Euroopan Keskuspankki piti vielä viime viikolla ohjauskorkonsa ennallaan. Tämä päätös kuitenkin tulkittiin jo tuoreeltaan niin, että kesäkuussa korkoja tultaneen laskemaan. Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarden totesi nimittäin, että ”inflaatio on hidastunut odotusten mukaisesti” ja tulevaa kesää hän kommentoi jatkaen näin:
”Jos EKP:n neuvoston päivitetty arvio inflaationäkymistä, pohjainflaation kehityksestä ja rahapolitiikan välittymisen voimakkuudesta lisää entisestään EKP:n neuvoston luottamusta siihen, että inflaatio lähenee tavoitetta kestävällä tavalla, rahapolitiikan nykyistä rajoittavuutta on asianmukaista vähentää.”
EKP:hän lähti veron kiristyksiin nimenomaan hillitäkseen inflaatiota, mikä oli saanut alkusykäyksen ensin koronapandemiasta ja lisää vauhtia sitten Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan. Shokkien myötä euromaiden hintojen nousu oli rajuimmillaan lähes 11 prosenttia. Nyt inflaatio on rauhoittunut ja korkoja on mahdollista toivottavasti kesällä jo laskea. Maaliskuussa Euroalueen inflaatio oli 2,4 prosenttia, kun EKP:n tavoite on pitää inflaatio kahdessa prosentissa keskipitkällä aikavälillä. Meillä inflaatiolukema on jäänyt nyt selvästi euroalueen keskiarvoa alemmaksi. Inflaation on ennustettu nyt meillä selvästi hidastuvan ja jäävän keskimäärin 0,9 prosentin vauhtiin.
Eli kesäkuussa olisi siis luvassa ensimmäinen – kuitenkin maltillinen, ehkä vain -0,25%-yksikön – ohjauskorkojen kevennys. Ja tästä on arvioitu, että laskut voisivat jatkua kerran vuosineljänneksenä aina vastaavalla -0,25%-yks. pudotuksella aina ensi vuoteen saakka. Kuluvan vuoden lopulla euribor voisi olla siis noin 3% luokkaa ja ensi vuonna mentäisiin ehkä jo 2 prosentin lukemiin. Nollakorkojen aikaan ei kuitenkaan ihan heti palata.
Tällä alkavalla viikolla jo asuntovelallisten tilanne voi alkaa helpottaa. Helpotusta tulee ensin 12 kk Euroboriin sidotuista lainoista, sillä vuosi sitten huhtikuussa 12kk euribor oli n. 4,2%. Nyt 12 kk euribor on 3,748 eli korkojentarkistus tänään ja tästä eteenpäin vie lainankorkoja huomattavasti maltillisempiin lukuihin ja jatkuu sitten tästä eteenpäin. Moni tätä on jo odottanut ja toivottavasti tämä valonpilkahdus ihmisten arkeen saadaan nyt lopulta. Jos kaikki menee nyt siis toivotulla tavalla, niin tästä maanantaista lähtien kaikki 12kk Euribor-päivitykset tulevat olemaan laskevia.
Lopulta kuitenkin korkojen laskusyklissä lyhyemmät erityisesti 3kk euribor on sitten asuntovelalliselle myönteisempi, kun se elää nopeammin alaspäin.
No, katsotaan. Mutta jotain positiivista.
Tästä viikosta nimittäin tulee kova. Tänään ja huomenna on kehysriihi ja valitettavasti sieltä ei mukavaa kerrottavaa ole luvassa. Myös kuluvan vuoden kulkuunkin joutunemme vielä todennäköisesti puuttumaan. Velaksi emme voi loputtomiin elää ja nyt on kiihtyvä vaara sille, että joudumme jo kuluvan vuoden aikana EU:n ”velkamenettelyyn”. Jos luottoluokituksemme laskee, niin se tietää vain ongelmiemme kasvua.
Siksi, emme jätä nyt tekemättä.
…
Kello 18.55 ja talousasioita päivä. Jatkuu…