. Ja koko kirkkoväki lauloi mukana.
Jäipä mukava ja toivorikas olo päivän Sanajumalanpalveluksesta.
Tänään julkistettu Iken Kohtaamisia muistomerkki syntyi siis ystävien aloitteesta ja myös nyt jo edesmenneen rakkaan pikkusiskon Riitan halusta. Valitettavasti Ikelle tärkeä ja rakas Riitta-sisko ei ehtinyt patsasta paikallaan nähdä. Hän löysi hetki sitten paikkansa Iken vierestä Lokalahden kirkkomaasta. Myös häntä kirkkoherra tänään kauniisti puheessaan muisti, kuten myös pääministerimmekin. Tänään itse veinkin Riitan ja Ilkan haudalla kaksi Valkoista Ruusua. Valkoisten Ruusujen -kunniakäynnit ovat muodostuneet minun tavakseni muistaa ja kiittää. Usein sotiemme veteraaneja, isovanhempiani ja tänään sitten Ikeä ja Riittaa. Yhden Valkoisen Ruusun laskin vielä ensimmäisenä uuden muistomerkin kivetykselle.
Ilkka Kanervan muistomerkin rahoitus kerättiin pääosin yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä, mutta myös mm. eduskunta, Varsinais-Suomen liitto sekä Uudenkaupungin kaupunki ovat mukana hankkeessa. Tänään paikalla nähtiin myös Varsinais-Suomen Liiton johtaja Kari Häkämies, Iken ystävä hänkin, ja myös mm. Tampereen pormestari Kalervo Kummola. Kyllä, Iken ystävä hänkin.
Tänään muistomerkki sai siis paikkansa. ”Viimeisenä tekonaan” Ike suojeli vielä Lokalahden laukkaneilikan kasvua, kun muistomerkin alkuperäinen paikka vaihtui muutamalla metrillä polun toiselle puolelle. Poliitikkona ja ihmisenäkin Ike katseli aina polkujen molemmin puolin. Kaikki olivat hänelle yhtä tärkeitä ja arvokkaita – myös erilaiset ajatukset ja mielipiteet.
Ilkka Kanervan muistomerkin paljastuspäivä alkoi tänään sunnuntaina siis Sanajumalanpalveluksella ja muistomerkin paljastuspuheen piti pääministeri Petteri Orpo (kok.). Tämän jälkeen juhlatilaisuuteen kokoontuu noin satakunta Iken ystävää. Siis pieni otanta Iken ystävistä. Luonnollisesti.
Tuntui kuin paikalla olisi ollut Ikekin.
Aika velikulta.
”Aurinko nousee
On kastetta maassa
Aika on herätä
Nousta ja lähteä
Kohdata ystävä kallehin
Niin kaunis on maa
Niin korkea taivas
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet
Niin varjoisat veet
Päivä on kirkas
Vain metsässä tuulee
Aika on leikin
Ja naurun ja riemun
Mukana ystävä kallehin
Niin kaunis on maa
Niin korkea taivas
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet
Niin varjoisat veet
Aurinko laskee
Jo pitenee varjot
Aika on eron ja jäähyväisten
Poissa on ystävä kallehin
Niin kaunis on maa
Niin korkea taivas
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet
Niin varjoisat veet”
….
19.4.2022: Raput olivat pitkät ja talo hiljainen – Eduskunnassa muistimme Ilkka Kanervaa
….
Pitkä päivä. Aamusta varhain kaksi ja puolituntia ajelin yksin Lopelta Lokalahdelle ja tilaisuuksien jälkeen takaisin. Tämä oli päivä mikä kannatti jälleen elää.